Päärynöitä, omenia ja banaaneja

Früchteschale

En ole turhamainen. Tai ehkä vähän. Mutta onko se oikeastaan pahaksi? Olen kasvanut Suomessa, jossa minun nuoruudessani pukeuduttiin usein värikkäisiin kaapuihin. Kurveja ei ollut sopiva näyttää. No, minun H-vartalossani ei niitä kurveja tosin ollutkaan, kaavut sopivat minulle mainiosti. Naisethan jaetaan viiteen eri vartalomalliin, miehet neljään. On olemassa mm. omena-, päärynä- ja banaanimallisia naisia. Minä olen banaani. Oi jee, en olisi uskonut.

Tultuani ulkomaille, nykyiseen kotimaahani, kohtasin kaikenmaalaisia naisia. Tuulipuvut olivat jääneet Pohjolaan. Minusta oli uskaliasta ja hieman paheksuttavaa, kun naiset pukeutuivat tiukkoihin vaatteisiin paljastaen puolet pakaroistaan ja korostaen poven uhkeutta. Ei meillä Suomessa!

Mahdollisimman peittävät vaatteet yhdistettiin tasa-arvoon, hyvään koulutukseen ja naisten itsenäisyyteen. Tai ainakin sinne päin. Eurooppaan saapuessani olin vähintään vaaleanpunasydäminen feministi. Minulla oli tiukat ja välillä ahtaatkin ajatukset ja mielipiteet. Olen pystynyt pitämään ajatuksistani ja mielipiteistäni kiinni, mutta tiukkuus on kaikonnut.

Ehkä tiukkuus on jonkinlainen vakio ? Se hävisi ajatuksistani antaen toleranssille tilaa. Ja siirtyi osittain vaatteisiin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vapaammin pukeudun. Jos haluan laittaa päälleni jotain paljastavampaa, teen sen. Tiedän itse omat rajani. Tietenkin vyötärömakkarani minua vieläkin saattavat häritä. Ja häiritsevätkin. Omianihan ovat. Näin saavat puolestani ajatella kaikki muutkin ihmiset, tietäköön jokainen omat rajansa.

Minulla tuli juuri viimeksi rajat vastaan. Ne JUHLAT. Ajatus äitiysvaatteesta juhlapukuna ei todellakaan ollut kovin mieltä hivelevä. Kuten jo viime blogissani mainitsin, halusin olla illan kuningatar. Kuningatar Elisabeth? Sopisi minulle. No vaikka niin.

Tilasin berliiniläiseltä http://www.rosenrot-berlin.com sivulta itselleni tyllimekon. Sain niin hyvää ja henkilökohtaista palvelua, että harvoin tapaa. Ja tämä nettikaupassa! No, ei yksi tyllimekko kesää tee. Katsoin itseäni peilistä. Katsoin uudestaan. Lähempää. Kauempaa. Sivulta. Toiselta sivulta. Nämä kengät, toiset kengät, yläosia useampia, kaikki mahdolliset värit ja mallit. Mikään ei peittänyt sitä kohtaa, jonka olisin halunnut häivyttää taivaan tuuliin. Vyötärö. Sanakin on epämiellyttävä. Vyäää-tärö.

Mitä nyt? Pitikö nyt unohtaa koko tylliunelma? Tyllimekon kanssa vain kertakaikkiaan ei sovi muu kuin tiukka yläosa.

Muistin takimmaisen laatikoston alimmaisella laatikolla, huolellisesti silkkipaperiin käärityn paketin. Mustaa satiinia luiden kera. Minun vanha korsettini arvokkaasti säilytettynä.

Korsetti paketissa

Miten mummo selvisi??

Tämä tällä kertaa, jatkoa seuraa,

uskaliain terveisin Mummo

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s