Rajanylitys

Yhtäkkiä mies, vanha ystäväni !, tunki itsensä samaan vessakoppiin.

Luin artikkelia Christine Blasey Fordin lausunnosta senaattorien kuulustelussa USA:ssa. Vastassa Brett Kavanaugh, jota Christine Blasey Ford syyttää raiskauksen yrityksestä ja jonka maan presidentti haluaa korottaa tuomariksi korkeimpaan oikeuteen. Olkoon poliittista peliä tai ei, mutta mietin, miten tuo nainen, vaikkakin professorin tittelin omaaja, uskaltaa laittaa itsensä likoon ja kertoa koko kansalle oman tarinansa? Mietin sitäkin, kuinka vaikea on muistaa kaikkia yksityiskohtia, tapahtuiko joku ennen vai jälkeen, kuka oli takana, kuka sivulla milloinkin?

Stop
Pitäisi olla ymmärrettävää?

Joitakin vuosia sitten, olin jo viisissäkymmenissä, olin ystävättäreni kanssa ulkona. Kävimme syömässä, keskustelimme ja nautimme toistemme seurasta. Illan kuluessa yhtäkkiä pöytäämme ilmestyi yhteinen tuttumme, mies, jota emme kumpikaan olleet nähneet vuosiin. Hän istuutui pöytäämme, nauroimme ja juttelimme vanhoista ajoista. Kun kotiinlähdön aika koitti, mies tarjoutui viemään minut autollaan kotiin. Kotimatkalla hän ehdotti, että menisimme vielä drinkille vanhojen aikojen muistolle. No, näin teimme. Menimme lähihotellin baariin drinkeille ja lopulta tein kotiinlähtöä naistenhuoneen kautta. Sitten se tapahtui. Yhtäkkiä mies, vanha ystäväni !, tunki itsensä samaan vessakoppiin ja hyökkäsi kimppuuni. En ole eläissäni joutunut kamppailemaan henkeni edestä, niin, kuin juuri siinä tilanteessa. Lopulta pääsin kuin pääsinkin hänen otteestaan ja juoksin takaisin ylös baariin.

Selvisin tilanteesta ehjin nahoin, mutta tapausta en ole voinut unohtaa. Mutta. En muista, tunkeutuiko hän ennen vai jälkeen vessakäynnin vessan ovesta sisään. En myöskään muista mitä minulla oli päällä, mitä kello oli ja mitä olimme syöneet ja juoneet. Mutta sen hädän muistan ja sen, että ajattelin siinä tilanteessa ”voiko tämä olla totta?”

Olen kertonut kokemuksestani eri tilanteissa ja minun on ollut helppo avautua. Minulla ei ole ollut sitä häpeämisen taakkaa, koska kuitenkaan ”mitään” ei tapahtunut. En myöskään mietinyt, että olinko ehkä provosoinut miestä jollakin tavalla tai olinko jopa osasyyllinen. Koska ajattelin, että mies ja nainen voivat olla vain ystäviä, vaikka menevätkin vielä ”yksille”. Pääsin kuitenkin kuin koira veräjästä. Moni ei kuitenkaan pääse. Ja silloin taakka alkaa painaa.

Minulla on töissäni asiakkaina sekä naisia että miehiä. Joudun terapioissa usein hyvinkin läheiseen ruumiilliseen kontaktiin asiakkaideni kanssa. Suurin osa miehistä on käyttäytynyt mallikkaasti, mutta myös mustia lampaita on eksynyt joukkoon. Asiakkaistani on kuitenkin suurin osa naisia. On sama, ovatko naiset heteroita tai muun sukupuolisen suuntauksen omaavia, en koskaan ole kokenut minkäänlaista rajojen ylittämistä tai edes yritystä siihen suuntaan. Ymmärrän myös hyvin sen, että nainen tulee helpommin naisen käsiteltäväksi ja hoidettavaksi. Silti myös terapeuteissa on erittäin hyviä miehiä, mutta valitettavasti myös niitä muita. Ja yksikin huono kokemus riittää.

Jos joku on lukenut norjalaisen kirjailijan ja feministin Gerd Brantenbergin kirjoittaman kirjan ”Egalian tyttäret”, alkuperäistitteliltään Egalias døtre, jossa Brantenberg on kääntänyt sukupuoliroolit toisin päin, alkaa viimeistään silloin ymmärtämään monia absurdeja tilanteita miesten ja naisten käyttäytymisessä. Asioita, joita pidämme lähes normaalina, tai emme edes kiinnitä niihin huomiota, näyttävät roolien vaihdossa joko naurettavilta tai vain koomisilta. Koomisia kuvia jäi kirjasta mieleeni, kun miehet käyttävät penisliivejä  ja papiljotteja. Onneksi nykyään enää harvemmin näkee tai kuulee miesten taputtavan tarjoilijaa takapuolelle, mutta oletteko koskaan nähnyt naisen taputtavan miestarjoilijaa pyllylle?

Se, että on tietyttyjä käyttäytymismalleja, ei tarkoita, että ne täytyisi vaan hyväksyä ja elää samalla tavalla eteenpäin. Ei, asioita ja käyttäytymismalleja täytyy asettaa kyseenalaiseksi ja uuden näkökulman saamisessa voi komiikka auttaa.

Niin, vaikeistakin asioista pitää voida puhua. Jokaiselle voi joskus tapahtua jotakin arvaamatonta, kiusallista ja hävettävääkin. Mutta puhu sitten, jos heti tuomitaan…

Eivät kaikki naiset ole samanlaisia. Jollekin naiselle yhdenlainen tilanne on normaalia, toiselle se saattaa olla kovakin paikka. Mutta jos aidosti yrittää asettaa itsensä toisen tilanteeseen, voimme mahdollisesti ymmärtää, miltä ahdistetusta ehkä tuntuu. Yrittää, jos, mahdollisesti, ehkä….

Onneksi kaikki miehetkään eivät ole samanlaisia. Tai sanoisinko, että suuri osa miehistä on kunnioittavia, hurmaavia, älykkäitä, vitsikkäitä jne. Ja silti osalle näistäkin miehistä, täytyy ilmeisesti näyttää: Tässä on rajani, älä ylitä. Mutta tosi älykkään miehen tunteekin sitten siitä, että hän näkee ja tuntee myös tuon näkymättömän rajan. Sinun rajasi.

Raja
Näkymätön raja

En nyt ajattele #MeToo-liikettä. Tämäkin riittää. Näin yksityisellä puolella.

Terveisin

Mummo, miettivänä…

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s