Rakkautta toisella silmäyksellä

Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Mutta toisella kylläkin. Jäin pahasti kiikkiin. Kiikkiin kuin kala verkkoon, kuten kalastajat tuppaavat sanomaan.

Katiska2
Kotitarvekalastaja

Ensimmäinen kerta taisi olla joskus 80-90-luvun vaihteessa. Matkustimme matkailuvaunulla Suomen halki päämääränä Hammerfest. Päämärämme ei siis ollut Nordkapp, jonne kaikki turistit jo silloin suuntasivat. Yöpyessämme eräänä yönä Norjan puolella jouduimme sakean hyttyspilven ympäröimäksi ja päätin, etten ikinä näin pohjoiseen lähde! Niin, niin, sehän olikin Norjassa….

Hyttyset auton rekkareissa
Ei suomalaisia

Siitä matkasta jäi montaa hauskaa muistoa. Lasten kanssa matkustaessa sitä laittaa prioriteetit eri tavalla kuin ilman lapsia. Moni asia matkalla jää taustalle ja ajattelet, että joku toinen kerta sitten. Ja joskus se toinen kerta tulee.

Minulle matkasta jäi valo. Kyllähän Suomen kesät ovat valoisia koko maassa, mutta kyllä Lapin valo on aivan omaa luokkaansa. Se täytyy nähdä ja kokea.

Nacht
Kesäyön taikaa

Seuraavan kerran menin Lappiin vuonna tämän vuosituhannen alkupuolella. Ja silloin se tarttui, tuo paljon puhuttu Lapin hulluus. Sitä on vaikea selittää ja luulen että sen tuntee vain se, johon tuo hulluus on iskenyt. Hulluuden iskettyä ne muutamat hyttysetkään eivät paina vaa’assa painoansa enempää. Ja kaikkeen tottuu. Hmm.

Hyttysiä
Suomalaisia hyttysiä. Koko illan saalis

Teimme Peteni kanssa pitkiä vaelluksia näkemättä ainoatakaan muuta ihmistä. Vaelsimme tuntureilla ja metsissä, satoi tai paistoi. Ympärillämme valo, rauha, hiljaisuus, puiden ja tuulen humina ja luonnon tuoksut.

Kesä on pohjoisessa aivan mieletön vuodenaika. Kun aurinko ei laske, siinä on jotain aivan ihmeellistä. Kesäyön aurinko ja valoisuus ovat kuin talven revontulet ja pimeys. Paitsi, että revontulet eivät ole mikään pelkkä talven kohokohta. Revontulet aloittavat loihtimisensa, jahka tulee sen verran pimeää, että niitä voi taivaalta erottaa.

Aurinko ei laske
No ei se laske

Tässä tulee mieleeni eräs Amerikassa asuva kiinalaissyntyinen turisti, johon tutustuimme lennolla Ivaloon, Lappiin. Hän kertoi olevansa osa Eurooppaa kiertävää turistiryhmää. Ja nyt he olivat päättäneet lentää yöksi Ivaloon katsomaan revontulia. Hmm. Emme tässä vaiheessa halunneet kertoa hänelle epäilyksiämme revontulien näkymisen todennäköisyydestä. Nehän näkyvät, kun olosuhteet ovat suopeat ja jos nyt ylipäätään olet silloin hollilla. Nykyään puhutaan revontulien metsästämisestä, eli niitä lähdetään etsimään, joskus kaukaakin.

No, saavuimme Ivaloon. Sinä samaisena iltana ja yönä näimme mahtavat revontulet. Toivon, että turistiystävämme näki nuo samat revontulet saavuttaaksen sen onnentunteen, mitä oli hakemassa. Ellei sitten hakenut vain yhtä uutta kokemusta pitkään listaan. Taas uusi rasti ruutuun!

28. Revontulia illan hämärtyessä-Nordlicht beim Eindunkeln des Abends
Revontulia takapihalla

Niin, talvi tekee tuloaan. Pieni pakkanen puree jäljellä olevia puolukoita ja ensimmäinen hento lumipeite peittää maan sulaakseen vielä ennen talven tuloa.

Lapissa on sentään vielä kunnon talvi. Vaikka en mikään varsinainen talvi-ihminen olekaan, niin jos kerran talvi, niin sitten kunnolla! Mutta talvesta toisen kerran.

Valmistaudun nyt jo ensi kesään. Lapissa viime kesänä ja syksynä järjestämämme kielileirit, Urho- ja Lenitaleirit, olivat todella hieno kokemus. Saamamme palaute oli kaikin puolin positiivista ja rakentavaa ja se myös kannustaa ponnistelemaan vielä parempaan tulokseen. Ja pysymään silti realistisena. Viikko on viikko, sitä ei pidemmäksi saa. Vaikka muutama leiriläinen olisikin mielellään halunnut jäädä luokalleen. Harva koululainen kai normikoulussa haluaa aloittaa jakson alusta? Vaikka se itse kullekin tekisi joskus hyvää. Kertaus on opintojen äiti, sano.

Urhot edessä
Leiriläisiä opettajan kanssa

Saimme myös palutetta ruokapuolesta. Ja ehdotuksen pitää gourmet-viikkoja myös ilman kielenopetusta. Suomenkielen leireillä oman kumppanin mukanaolo ei ole mahdollista, koska ideana on keskittyä suomen puhumiseen. Ja siinä saattaa kumppanin läsnäolo viedä ajatukset aivan muualle.

Rapuja
Kuningasrapuja mahan täydeltä. Norjalaisia 🙂

Ystävämme ovat kyselleet, miksi ylipäätään haluamme Lapissa tehdä töitä? Miksi ottaa vieraita ihmisiä kotiimme, järjestää lähes kellon ympäri ohjelmaa (heh, Lapin kesäyöt ovat pitkiä ja valoisia), järjestää opetus, laittaa ruokaa suurelle kieliperheelle, hoitaa sitä, hoitaa tätä? Ja tämä kaikki omalla lomallamme…

Niin, miksi?

Palaan tuohon Lapin hulluuteen. Koska tuota hulluutta on vaikea kuvailla, se täytyy kokea. Haluan jakaa kokemukseni mahdollisimman monen ystävän kanssa. Ja nyt en siis puhu massaturismista. Haluan pitää vieraamme ystävinä, olkoonkin ehkä vain sen ajan, kun he viipyvät luonamme. Ja ehkä siitä ajasta jää jotakin mielen syvyyksiin ja jollekin tarttuu myös Lapin hulluus tai ainakin syttyy se ensimmäinen kipinä? Ja silti, eihän se kaikille tarvitsekaan syttyä. Missä sitä kohta oltaisiin?? Lappi täynnä turisteja, ihan kuin metsät täynnä hyttysiä. Siis Norjan metsät.

Paitsi, että meillä EI ole hyttysiä. Et usko? Se on totta, mutta sen uskoo vain se, joka sen on omin silmin nähnyt ja kokenut.

Niin ja jos vielä kesätöissäni suomea huonosti puhuva leiriläinen uskaltaa avata kielellisen aarrearkkunsa ja ottaa osaa keskusteluun, niin sitä onnea ei voi uskoa. Sekin täytyy kokea! Ja sen onnen minä haluan kokea yhä uudestaan.

Arkku
Täynnä aarteita

Terveisin

Mummo, avainta etsimässä.

 

 

 

Salainen Operaatio

Kun olin vuonna 1980 muuttamassa Sveitsiin, tiesin maasta suunnilleen vain suklaan, kellot ja juuston. Ja tietysti sen, että maassa puhutaan ainakin saksaa. Saksan kieli oli ensisijainen kriteerini. Suklaan vuoksi en maata vaihtaisi ja suklaista suomalainen Fazerin sininen oli ainakin silloin parasta. Niin, Fazerin perhehän tuli alunperin Sveitsistä. Semmoinen sattuma! Vai oliko se vain sattumaa? Hyvää juustoa sai myös kotimaasta. Lempijuustoni Emmental-juusto! Ja niin, alunperin myös sveisiläistä. Jos eivät nämä olleet ennusteita, niin mitkä sitten? No muutin nyt kuitenkin kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi? Ja tein sen vapaaehtoisesti. Tiesin, että pääsen tarvittaessa takaisin.

Fazerin sininen
Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Elämä on niin paljon helpompaa, kun voi valita, missä maassa asuu. Toisinkin voisi olla.

Luin Suomen Silta- nimistä lehteä, joka on suunnattu ulkosuomalaisille. Lehdessä oli artikkeli  amerikkalaisten toisen maailmansodan aikaisesta suunnitelmasta evakuoida suomalaiset Alaskaan. Artikkeli perustuu Suomessa vuonna 2017 julkaistuun, historijoitsija Henry Oinas-Kukkosen kirjaan ”Finalaska-Unelma suomalaisesta osavaltiosta”. (Kustannusosakeyhtiö Vastapaino 2017)

Finalaska
Finalaska. Unelmako?

Olen usein ajatellut, kuinka onnekkaita me suomalaiset olemme, että olemme saavuttaneet itsenäisyyden. Ja pysyneet itsenäisinä. En ole mikään politologi, mutta nyt ihan tavallisena kansalaisena mietin, mitä olisi, jos…?

Olisiko minua ylipäätään, jos…?

Mitä, jos vanhempani olisivat joutuneet itärajan taakse? Olisin päässyt vasta viime vuosina muuttamaan maasta vapaasti. Siis, jos minua edes olisi.

Mitä, jos suomalaiset olisi evakuoitu Alaskaan ja Suomi alueena jätetty venäläisille, kuten suunnitelma kuului? Koko kansa olisi rahdattu meren yli uuteen maahan, Finalaskaan. Suojelemaan USA:ta mahdolliselta Stalinin hyökkäykseltä? Vuonna 1867 Venäjän tsaari oli myynyt Alaskan USA:lle ja nyt kaiketi pelättiin Stalinin haluavan ottaa sen takaisin. Ilmeisestikään evakuointia ei siis suunniteltu suorittaa aivan pyyttettä. Suomalaisethan olivat sinnikkäitä taistelijoita ja siinähän sitten olisivat voineet hoitaa puskurin tehtävää. Oi voi.

Top secret
Suuri salaisuus

Jossitella voi mistä tahansa, eikä se usein johda mihinkään. Mutta kyllä minua vaan mietityttää, että mitä, jos…?

Onneksi tuo kaikki on taaksejäänyttä aikaa. Tuo taakse jäänyt kätkee kuitenkin sisäänsä lukemattomia mielenkiintoisia asioita ja käänteitä, jotka silloin tällöin putkahtavat julkisuuteen. Ja näin samalla keittiöhistorijoitsijan tietoisuuteen.

Entä jos Suomesta olisi tullut kuningaskunta? Lokakuussa vuonna 1918 Suomen monarkistit valitsivat kuninkaaksi saksalaisen Fredrik Kaarlen, mutta  Fredrik Kaarle kuitenkin luopui kuninkuudesta saman vuoden joulukuussa. Harmillista. Kyllä nimittäin kunikaalliset lyövät presidentit mennen tullen. Vaikka joidenkin presidenttien toilailut sattavatkin olla kuin saippuaoopperoista, niin eivät ne kunikaallisten sukutarinoita ja ristiinrastiinnaimisia voita.

Tiedän, mistä puhun. Mieheni oli muutaman vuoden oman ammatillisen yhdistyksensä presidenttinä. Ja minä olin tietenkin silloin Rouva Presidentti. Ketä kiinnosti? Ei siis ketään. JOS olisin ollut kuninkaallinen,  siinä olisi ollut hohtoa. Mutta sehän on vain jossittelua.

Alla linkki YLE:n dokumentaariseen Fiktioon suomalaisten evakuoimisesta Alaskaan:

Salainen Operaatio Alaska

Terveisin Sveitsistä, ainakin toistaiseksi

Mummo