Lehmä sarvilla vai ilman?

Kuinka monella meistä on mahdollisuus osallistua säännöllisesti kansanäänestyksiin? No, Sveitsissä kysytään kansalaisten mielipidettä moneen asiaan. Periaatteessa jokainen Sveitsin kansalainen voi myös itse käynnistää aloitteen.  Nyt meille on tulossa äänestys aiheesta ”Sarvilehmä-aloite”. Siitä pääsemme äänestämään ensi sunnuntaina.

Ihanaa, saan äänestää asiasta, joka ei ole niin monimutkainen kuin moni muu äänestyskirjasessa oleva aloite! Ilman muuta lehmälle kuuluvat sarvet. Vai?

Vietin lapsena kaikki kesät Martta-tätini maatilalla. No olihan siellä Onni-setäkin, mutta Martta taisi olla perheen pomo. Heillä oli muutamia lehmiä, joita joskus yritin lypsää ja jotka kuuntelivat kun lauloin heille navetassa. Oh, what an audience! Yksi lehmistä oli nimeltään Sorja ja Sorjalla oli sarvet.

En muista koskaan pelänneeni sarvekasta lehmää enkä silloin myöskään miettinyt lehmien välistä kommunikointia sen enempää. Mutta nyt mietin.

Jos minulta kerran kysytään, niin kaikki lehmät saavat pitää sarvensa! Ja sitten: tietenkään sekään aloite ei ollut niin yksinkertainen, kun alussa olin ajatellut.

Vasemmalta oikealle: Muikku, Sorja, Martta-täti ja Mansikki

 

Mihin lehmä tarvitsee sarvia?

Osa lehmistä syntyy sarvettomina. Sarvettomuus on geneettinen ominaisuus, eli joko lehmällä on sarvet tai ei ole. Ja kun ihminen laittaa lusikkansa soppaan, niin tietenkin lehmistä voidaan jalostamalla tehdä sarvettomia. Ja kun yhden rodun kaikki lehmät ovat sitten sarvettomia, ei niitä sarvia enää sille rodulle saada.

Lehmät kommunikoivat sarviensa avulla. Lehmillä on niin sanottu yksilöetäisyys, joka tarkoittaa etäisyyttä, jonka eläin haluaa pitää toiseen eläimeen. Martta-tädin laitumilla lehmät saivat pitää tuon ideaalin yksilöetäisyyden, jonka on havaittu olevan noin 10-12 metriä. Samoin lehmien välisessä hierarkiassa sarvilla on merkittävä osuus. Sarvilla saattaa olla myös tehtävänsä lehmien ruuansulatuksessa, samoin energeettisessä mielessä.

Sarvien poistosta

Sarvet poistetaan vasikoilta, ”nupoutetaan”, niiden ollessa muutaman viikon ikäisiä. Suomessa sarvien poisto ilman puudutusta on ainakin toistaiseksi sallittu. Uusi eläinsuojelulaki, joka Suomessa tullee voimaan vuonna 2020 kaiketi poistaisi tämän puutteen. Sveitsissä anestesian käyttö on jo nyt pakollista.

Nyt kun tuota sarvi-asiaa on ryhdytty tutkimaan, ovat tutkijat havainneet vasikoiden kärsivän kivuista ja stressistä kauan sarvien poiston jälkeen. Tässähän sitä olisi syytä ihan tarpeeksi kieltää moinen homma! 

Minusta kysymys pitäisikin olla ”Miksi lehmällä ei olisi sarvia, kun ne kerran lajityypillisesti näyttävät sille kuuluvan?”

Mutta, mutta.. Nyt nyt olikin kysymys äänestyksestä. Kaikki tämä taustatietojen hankkiminen on ollut todella mielenkiintoista. En ollut ennen tiennyt lehmien sosiaalisesta käyttäytymisesetä  tai ruuansulatuksesta juuri mitään, en sarvien tärkeydestä enkä eri nautalajeista. Samoin se tieto, että lehmä röyhtäisee 1-2 kertaa minuutissa, oli minulle uutta ja niin sympaattista!

Tulevassa äänestyksessä onkin vain ja ainoastaan kysymys jaettavista tukirahoista. Sarvilehmä-aloitteessa äänestetään siitä, saavatko sarvellisten lehmien ja vuohien pitäjät tulevaisuudessa tukirahoja. Ja jos tukirahoja tulisi, kasvaisi myös sarvellisen karjan määrä. Jos sarvellisen karjan määrä kasvaa, täytyisi laitumien myös kasvaa, koska sarvelliset lehmät tarvitsevat enemmäm tilaa.  Mutta koska tilaa on rajoitetusti, saattaa olla, että lehmät sidotaan taas pilttuuseen kiinni, mikä taas ei ole se, mitä halutaan.

Eli tässä on se dilemma. Mitä enemmän rupeaa etsimään taustatietoa, sitä vaikeammaksi päätöksenteko tulee. Ja jos et yhtään paneudu asiaan, voit loppujen lopuksi antaa äänesi juuri vastakohtaiselle lopputulokselle.

Kansanäänestyksissä olevat aloitteet ovat usein sen verran monimutkaisia ja kytkettyjä muihin asioihin, että moni ei niihin juuri jaksa perehtyä ja äänestää tunteella. Ja usein se tunne perustuu mainostajien manipuloivaan tekstiin ja kuvaan.

Pari viikkoa sitten tiesin, miten äänestäisin. Nyt en enää tiedä.

Kun vielä tietäisitte, mistä muista asioista me nyt ja yleensä äänestämme….Ja luulin, että tämä asia on helpoimmasta päästä.

Mutta silti, olen onnellinen, että minulla on mahdollisuus saattaa mielipiteeni julki ja että minulta edes kysytään. Entä sinä?

Terveisin

Mummo, tunteiden ristiaallokossa

 

 

 

 

 

 

 

Paras omenapiirakka!

Olin jo aikanaan päättänyt, etten rupea kirjoittelemaan mitään reseptejä blogiin. Mutta niin ne ajat ja ajatukset muuttuvat. Oh boy!

Taustalla tässä on oikeastaan ihan käytännöllinen seikka: En koskaan löydä reseptejäni oikeasta paikasta, koska keittokirjoja meillä on niin maan paljon, etten ikinä muista missä juuri SE resepti on. Ja mitä sitten teen? Tietysti nettiin ja etsimään. Nyt siis toivon löytäväni perusreseptini täältä hernekeitosta kaalilaatikon kautta läskisoossiin. Plus kaikki muut keittämäni herkut! Hm.

20181107_162000
Etsi, etsi…. ja tässä on vain pieni osa keittokirjoista.

Olen aikanani itse saanut tämän piirakkareseptin ystävältäni Lissulta, mutta olen tuunannut sitä itselle sopivaksi. Piirakka on ilman vehnäjauhoja tehty, ja se on minusta paljon paremmin sulava, kuin rakastamani murotaikina. Ja samalla se on gluteeniton vaihtoehto. Siis jollekin, joka tarvitsee gluteenitonta ruokavaliota. Murotaikinasta olen valitettavasti joutunut luopumaan juuri sen vaikean sulamisen tähden. Eli jos sinullakin on vaikeuksia jonkinlaisen ähkyn kanssa, niin tätä kannattaaa kokeilla.

20181102_094330
Uusi tuttavuus jauhon sijasta

Muutamia apukonsteja

Jos olet yhtä spontaani ruuanlaittaja ja leipoja, eikä sinulla ole pehmeätä voita ja huoneenlämpöisiä kananmunia käsillä, niin sinun kannattanee kokeilla näitä konsteja:

Paloittele voi pienemmiksi möhkäleiksi. Laita lasi- tai keraaminen astia kuumaan veteen ja anna sen lämmetä muutaman minuutin. Ota vedestä ja kuivaa. Aseta astia voin päälle. Voi on muutaman minuutin kuluttua valmista käyttöön. Kananmunat voi laittaa 5-10 minuutiksi kuumaan veteen. Näin ne ovat nopeasti huoneenlämpöisiä.

Siis reseptiin:

Omena-mantelipiirakka

  • 125 g pehmeää voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 munaa
  • 150 g jauhettua mantelia= mantelijauho
  • 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 3 omenaa
  • 1 tl kanelia
  • rutistus luomusitruunaa
  • hiukan sokeria
  • muna”maito”: 1 muna+ 1dl kermaa (tähän voi halutessa lisätä vaikka ruokalusikallisen hyvää hedelmäsosetta)

Laita pelti valmiiksi. Parhaiten sopii pyöreä kakkuvuoka, jonka paistoksen valmistuttua voi avata. Vuoraa pelti leivinpaperilla. Uuni kannattaa tässä vaiheessa laittaa lämpiämään +200 °C.

20181102_095420
Kyllä on kätevä vehje tämäkin.

1. Vaahdota voi ja sokeri vatkaimella

2. Lisää munat ja sekoita

3. Lisää mantelijauho, johon on lisätty leivinjauhe. Sekoita.

4. Sekoita hyvin keskenään ja levitä lopuksi kakkupellille

5. Pilko omenat pieniksi ja ripottele taikinan päälle

6. Rutistus sitruunaa pilkotuille omenille

7. Kaada munamaito omenien päälle, sitten kaiken kukkuraksi ripaus kanelia ja sokeria

8. Paista 200°C lämmössä noin 30 Min.

Ja sitten… valmista!

20181102_120413_001
Valmista tuli!

Innostuin leipomaan lähes viikottain ja nyt housunkauluksessa on havaittavissa pientä kireyttä, joten tätä teosta ei kannata syödä joka päivä.

Ei muuta kun kokeilemaan! Ja kertokaahan kokemuksianne!

Terveisin

Mummo