Päärynöitä, omenia ja banaaneja. Osa 2 Banaani valmistautuu

Jos et ole koskaan pukenut korsettia yllesi, niin suosittelen ihan vain koemielessä. Ensimmäisen kokeilun jälkeen ei kyllä vielä kannata luovuttaa. Itse olin jo unohtanut, miltä korsetti päälle puettuna näytti. Ja tuntui. Ensinnäkin: sain mieheni avustuksella korsetin päälleni, yksin sitä ei kannata edes yrittää. Sain lähestulkoon tavoittelemani vyötärön. Mutta vain lähestulkoon. Tässä vaiheessa jo yleensä huomaa onko tavoite realistinen. No, nyt minulla oli vyötärö paikallaan. Samalla lantion massa lisääntyi, kun alavatsa ja jenkkakahvat painuivat lonkkaluiden päälle. Korsetin yläosa loppui juuri rintaliivien alapuolelle työntäen samalla ylävatsan rasvakudoksen ja kylkiluiden päällä olevan löysähkön nahan pullistelemaan korsetin päälle. Toiseksi: Tiukassa kotelossa hengittäminen oli suht vaikeaa, koska se täytyi tehdä vain keuhkojen ylimmällä osalla. En pystynyt kumartumaan saati istumaan. Mutta. Kun katsoin, tässä vaiheessa juhlapuku oli jo ylläni, itseäni peilistä, näky ei ollut hullumpi. Minun täytyi vain siirtyä muutaman metrin etäisyydelle, jotta ihan koko kamaluutta ei näkynyt.

Luovutin. Meni muutama viikko ja juhlat lähestyivät. Olin jo ehtinyt koluta alusvaateosastoja täydellisen vartalon tavoite mielessäni. Korsettivarastoni oli kasvanut kolmeen. Kotona huomasin ostamani lahkeisen kokovartalokorsetin huonoimman puolen: Se piti riisua kokonaan, jos vaikka halusi vaikka tyhjentää rakkoaan. Toinen ostamani korsetti oli niin kumimainen, että ei siitä sen enempää. Molemmat annan ensimmäiselle tarvitsevalle.

Niin, kuten jo mainitsin, heti ei kannata luovuttaa. En loppujen lopuksi saanut aivan tavoittelemaani vyötäröä, mutta muutama milli enemmän vyötäröllä, asianmukainen kiristys ystävättärien avulla ja a vot!

 

Korsetin kiristys
Kikkarapäät korsettia kiristämässä

Tyllimekko asettaa myös muita haasteita. Seuraava ongelma oli kampaus. Piikkisuora suomalainen hiusasetelma sopii useisiin tilanteisiin, mutta ei tyllimekkoon. Halusin NÄYTTÄVYYTTÄ! Siis kiharat! Apuuni riensi Minttu, joka teki juhlakampaukseni.

Kampauksen jälkeen olivat vuorossa kalpeat kasvoni mustine silmänalusineen. Tähänkin olin varautunut ja sain kuin sainkin katseen, joka kesti aamun sarastukseen. Katrin käytti työvälineitään ammattinaisen ottein.

Schminken

Muutaman tunnin valmistautumisen ja muutamien shamppanjalasillisten jälkeen banaani oli täydellinen.

Ite sohvalla

Turhamaisuus kunniaan ainakin kerran vuodessa! Juhlat alkakoon!

Rakennusurakoitsijat:

The Finnish hairdresser in Zürich:
www.facebook.com/minttuzuerich

www.facelife.ch

Terveisin Mummo, yhä juhlatunnelmissa.

Päärynöitä, omenia ja banaaneja

Früchteschale

En ole turhamainen. Tai ehkä vähän. Mutta onko se oikeastaan pahaksi? Olen kasvanut Suomessa, jossa minun nuoruudessani pukeuduttiin usein värikkäisiin kaapuihin. Kurveja ei ollut sopiva näyttää. No, minun H-vartalossani ei niitä kurveja tosin ollutkaan, kaavut sopivat minulle mainiosti. Naisethan jaetaan viiteen eri vartalomalliin, miehet neljään. On olemassa mm. omena-, päärynä- ja banaanimallisia naisia. Minä olen banaani. Oi jee, en olisi uskonut.

Tultuani ulkomaille, nykyiseen kotimaahani, kohtasin kaikenmaalaisia naisia. Tuulipuvut olivat jääneet Pohjolaan. Minusta oli uskaliasta ja hieman paheksuttavaa, kun naiset pukeutuivat tiukkoihin vaatteisiin paljastaen puolet pakaroistaan ja korostaen poven uhkeutta. Ei meillä Suomessa!

Mahdollisimman peittävät vaatteet yhdistettiin tasa-arvoon, hyvään koulutukseen ja naisten itsenäisyyteen. Tai ainakin sinne päin. Eurooppaan saapuessani olin vähintään vaaleanpunasydäminen feministi. Minulla oli tiukat ja välillä ahtaatkin ajatukset ja mielipiteet. Olen pystynyt pitämään ajatuksistani ja mielipiteistäni kiinni, mutta tiukkuus on kaikonnut.

Ehkä tiukkuus on jonkinlainen vakio ? Se hävisi ajatuksistani antaen toleranssille tilaa. Ja siirtyi osittain vaatteisiin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vapaammin pukeudun. Jos haluan laittaa päälleni jotain paljastavampaa, teen sen. Tiedän itse omat rajani. Tietenkin vyötärömakkarani minua vieläkin saattavat häritä. Ja häiritsevätkin. Omianihan ovat. Näin saavat puolestani ajatella kaikki muutkin ihmiset, tietäköön jokainen omat rajansa.

Minulla tuli juuri viimeksi rajat vastaan. Ne JUHLAT. Ajatus äitiysvaatteesta juhlapukuna ei todellakaan ollut kovin mieltä hivelevä. Kuten jo viime blogissani mainitsin, halusin olla illan kuningatar. Kuningatar Elisabeth? Sopisi minulle. No vaikka niin.

Tilasin berliiniläiseltä http://www.rosenrot-berlin.com sivulta itselleni tyllimekon. Sain niin hyvää ja henkilökohtaista palvelua, että harvoin tapaa. Ja tämä nettikaupassa! No, ei yksi tyllimekko kesää tee. Katsoin itseäni peilistä. Katsoin uudestaan. Lähempää. Kauempaa. Sivulta. Toiselta sivulta. Nämä kengät, toiset kengät, yläosia useampia, kaikki mahdolliset värit ja mallit. Mikään ei peittänyt sitä kohtaa, jonka olisin halunnut häivyttää taivaan tuuliin. Vyötärö. Sanakin on epämiellyttävä. Vyäää-tärö.

Mitä nyt? Pitikö nyt unohtaa koko tylliunelma? Tyllimekon kanssa vain kertakaikkiaan ei sovi muu kuin tiukka yläosa.

Muistin takimmaisen laatikoston alimmaisella laatikolla, huolellisesti silkkipaperiin käärityn paketin. Mustaa satiinia luiden kera. Minun vanha korsettini arvokkaasti säilytettynä.

Korsetti paketissa

Miten mummo selvisi??

Tämä tällä kertaa, jatkoa seuraa,

uskaliain terveisin Mummo