Tankavaara? Sohvaperuna sunnittelee kesälomaa.

Otan mukavan asennon, ummistan silmäni ja siirryyn rennompiin lomamietteisiin. Miten saisin lomaltani mahdollisimman paljon irti mahdollisimman pienellä energiamäärällä? 

Talven selkä on taitettu ja kesä ja kesäloma pilkottavat horisontissa. Aika ruveta suunnittelemaan kesälomalle erilaisia aktiviteetteja. ….kuten mitä a) voisin b) haluaisin tehdä lomallani. Selaan matkailuesitettä ja samalla pakostakin mietiskelen erilaisia liikunnallisia vaihtoehtoja: Kumilauttaseikkailu? Hmm. Melonta? Hmm. Pyöräretki? Hmm. Pelkkä ajatuskin koskena pauhaavasta virrasta tai muutaman kilometrin pituinen pyöräily valtatiellä autojen viuhahtaessa ohi, saa hien nousemaan pintaan. Ei taida olla minun juttujani.

Otan mukavan asennon, ummistan silmäni ja siirryyn rennompiin lomamietteisiin. Miten saisin lomaltani mahdollisimman paljon irti mahdollisimman pienellä energiamäärällä?

”Kappaleen liikuttamiseen tarvittava energia
Jos kappaleen liikuttamiseen tarvitaan voima F ja kappaletta liikutetaan matka s, tarvittava energiamäärä W määritellään seuraavasti:
Voiko  käyttää tätä kaavaa?
Tämä energia voi mennä joko kappaleen kiihdyttämiseen tai kitkan ja muiden vastusvoimien voittamiseen, jolloin edellisessä tapauksessa se muuttuu kappaleen liike-energiaksi, jälkimmäisessä tapauksessa lämmöksi.” Hmm? Auttaako Wikipedia tähän hätään?

Siis mitä tekisin?

  • Nukun pitkään? Normaalisti pinnistelen seitsemään saakka, joten tuskin venyttelen sängyssä kesälläkään pidempään.
  • Miten olisi puhdistava paastoaminen? Viimeksi paastoaminen kesti tasan yhden päivän, mutta ehkä tänä vuonna? Ei ehkä kuitenkaan?
  • Aloittaisinko vihdoin viimein joogaamisen vai jatkaisinko aloittamiani Qi Gong-harjoituksia? Sisällä huonekalujen keskellä vai ulkona Suomen vilpoisessa kesäsäässä? Hm.
  • Luen enemmän. Yleensä uni tulee jo kirjan kolmannella sivulla. Ehkä tänä kesänä pääsen kerralla luvun loppuun?
  • Ehkä sittenkin ehtisin jatkaa aloittamani taulun maalaamista ennen syksyn tuloa? Saattaa kuitenkin olla parempi syksyn sateiden tullessa.

Joku muu saattaa hyvinkin kirjata ruumiillisia harjoituksia listaansa, mutta minulta se ei vain suju. Ei silti, saan kyllä askelmittariini täydet 3000 askelta, jos oikein pinnistelen, mutta kaikki siitä ylimenevät askeleet vaativat lisäenergiaa. Ja sen lisäenergian sijoitan aivan muihin askareisiin. Kuten mietiskelyyn. Tai tyhjäntoimitukseen. Ihanaa!

Suunto
En ole vielä päässyt pitkälle.

Postiluukusta putosi kirje. Ystävämme Kasper von Wuthenau Tankavaarasta antoi elonmerkin. Ja siitä sainkin ensimmäisen konkreettisen loma-ideani normaalin mökkipuuhastelun ja pelkän oleskelun ohelle.

Ehkä minun on turha mainita, että lomamme suuntautuu tietenkin jälleen kerran kohti pohjoista ja siellä kohti Lappia. Siellä vietämme pienessä kotopesässämme muutamia virkistäviä viikkoja puuhastellen kaikenlaista mukavaa. Alkukesästä keräilemme nykyään jo myrkkysieniin laskettuja korvasieniä, muiden sienien kerääminen jää odottamaan syksymmälle. Jokapäiväinen kalojen narraaminen on myös aivan MUST, jo ihan ruokateknisistä syistä. Loput päivästä kuluukin kaikenlaiseen pieneen toimintaan mökin ympäristössä ja mökkiä ympäröivässä metsässä.

Tänä kesänä olemme päättäneet lähteä tervehtimään Kasperia.

Kasper ja Pirmin
Kasper ja geologit

Kasper von Wuthenau toimii Sodankylän Tankavaarassa sijaitsevassa Kultamuseossa ja Kultakylässä ohjaamassa kullanhuuhdontaa, tehden opastuksia, suunnitellen ja valmistaen kultakoruja ja pitäen pientä mineraalien myyntikojua. Kaspar on alunperin saksalainen, mutta nyt jo suomea puhuva geologi, jonka kulta toi Tankavaaraan ensimmäisen kerran 80-luvun lopulla. Tutustuimme Kasperiin muutamia vuosia sitten geologisen opastuksen yhteydessä.

Kasper mainitsi kesän olevan suht rauhallista aikaa ja että turistit eivät oikein tahdo löytää Kultamuseolle. Ja tämähän on minusta todella ihmeellistä, koska paikka on todella näkemisen arvoinen. Siis koko museo ympäristöineen.

Kasperin kauppa
Kultamarketti

Tankavaaraan kannattaa mennä päivän retkelle. Ja kun kerran menee, niin voin suositella ennalta tilattavaa opastettua kierrosta Kultamuseossa. Pysyvässä näyttelyssä on valokuvia ja tietoa kullankaivuun historiasta sekä maailmalla että Suomessa. Erittäin mielenkiintoista! Mutta huomio, huomio: Tankavaarassa on Kultakylä ja sen läheisyydessä on Kultamuseo eli ne eivät ole aivan samassa paikassa ja jompi kumpi paikoista saattaa jäädä näkemättä, jos ei ole tarkkana. Samoin alueella on Metsähallituksen luontokeskus, joka nyt on siirtynyt paikalliselle matkailuyrittäjälle. Nyt vain voi toivoa, että tämä kompleksi Kultamuseo, Kultakylä ja luontokeskus puhaltavat yhteen hiileen, jotta matkailijat pääsevät tutustumaan jokaiseen kohteeseen.

Kullanhuuhdonnassa on lomaaktiviteettia yllin kyllin. Laitat saappat jalkaan, tartut vaskooliin ja istahdat huuhtomaan kultaa. Kaiken kullan, minkä löydät, saat pitää. Ja kultaa voi todellakin löytää. Olen itse käynyt muutaman kerran sekä Kultakylässä että Kultamuseossa, mutta koska paikka on todella ihastuttava, on Tankavaara aina vähintään päiväretken arvoinen.

Kullanhuuhdonta
Kulta jää painavana vaskoolin pohjalle
Kultakimpale
Löytämänsä kullan saa pitää. Heh…

Kultakylän yhteydessä toimii ravintola Wanha Waskoolimies, joka jo muutamia vuosia sitten oli mukava paikka käydä ruokailemassa. Vuodesta 2013 ravintola on uuden omistajan omistuksessa ja ruokalistaa on kaiketi muutettu lähiruuan suuntaan. Eli on aivan pakko mennä kokeilemaan.

Wanhan Waskoolimiehen ruokalista. Nam

Tankavaara sijaitsee E75-tien (4-tien) varressa, vajaa 100 km Sodankylästä pohjoiseen tai noin 60 km Ivalosta ja noin 30 km Saariselältä etelään.

Ja vielä: tänä vuonna kisakalenterissa on kolmet erilaiset kullanhuuhdontakisat. Tietoja niistä saa joko Kultamuseon, www.kultamuseo.fi tai Kultakylän www.tankavaara.fi  nettisivuilta.

2.-3.8.2019. Kullanhuuhdonnan SM

5.-10.8.2019 Kullanhuuhdonnan Maailmanmestaruuskilpailut Tankavaarassa

Katsotaan kesän lopussa, kuinka paljon kultaa sitten tulikaan.

Terveisiä kotisohvalta,

Mummo

 

 

Superfoodia ja antioksidantteja, kiitos.

Sisältää linkkejä suosittelemilleni sivuille

Pienenä oli kiva mennä äidin ja isän kanssa marjametsään. Keräilin pieneen astiaani marjoja sieltä täältä ja joka toinen marja meni vaivihkaa omaan suuhun. Keräilimme kesäisin mustikoita ja syksymmällä puolukoita.

Mustikat syötiin yleensä tuoreeltaan tai mustikkapiirakassa. Ja kun sesonki oli, tuoretta mustikkaa riitti. Muistan heinään pujotetut mustikat ja mustikkamaidon. Silloin maitokin maistui vielä maidolta…

Mustikoita
Pakkasenpuremat mustikat

Puolukat olivat…hm…hieman happamia, mutta sokerin kanssa syötynä erittäin maukkaita. Meillä kotona puolukoita pidettiin talven yli kannellisessa ämpärissä kylmään vintiin vievillä rappusilla. Sieltä sitten kauhoimme lusikalla aina tarpeellisen määrän moniin suomalaisiin perinneruokiin lisukkeeksi. Puolukasta tuli marja, jota minulla täytyy aina olla varastossa. Pakastettuna tietenkin ja jos mahdollista itse kerättynä.

Puolukoita
Puolukoita

Jossakin vaiheessa marjaan meno alkoi tuntua vastenmieliseltä. Oli tärkeämpääkin tekemistä. Muka.

Murrosiän ohitettuani lähdimme nostalgisesti Tuija-ystäväni kanssa puolukkametsään. Miten olisi mukava pitkästä aikaa poimia itse omat marjat! Marjat jäivät kuitenkin poimimatta, hirvikärpäset olivat ottaneet metsän haltuunsa. Tämän takaiskun jälkeen meni parikymmentä vuotta, ennen kuin menin ylipäätään uudelleen suomalaiseen metsään.

Hirvikärpänen. Yök.. Lähde Wikipedia

Lakkaan tai hillaan tutustuin vasta Lapissa. Syötyäni muutaman kerran leipäjuustoa happamien lakkojen kera, mietin sitäkin, että kuinka tämä marja voi olla niin haluttu ja  arvokas? Kuka tätä voi syödä? Kaikille turisteille lakkaa syötetään herkkuna, mutta vasta täysin kypsä tai hillotettu lakka menee herkusta. Onneksi monet ravintolat ovat nykyisin ymmärtäneet tämän.

Lakkoja
Itsekerättyjä, kypsiä lakkoja.

Olen nyt viettänyt Lapissa useita kesiä ja syksyjä. Olen samoillut aavoilla tuntureilla valoisassa kesäyössä ja istunut ystävien kanssa yötä auringon säteiden peilatessa aurinkolasien pintaan. Ja ihmetellyt tuota valon ihmettä! Ja yhä kesäisin imen auringonvaloa mieleni sopukoihin enkä saa valon voimasta tarpeekseni. Aina vain on päästävä Pohjoiseen tuon ihmeen äärelle.

Kun Lapin pitkä ja kylmä talvi alkaa taittua ja kasvit ovat vihdoin selvinneet kovista pakkasista, niiden maanpäällinen taistelu jatkuu vielä lumien sulaessa ja yöpakkasten purressa. Kasveissa täytyy olla jotakin ainutlaatuista, koska ne selviävät hengissä kevääseen. Niin, mitä se on?

Tuon pimeän vuodenajan jälkeen alkaa intensiivinen valon kausi. Ja taas luonto rehottaa vihreänä ja vehreänä, kuin talvea ei olisi ollutkaan.  Marjat kypsyvät kilpaa mehukkaiksi metsän ja soiden antimiksi, joita sitten voimme ämpärikaupalla kerätä. Ja vaikka Suomessa marjoja kerätään lähes kansanurheilun merkeissä, noin 90% marjasadosta jää kuitenkin metsään eläinten ruuaksi tai vain mätänemään.

Suomessa siis noin 90% marjasadosta jää keräämättä. Omien metsien superfoodia. Sen sijaan, että näitä PUHTAITA marjoja, PUHTAISTA metsistä kerättäisiin ILMAISEKSI tuoreena suuhun tai pakasteeseen säilöttäväksi, ostetaan Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja vaikka mistä maahan lennätettyjä tai muuten kuljetettuja  goji-, acai-, inka- ja mitäniitänytmuitaonkaan-marjoja. Ja vitsinä vielä, ellei tämä nyt olisi sen verran vakava juttu Goji- eli susimarjasta:

”Vuosina 2009–2010 suurin osa Tullilaboratoriossa tutkituista susimarjaeristä ylitti silloin sallitut torjunta-ainepitoisuudet, ja ne hylättiin. Vuonna 2010 EU-lakia kuitenkin muutettiin niin, että susimarja luokiteltiin tomaatiksi, jolle sallitaan suuremmat raja-arvot. Luokitusmuutoksen jälkeen Suomeen tuodut susimarjaerät ovat olleet uusien raja-arvojen puitteissa.” Lähde Wikipedia

Että näin. Rajoja muutetaan, jotta voimme taas syödä ”puhtaita” marjoja…Oh boy!

Ekologinen teko olisi se, että pysyttäisiin nyt ainakin vähintään Euroopassa. Piste.

Syön päivittäin itse poimittuja, Lapissa kasvaneita ja kypsyneitä marjoja. Ja joku aika sitten aloitin myös hoitamaan ihoani tuotesarjalla, joka sopii minulle kuin nyrkki silmään, kuten suomalainen sanonta kuuluu.

Tein valinnan ja siirryin käyttämään luonnonkosmetiikkaa sekä työssäni kosmetologina että yksityishenkilönä. Valintaani tukevat löytämäni tuotesarjan täyttämät kriteerit:

  • luonnonkosmetiikkaa
  • Euroopassa valmistettu. Ja mikä parasta: Suomessa valmistettu!
  • tuote vastaa korkeita teknologisia vaatimuksia
  • ei haitallisia lisä-aineita (tuoksuja, säilöntä-aineita)
  • ei eläinkokeita
  • puhtaat raaka-aineet
  • hyaluronihappoa
  • korkea antioksidanttipitoisuus
  • hygienisyys käytössä

Nyt lopuksi tulee mainos, jota en kuitenkaan tee tuottajafirman suosituksesta, vaan aivan sen vuoksi, että nyt kerrankin on tehty tuote, joka pystyy kilpailemaan kuuluisien, suurten ja tosi kalliiden anti-aging-merkkien kanssa.

Omat tuotteeni löysin INARI-luonnonkosmetiikkasarjasta, joka on aikuiselle naiselle tehty tuotesarja ja joka siis valmistetaan Suomessa. Tuotteissa käytetään ytimenä kuuden arktisen aineosan sekoitusta, Arctic Blend, jotka saadaan ruusujuuresta, lakasta, puolukasta, mustikan lehdistä, männyn kuoresta ja pakurikäävästä. Ja jos joku vielä epäilee marjojen ja kasvien tehoa arktisten olosuhteiden Selviytyjinä, niin sitten ei voi mitään.

Inari 1 Holz
INARI-sarjaa. Made in Finnland.

Niin, onhan luonnonkosmetiikkaa jo ollut olemassa vaikka kuinka kauan ja vaikka kuinka monta merkkiä. Eräs luonnonkosmetiikan puolestapuhuja kysyikin minulta, miksi tuohon mainitsemaani sarjaan on täytynyt lisätä hyaluronihappoa (joka siis sitoo vettä ja saa kasvoihin lisää sileyttä), eihän luonnonkosmetiikka sitä tarvitse?

Niin, juuri siksi. Että minun ikäiseni nainen SAA hyödyntää uusinta teknologiaa, hieman siloitella tulevia ryppyjä ja silti käyttää luonnonkosmetiikkaa.

Ja nyt kevättä ja uutta marjakautta kohti!

Terveisin

Mummo

www.bodyflexx.ch Lisätietoa kotisivultani tästä.

https://www.inari-cosmetics.com/fi/ingredients/INARIn kotisivuille tästä

Kaa(m)oksen viime metreillä

Avasin silmäni ja valon määrästä päättelin, että on aamu. Tai siis tarkemmin sanottuna arvuuttelin aamupäivää. Katsoin kelloa: puoli yksitoista. Olin nukkunut kellon ympäri. Ulkona sateli hiljalleen lunta ja taivas oli pilvien peitossa, oli hiljaista ja hämärää.

300 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen. Täällä on kaamos. Aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Jos on pilvistä, tulee ilta ennenkuin aamusta on selvitty. Ja tästä näytti tulevan juuri sellainen päivä.

Olin selvinnyt viikon kestäneestä rumbasta. Viikko vieraita. Viikko täynnä ohjelmaa ja sosiaalista kanssakäymistä. Aamulla ajoissa ylös, jotta valoisassa ehtii ulos. Hiihtämistä, lumikenkäilyä, pulkkailua, lumitöitä, moottorikelkkailua, puidenhakkuuta, lenkkeilyä. Ennen täyspimeän tuloa saunomista ja avantohyppelyä. Siinä välissä välipalaa, lounasta ja lopulta iltapalaa. Tämä kaikki kahdeksan ihmisen yhteisössä. Hiljaisen hetken sai hiihdellessä järven jäällä yksikseen.

1.3.2019pirminhiihtää
Täällä ei ole muita.

 

Ja silti. Nautin yhdessä tekemisestä, keskusteluista, musisoinnista, huoneet täyttävästä naurusta ja puheensorinasta kuten myös yhteisistä ruokapöydän äärellä vietetyistä hetkistä ja tupakkatauoista pakkasen puremalla terassilla.

Nyt oli kuitenkin veto pois. Kaaos odottakoon selvittämistä. Sään puolesta tuntui olevan paras päivä pattereiden uudelleenlataamiseen. Askel kerrallaan. Hitaasti…

Minulla oli ohjelmassa hieronta. Olin säästänyt kuumakivihieronnan talven varalle ja juuri nyt se sopi olotilaani mainiosti.

Kävin Anittan hierontapisteessä, Samettassa, vajaan kahden tunnin käsittelyssä. Hieronta oli iltapäivällä. Kun astuin ulos vastaanotolta, oli jo pimeää. Olin selvinnyt tästä päivästä aamusta suoraan iltaan. Ainakin siltä se tuntui.

1.4.2019SamettaLogo.jpg

Lapissa ajan merkitys saa uuden sisällön. Varsinkin lomalaisen aika. Keskitalvella kaikki tarpeellinen täytyy saada kaikki mahtumaan lyhyeen aikahaitariin. Jossakin vaiheessa loma on pidetty ja rauhoittuminen on jäänyt puolitiehen.

Moni sanoo rauhoittuvansa kaamoksen aikaan. Minä en ole vielä niin pitkällä. Minulle juuri tämä rauhoittumisen aika tuntuu olevan  kaikkein kiireisin aika. Aamulla ei saa nukkua liian pitkään, koska silloin ei ehdi valoisalla ulos. Eli viimeistään ennen kymmentä aamiaiselle, jotta ehtii pariksi tunniksi ulkoilemaan. Ja jos haluaa saunaan ja avantoon ennen pimeän tuloa, niin kyllähän siinä saa kiirettä pitää. Saunaan ei voi mennä aivan tyhjällä vatsalla, joten jossakin monojen ja saunan kiukaan välissä täytyy kipaista jääkaapilla. Ja jos on vieraita, tämä lyhyt kaava ei tahdo toimia. Mutta toisaalta, silmähän tottuu nopeasti pimeään ja polun avannolle voi valaista petroolilampuilla tai kynttilöillä. Mökkiin kipuaminen taittuu otsalampun valokeilassa, joten ”where is the problem?”

1.5.2019kynttilälumessa
Kynttilän valoa lumen keskellä

Olen valon lapsi. Siinä se on. Tuskin maltan odottaa auringon nousua horisontin yläpuolelle. Kun aurinko vihdoin viikkojen jälkeen näyttäytyy, lähdetään kevättä kohti. Vääjäämättömästi. Ja se hetki on pian käsillä.

aamutaivas2019
Aurinko ei vielä nouse. Mutta pian!

 

Pilkkimiseen oli liian kylmä ja verkotkin on vielä laittamatta jään alle. Pyykit odottavat pesua ja huusholli siivousta. Tähän hässäkkään WLANin huono yhteys kiristää hermoja, joten sähköpostit saavat jäädä odottamaan tulevaisuutta ja parempia yhteyksiä.

Jotta selviän tästä kaamoksesta, tämä tyttö ottaa lasin punaviiniä ja nostaa käpälät kohti kattoa.

Et sillee!

Mummo