Kaa(m)oksen viime metreillä

Avasin silmäni ja valon määrästä päättelin, että on aamu. Tai siis tarkemmin sanottuna arvuuttelin aamupäivää. Katsoin kelloa: puoli yksitoista. Olin nukkunut kellon ympäri. Ulkona sateli hiljalleen lunta ja taivas oli pilvien peitossa, oli hiljaista ja hämärää.

300 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen. Täällä on kaamos. Aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Jos on pilvistä, tulee ilta ennenkuin aamusta on selvitty. Ja tästä näytti tulevan juuri sellainen päivä.

Olin selvinnyt viikon kestäneestä rumbasta. Viikko vieraita. Viikko täynnä ohjelmaa ja sosiaalista kanssakäymistä. Aamulla ajoissa ylös, jotta valoisassa ehtii ulos. Hiihtämistä, lumikenkäilyä, pulkkailua, lumitöitä, moottorikelkkailua, puidenhakkuuta, lenkkeilyä. Ennen täyspimeän tuloa saunomista ja avantohyppelyä. Siinä välissä välipalaa, lounasta ja lopulta iltapalaa. Tämä kaikki kahdeksan ihmisen yhteisössä. Hiljaisen hetken sai hiihdellessä järven jäällä yksikseen.

1.3.2019pirminhiihtää
Täällä ei ole muita.

 

Ja silti. Nautin yhdessä tekemisestä, keskusteluista, musisoinnista, huoneet täyttävästä naurusta ja puheensorinasta kuten myös yhteisistä ruokapöydän äärellä vietetyistä hetkistä ja tupakkatauoista pakkasen puremalla terassilla.

Nyt oli kuitenkin veto pois. Kaaos odottakoon selvittämistä. Sään puolesta tuntui olevan paras päivä pattereiden uudelleenlataamiseen. Askel kerrallaan. Hitaasti…

Minulla oli ohjelmassa hieronta. Olin säästänyt kuumakivihieronnan talven varalle ja juuri nyt se sopi olotilaani mainiosti.

Kävin Anittan hierontapisteessä, Samettassa, vajaan kahden tunnin käsittelyssä. Hieronta oli iltapäivällä. Kun astuin ulos vastaanotolta, oli jo pimeää. Olin selvinnyt tästä päivästä aamusta suoraan iltaan. Ainakin siltä se tuntui.

1.4.2019SamettaLogo.jpg

Lapissa ajan merkitys saa uuden sisällön. Varsinkin lomalaisen aika. Keskitalvella kaikki tarpeellinen täytyy saada kaikki mahtumaan lyhyeen aikahaitariin. Jossakin vaiheessa loma on pidetty ja rauhoittuminen on jäänyt puolitiehen.

Moni sanoo rauhoittuvansa kaamoksen aikaan. Minä en ole vielä niin pitkällä. Minulle juuri tämä rauhoittumisen aika tuntuu olevan  kaikkein kiireisin aika. Aamulla ei saa nukkua liian pitkään, koska silloin ei ehdi valoisalla ulos. Eli viimeistään ennen kymmentä aamiaiselle, jotta ehtii pariksi tunniksi ulkoilemaan. Ja jos haluaa saunaan ja avantoon ennen pimeän tuloa, niin kyllähän siinä saa kiirettä pitää. Saunaan ei voi mennä aivan tyhjällä vatsalla, joten jossakin monojen ja saunan kiukaan välissä täytyy kipaista jääkaapilla. Ja jos on vieraita, tämä lyhyt kaava ei tahdo toimia. Mutta toisaalta, silmähän tottuu nopeasti pimeään ja polun avannolle voi valaista petroolilampuilla tai kynttilöillä. Mökkiin kipuaminen taittuu otsalampun valokeilassa, joten ”where is the problem?”

1.5.2019kynttilälumessa
Kynttilän valoa lumen keskellä

Olen valon lapsi. Siinä se on. Tuskin maltan odottaa auringon nousua horisontin yläpuolelle. Kun aurinko vihdoin viikkojen jälkeen näyttäytyy, lähdetään kevättä kohti. Vääjäämättömästi. Ja se hetki on pian käsillä.

aamutaivas2019
Aurinko ei vielä nouse. Mutta pian!

 

Pilkkimiseen oli liian kylmä ja verkotkin on vielä laittamatta jään alle. Pyykit odottavat pesua ja huusholli siivousta. Tähän hässäkkään WLANin huono yhteys kiristää hermoja, joten sähköpostit saavat jäädä odottamaan tulevaisuutta ja parempia yhteyksiä.

Jotta selviän tästä kaamoksesta, tämä tyttö ottaa lasin punaviiniä ja nostaa käpälät kohti kattoa.

Et sillee!

Mummo

 

 

Mainokset

Rakkautta toisella silmäyksellä

Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Mutta toisella kylläkin. Jäin pahasti kiikkiin. Kiikkiin kuin kala verkkoon, kuten kalastajat tuppaavat sanomaan.

Katiska2
Kotitarvekalastaja

Ensimmäinen kerta taisi olla joskus 80-90-luvun vaihteessa. Matkustimme matkailuvaunulla Suomen halki päämääränä Hammerfest. Päämärämme ei siis ollut Nordkapp, jonne kaikki turistit jo silloin suuntasivat. Yöpyessämme eräänä yönä Norjan puolella jouduimme sakean hyttyspilven ympäröimäksi ja päätin, etten ikinä näin pohjoiseen lähde! Niin, niin, sehän olikin Norjassa….

Hyttyset auton rekkareissa
Ei suomalaisia

Siitä matkasta jäi montaa hauskaa muistoa. Lasten kanssa matkustaessa sitä laittaa prioriteetit eri tavalla kuin ilman lapsia. Moni asia matkalla jää taustalle ja ajattelet, että joku toinen kerta sitten. Ja joskus se toinen kerta tulee.

Minulle matkasta jäi valo. Kyllähän Suomen kesät ovat valoisia koko maassa, mutta kyllä Lapin valo on aivan omaa luokkaansa. Se täytyy nähdä ja kokea.

Nacht
Kesäyön taikaa

Seuraavan kerran menin Lappiin vuonna tämän vuosituhannen alkupuolella. Ja silloin se tarttui, tuo paljon puhuttu Lapin hulluus. Sitä on vaikea selittää ja luulen että sen tuntee vain se, johon tuo hulluus on iskenyt. Hulluuden iskettyä ne muutamat hyttysetkään eivät paina vaa’assa painoansa enempää. Ja kaikkeen tottuu. Hmm.

Hyttysiä
Suomalaisia hyttysiä. Koko illan saalis

Teimme Peteni kanssa pitkiä vaelluksia näkemättä ainoatakaan muuta ihmistä. Vaelsimme tuntureilla ja metsissä, satoi tai paistoi. Ympärillämme valo, rauha, hiljaisuus, puiden ja tuulen humina ja luonnon tuoksut.

Kesä on pohjoisessa aivan mieletön vuodenaika. Kun aurinko ei laske, siinä on jotain aivan ihmeellistä. Kesäyön aurinko ja valoisuus ovat kuin talven revontulet ja pimeys. Paitsi, että revontulet eivät ole mikään pelkkä talven kohokohta. Revontulet aloittavat loihtimisensa, jahka tulee sen verran pimeää, että niitä voi taivaalta erottaa.

Aurinko ei laske
No ei se laske

Tässä tulee mieleeni eräs Amerikassa asuva kiinalaissyntyinen turisti, johon tutustuimme lennolla Ivaloon, Lappiin. Hän kertoi olevansa osa Eurooppaa kiertävää turistiryhmää. Ja nyt he olivat päättäneet lentää yöksi Ivaloon katsomaan revontulia. Hmm. Emme tässä vaiheessa halunneet kertoa hänelle epäilyksiämme revontulien näkymisen todennäköisyydestä. Nehän näkyvät, kun olosuhteet ovat suopeat ja jos nyt ylipäätään olet silloin hollilla. Nykyään puhutaan revontulien metsästämisestä, eli niitä lähdetään etsimään, joskus kaukaakin.

No, saavuimme Ivaloon. Sinä samaisena iltana ja yönä näimme mahtavat revontulet. Toivon, että turistiystävämme näki nuo samat revontulet saavuttaaksen sen onnentunteen, mitä oli hakemassa. Ellei sitten hakenut vain yhtä uutta kokemusta pitkään listaan. Taas uusi rasti ruutuun!

28. Revontulia illan hämärtyessä-Nordlicht beim Eindunkeln des Abends
Revontulia takapihalla

Niin, talvi tekee tuloaan. Pieni pakkanen puree jäljellä olevia puolukoita ja ensimmäinen hento lumipeite peittää maan sulaakseen vielä ennen talven tuloa.

Lapissa on sentään vielä kunnon talvi. Vaikka en mikään varsinainen talvi-ihminen olekaan, niin jos kerran talvi, niin sitten kunnolla! Mutta talvesta toisen kerran.

Valmistaudun nyt jo ensi kesään. Lapissa viime kesänä ja syksynä järjestämämme kielileirit, Urho- ja Lenitaleirit, olivat todella hieno kokemus. Saamamme palaute oli kaikin puolin positiivista ja rakentavaa ja se myös kannustaa ponnistelemaan vielä parempaan tulokseen. Ja pysymään silti realistisena. Viikko on viikko, sitä ei pidemmäksi saa. Vaikka muutama leiriläinen olisikin mielellään halunnut jäädä luokalleen. Harva koululainen kai normikoulussa haluaa aloittaa jakson alusta? Vaikka se itse kullekin tekisi joskus hyvää. Kertaus on opintojen äiti, sano.

Urhot edessä
Leiriläisiä opettajan kanssa

Saimme myös palutetta ruokapuolesta. Ja ehdotuksen pitää gourmet-viikkoja myös ilman kielenopetusta. Suomenkielen leireillä oman kumppanin mukanaolo ei ole mahdollista, koska ideana on keskittyä suomen puhumiseen. Ja siinä saattaa kumppanin läsnäolo viedä ajatukset aivan muualle.

Rapuja
Kuningasrapuja mahan täydeltä. Norjalaisia 🙂

Ystävämme ovat kyselleet, miksi ylipäätään haluamme Lapissa tehdä töitä? Miksi ottaa vieraita ihmisiä kotiimme, järjestää lähes kellon ympäri ohjelmaa (heh, Lapin kesäyöt ovat pitkiä ja valoisia), järjestää opetus, laittaa ruokaa suurelle kieliperheelle, hoitaa sitä, hoitaa tätä? Ja tämä kaikki omalla lomallamme…

Niin, miksi?

Palaan tuohon Lapin hulluuteen. Koska tuota hulluutta on vaikea kuvailla, se täytyy kokea. Haluan jakaa kokemukseni mahdollisimman monen ystävän kanssa. Ja nyt en siis puhu massaturismista. Haluan pitää vieraamme ystävinä, olkoonkin ehkä vain sen ajan, kun he viipyvät luonamme. Ja ehkä siitä ajasta jää jotakin mielen syvyyksiin ja jollekin tarttuu myös Lapin hulluus tai ainakin syttyy se ensimmäinen kipinä? Ja silti, eihän se kaikille tarvitsekaan syttyä. Missä sitä kohta oltaisiin?? Lappi täynnä turisteja, ihan kuin metsät täynnä hyttysiä. Siis Norjan metsät.

Paitsi, että meillä EI ole hyttysiä. Et usko? Se on totta, mutta sen uskoo vain se, joka sen on omin silmin nähnyt ja kokenut.

Niin ja jos vielä kesätöissäni suomea huonosti puhuva leiriläinen uskaltaa avata kielellisen aarrearkkunsa ja ottaa osaa keskusteluun, niin sitä onnea ei voi uskoa. Sekin täytyy kokea! Ja sen onnen minä haluan kokea yhä uudestaan.

Arkku
Täynnä aarteita

Terveisin

Mummo, avainta etsimässä.

 

 

 

Aarteenetsijä

Olen odottanut syksyä. Syksy on viileneviä, aurinkoisia ja sateisiakin päiviä, värikkäitä maisemia ja samoilua metsässä. Sitten jos aikaa riittää, kipuan tuntureille katsomaan väriloistoa ja annan silmän levätä kaukana siintävissä tuntureissa. Lapissa on juuri nyt paras ruska-aika. Paras aika vaellella tuntureilla.

Mutta aika ei vain tahdo riittää vaeltamiseen. Syksyisin muutun aarteenetsijäksi.

Metsät ovat täynnä aarteita: marjoja ja sieniä silmänkantamattomiin, eikä aikani tahdo riittää muuhun kuin marjastamiseen ja sienestämiseen.

Matsutaket rivissä
Polku aarteelle

 

Tänä syksynä uusin löytömme on sieni nimeltä Matsutake (mäntysieni) eli suomalaiselta nimeltään männyntuoksuvalmuska. Japanissa tästä sienestä maksetaan luokituksesta riippuen satoja euroja ja jopa kuulemma 4000 Euroon saakka. Oh boy!

Matsutake
Kilokaupalla potenssilääkettä.

Matsutake sientä tiedetään käytetyn jo kauan ja Japanissa 700-luvulta perityvässä runoudessa on kertomuksia sienen kyvystä tuoda onnea ja hedelmällisyyttä. Myöhemmin matsutakesta tuli aateliston ja papiston suosikki. 1200-luvulta 1600-luvulle on tallella kertomuksia siitä, kuinka ylhäisö vietti matsutakejuhlia. Matsutaken syöminen oli sallittua vain keisarin hoviin kuuluville, muille kansalaisille sen syömisestä oli uhkana ankara ragaistus. Onneksi ajat ovat muuttuneet myös Japanissa ja onnen etsintä on sallittu myös tavalliselle kaksijalkaiselle. Matsutake on maukas sieni, jolla väitetään olevan myös miehistä potenssia nostavia vaikutuksia. Uskohan voi siirtää jopa vuoria, joten uskoo ken haluaa.

Luonnossa samoillessa löytyy aina jotakin mielenkiintoista.

Poron sarvet
Yhdelle tarpeeton, toiselle aarre

Pakko päästä välillä tunturiin. Vaeltaessa tuntureissa maisema on aina vain pakahduttavan kaunis.

Otsamolla ruskalla
Ruskaa Otsamo-tunturilla
Ruskaa1
Ruskan värejä

Jos tarkkaan katselee ympärilleen, voi nähdä vaikka hirven. Siis, jos on onnea.

Hirvi.png
Äitihirvi

Välillä pitää pitää paussia.

Tulilla
Kahvipaussi
Tatti
Voi tattia!

Ihan sieluun sattui, kun sienipaikalle päästyämme näimme, että kaikki herkkutatit olivat jo yli-aikaisia. Ensi vuonna täytyy mennä aikaisemmin.

Onneksi kuitenkin löytyi voi- ja kangastatteja

Tatteja paistinpannulla

Ateriamme koostuvat tällä hetkellä lähinnä sienistä ja kalasta. Ja mikäs on kalaa syödessä, kun sitä saa tuoreena pöytään.

Vene
Vene odottaa kalastajia

Eri kaloista saa monenlaisia herkkuja. Alla olevasta yksilöstä, joka on made, saimme maukasta keittoa. Made eli matikka kuuluu turska-kaloihin (kalapuikkokalaa, heh.) ja on ainoa lajissaan, joka elää makeassa vedessä. Onneksi meille. Tuo komea made onkin vuosien saatossa vasta kolmas itse kalastamamme lajinsa edustaja.

Made
Made (Lota lota)
Ceviche.jpg
Siika-ceviche

Kaikenlaisia aarteita on siis tänä vuonna ollut lähimetsissä aivan mielettömän paljon. Eli aikaa ei riitä juuri mihinkään muuhun. Mutta. Täytyy laittaa kuitenkin asiat tärkeysjärjestykseen. Nyt metsä ja sitten kun aika tulee, istahtaa lukemaan, kirjoittamaan ja vaikka katselemaan elokuvaa.

Terveisin sammalmättäältä,

Mummo, aarteita laskeskellen.

 

Täydellinen nainen

Tavoittelen miestäni vieressäni. Tyhjää. Katson kelloa, puoli yhdeksän. Vapaapäivä. Mieheni on näköjään lähtenyt jo töihin, mutta tunnen yhä hänen lämpönsä vierelläni. Työnnän nenäni hänen tyynyynsä ja haistelen mieheni tuoksua. Mmhh.. Saan tuoksussa testosteronit jo aamutuimaan. No, jos ei tästä nyt päivä parane!

Suunnittelen päivääni: Ensin vartalokuorinta ja sen päälle vaahtokylpy. Sitten valuisin alakertaan ja tekisin itselleni Cappuccinon, lukisin aamulehden ja katsoisin sähköpostit,  WhatsAppit ja sometilit. Kello olisikin jo 11. Voisin tehdä jooga- ja pilatesharjoitukset, nostaa muutaman puntin, vetää joitakin leukoja ja ajaa kuntopyörällä. Siihen päälle 7-minuutin harjoitus. Sitten saunaan ja muutama pituus uimaaltaassa. Näinhän nykynainen tekee naistenlehtienkin mukaan. Tai juuri vain niissä?

Kello oli ehtinyt jo yhdeksään. Jätän unelmoinnin. Olisiko siis aika aloittaa erilaiset harjoitukset? En ole tähän mennessäkään joogannut ja pilatesta tein aikoinaan kaksi tuntia. Leukoja en ole vedellyt enkä saa puntteja nosteltua. Kuntopyöräkin on missä lie. 7-minuutin harjoituksista oli aikanaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Alakerrassa on sauna, muttei uima-allasta. No, päätän silti nousta sängystä.

Valutan lämmintä vettä sormieni läpi ja huuhtelen unihiekat pois silmistä. Taisi nukkumatti antaa eilen aika laakin, nukuin kuin pieni porsas. Peilissä katseeseeni vastaa unenpöpperöinen, mutta onnellinen ihminen. Tarkastelen kuvaani. Aika täydelliseltä näyttää. En ajattele ulkoista kuorta, vaan mitä kuori sisälleen peittää: täydellisen naisen. Virheetön, ysävällinen….listaa voisi jatkaa loputtomiin. Toistamatta kaikkia hyviä puolia sen varmaan ymmärtää, mikä paketti tässä seisoo. Piste.

Itepopart
Joka kuvalle riittää joku hyvä ominaisuus

Tyytyväisenä ja hyräillen teen lähtöä alakertaan. Mytty. Toinen. Kolmas. Tunnen ärtymyksen nostavan päättään. Pyykkikori on tuossa, mutta mytyt eivät ole löytäneet tietään sisään, vaan pyörivät sen ympärillä. Onneksi ei ole kysymyksessä klassinen hammastahnaputkilo, se olisi pilannut aamuni jo kasvojenpesuvaiheessa. Nostan kasat pyykkikoriin. Ensin täytyy kuitenkin nostaa muutama aikakauslehti kannen päältä. Ai niin, siinä pyykkikorin päällä oli vielä yksi saamani avaamaton kirje. Lasku. Se saa odottaa. Siirrän sen toiselle pöydälle.

Tulen alakertaan. Raivaan pöydältä tilaa kahvikupille. Mietin samalla mieheni sukkia ja paitoja. Ja sitä, kuinka virheetön olen. Kuinka onnellinen mieheni saakaan olla, löytäessään tällaisen jalokiven!

Närästää. Mikähän siinä on, että toisen virheet ovat niin näkyviä? Miksi ne ärsyttävät? Vai onko omassa peilissäni jotakin vikaa? Ei voi olla.

Aamiaiseni jälkeen suunnittelen päivän ohjelmaa ja listaan kaikki tehtävät paperille. Muuten unohdan ne. Tälle päivälle olisi paljon kaikkea mukavaa tiedossa. Kunhan saisin ensin kaaosta hieman järjestettyä. Taas genetiikka pistää kapuloita rattaisiin. Siitä mutaatiostahan olenkin jo kirjoittanut. Oi voi.

Illan saapuessa olen saanut jotakin aikaiseksi. Mutten mitään näkyvää. Mietin taas niitä sukkia. Sukat löysivät tiensä pyykkikoriin, mutta omat tavarani lojuvat vielä pitkin ja poikin.

Jokin aika sitten eräs ystävättäreni sanoi minulle, että olin löytänyt helmen, kun löysin mieheni. Helmi, jolla on sukkaongelma. Mietin. Olisiko parempi, että unohtaisin tämän pikkuasian? Ja pari muutakin huomauttamisen aihetta? Jos vain hoitaisin ne pyykit ihan hissukseen, ehkä hän ei huomaisi niitä muutamia vajaavaisuuksia, joita minun täydellisyydessäni on?

Katson peiliin. Näen siellä täydellisen naisen. Virheineen kaikkineen. Näen naisen, joka lupaa aloittaa virheiden etsimisen ensin itsestään ja vasta löytäessään omat virheensä, mainitsee toisten puutteista.

Ite1
Minussako virheitä?

Vietimme kesällä Lapissa muutamia viikkoja naisten kesken. Välillä tunnelma oli säköisesti hyvinkin latautunut. Täydelliset naiset kohtasivat toisensa. Kaikesta huolimatta jokainen oli omalla tavallaan täydellinen. Sen kun muistaisin.

Nakuilua rannalla
Täydelliset naiset nakuilevat rannalla

 

Terveisin Mummo, omia virheitä yhä etsiskellen.

Himot ne on hiirelläkin

Mietin vielä metsäkylpyjä. Mitä teen marja-ämpärille ja sienikorille, otanko mukaan vai jätänkö kotiin? Jos vaikka tyhjentäisin joka toisen marjamättään ja keräisin joka toisen sienen? Toisaalta. Tunnen itseni terveeksi ja tasapainoiseksi, en kärsi unettomuudesta ja stressistäkin vain ajoittain. Luulen, että minulle tekee hyvää kylpeä metsässä marjan- ja sienenkeruuvehkeet mukana. Ja kun tämän teen tiedostaen, niin eiköhän sekin jo jotain auta ?

Minua vaivaa näet marjankeruuhimo. Kun ensimmäiset marjat alkavat vaihtaa väriään, minulla alkaa sormia syyhyttää. Täytyy käydä joka päivä tarkistamassa, josko nyt voisi aloittaa poimimisen.

Ensimmäisenä tulevat lakat eli hillat. Jos tulevat. No, tänä vuonna sain taas marjoja yllin kyllin. Viimevuotisiakin on vielä, mutta minkäs teet, kun keräämisen himo iskee ?

20180723_142917.jpg
Lakkoja, lakkoja, lakkoja!
IMG_20180717_212044_713
Mustikat kypsymässä

Tänä vuonna mustikat ovat aikaisessa. Olen päässyt metsään jo kesällä, enkä vasta syksyn loman aikoihin. Nyt mustikat ovat juuri oikeanlaisia ja niitä on paljon. Kerään talvea varten kuin orava, piilotan pussukat pakasteeseen odottamaan talven aamiashetkiä.

20180726_132436-e1533927623103.jpg
Kypsyiväthän ne!

Seuraavaksi tulevat variksenmarjat. Niistä aion tehdä mehua. Sitten joskus, kun minulla on aikaa. Eläkkeellä ehkä?  No, jos nyt ensin käyttäisin edellisvuotiset. Juolukoitakin olisi, mitähän niille keksisi? Ei, ne eivät nyt vain sovi mustikkaämpäriin mustikoiden sekaan. Sotkisivat vain mustikkapiirakan maun omalla, joskin hyvällä aromillaan.

Mustikkapiirakka
Mustikkapiirakka murotaikinalla

Seuraavaksi tulevat puolukat. Niitäkin on metsä normaalisti täynnä, mutta odottaessa tyydyn viime vuoden antoisaan satoon.

Ja sitten sienet. Täytyy odottaa syksyyn. Kesä oli niin kuiva, ettei tullut kuin pöydällinen korvasieniä. Toivottavasti tattisyksy on tänä vuonna antoisa, muuten otan pakasteesta viimevuotisia. Ja juu, kyllä osaan käsitellä korvasieniä. Ryöppään kahdesti. Vähintään.

Sieniä2
Piipahdin alapihalla hakemassa muutaman korvasienen

No, jokaisella on omat himonsa ja halunsa. Mietin mieheni haluja. Niitähän on kaikenlaisia, mutta yksi näkyvimpiä on kivien keruu. Ei silti, että hän vain keräisi taskun pohjalle tai ikkunalaudalle, mutta kyllä hän tekee sitäkin.

Kivet ikkunalla
Geologin kukkasia ikkunalaudalla

 

Hän kerää kiviä rakentaakseen niistä erilaisia rakennelmia,  samoin kuin lapset rakentavat puupalikoista torneja, taloja ja mitä nyt keksivätkään.

Kiviä rivissä
Näistä kivistä syntyi rappuset käden käänteessä
Kiviseinää
Kevyttekoinen kiviseinä
Kiviä Kaivo
Porakaivo on niin hyvässä piilossa, että sitä ei löydä kukaan

Eli tämmöistä meillä. Ei käy aika pitkäksi kun kun piipahtaa keruureissuilla. Ja jos käy, menen ongelle ja rupean meditoimaan.

Ongella1
Onkiminen on meditatiivista

 Mukavaa kesän jatkoa syksyä ja uusia marja- ja sienireissuja odotellessa.

Terveisin kivikasaan nojaillen, Mummo

Metsäkylpyjä

Kuten jo olen kertonut, olen kova tyttö kylpemään. Nyt olen laajentanut kylpyrepertuaariani ja aloittanut metsäkylvyt.

Forest3
Täällä kelpaa kylpeä

 « Metsäkylpy tai Forest Bathing, Shinrin-Yoku ja Waldbad on nimityksiä terveysvaikutteiselle ja tietoiselle oleskelulle metsässä. »  Sissänhengitys. Tauko. Pidemmälle en kertomuksessani ehtinyt.

Tässä kohdassa suomalainen ystäväni kohotti kulmakarvojaan samalla huokaisten syvään ja keskeytti minut. « Taas tämmöstä, mä en kestä. Ihanku suomalainen ei tietäis, miten metsässä ollaan. Apuaaa.»

Forest4
Metsän ihmeitä

Minä jatkoin: «Metsäkylvyissä ei ole kysymys niistä kerroista, kun hölkätään metsän läpi musiikkia kuunnellen tai kävellään keskusteluvauhtia ystävättären kanssa. Eikä myöskään siitä, kun kontataan pitkin mantuja  marjanpuomuri suhisten. Tietenkin nämäkin tekevät itse kullekin hyvää. Marjastajana ja sienestäjänä tiedän, mistä puhun.»

Jatkoin ilman taukoa: «Metsää ja sen vaikutusta ihmiseen ja ihmisen elintoimintoihin on tutkittu tieteellisesti lähnnä Japanissa (jonka pinta-alasta 2/3 on metsää) ja havaittu, että tietynlainen ja tietyin väliajoin metsässä vietetty aika  vaikuttaa mm. verenpainetta, stressihormonitasetta ja verensokeria alentavasti, samalla parantaen unen laatua, stressinsieto- ja vastustuskykyä. Ja kaikkia näitä voidaan mitata mm. verinäyttein.»

Forest1
Portti seikkailuun

Päätin viettää tänä kesänä päivittäin muutaman rauhallisen tunnin metsässä haistellen, maistellen, kuunnellen ja mietiskellen.

Ja siinä sivussa voisin poimia muutaman marjankin. Mutta olisiko se enää terveysvaikutteista metsäkylpyä ?

Forest11
Metsäkylvylle lähdössä

No, Slow down-viikko alkoi. Minulle tuli ulkomaalainen vieras, jonka kanssa samoilimme päivittäin ilman minkäänlaista kiirettä muutaman tunnin metsässä. Katselimme auringon häikäisevää valoa sen pilkistäessä puiden oksien raoista tai taivaan harmaan sävyjä sateisena päivänä. Kävelimme metsässä sammaleella tuntien sen pehmeyden tai kompastellen puiden koviin juuriin. Maistelimme marjoja ja puiden ja pensaiden lehtiä, haistelimme auringon paahtaman maan ja suopursujen tuoksua. Kuuntelimme hiljaisuudessa lintujen viserrystä ja tuulen huminaa. Kun tuli halu halata tai koskettaa puuta tai kiveä, teimme sen.

Forest9
Tällaista siirtolohkaretta on ihan pakko halia

Keskustelimme kokemuksistamme retken aikana ja sen jälkeen. Voin vain sanoa, että hölkätessä metsän läpi jää moni asia haistamatta, kuulematta, maistamatta, tuntematta ja ihan vain kokematta.

Forest10
Tästä näystä olin aivan pakahtua!

Hyttysetkin taisivat olla lomalla, ei niitä ainakaan verinäytteen ottoon näkynyt.

Jos nyt ei vastustuskyky parantunut, niin ainakin nukuin kuin murmeli.

Rakkain terveisin männyn kuvesta

Mummo