Helsinkiin!!

Olin odottanut kauan tuota viikonloppua. Vaikka en enää muuten ihan ekologisista syistä harrastakaan viikonloppulentoja, niin Helsinkiin oli päästävä. Käyn Suomessa, tarkemmin sanottuna Lapissa, muutaman pidemmän jakson vuodessa ja silloin Helsinki jää vain muutaman tunnin lentokenttä-oleskeluksi.

Olin toivonut syntymäpäivälahjaksi kulttuurilahjaa Helsingissä ja sain myös toivoa pidennetyn viikonlopun sisältöä. Syntymäpäivälahja oli yhteinen miehelleni Petelle ja minulle. Tarjonta Helsingissä, kuten monissa pääkaupungeissa on loputon, joten täytyi valita.

Valitsimme ajankohdaksi marras-/joulukuun vaihteen. Oikein miellyttävä, jollei paras ajankohta lomailla Pohjolassa….? Hmm. Olin joskus aikanaan päättänyt, etten mene enää koskaan vapaaehtoisesti tuona vuodenaikana kotimaahani. Kotimaani on silloin pimeä, tuulinen, sateinen ja lumen tulosta riippuen joskus myös loskainen. Nyt ajankohta kuitenkin sopi kalenteriin parhaiten. Ja sitä paitsi ohjelmassa oli sisäohjelmaa.

Kun nyt kerran suunnittelimme matkaamme Helsinkiin ehkä kaikkein huonoinpana vuodenaikana, päätimme satsata hotelliin. Kun aikaa on niukasti, en halua käyttää sitä pitkiin välimatkoihin yöpaikasta keskustaan, vaan olla mahdollisimman keskellä tapahtumia. Valitsimme keskustasta, aivan Kauppatorin ja Kauppahallin kulmilta hotelli Haven’in ja hotellista huoneen merinäköalalla. Luksusta? No, kyllä tällä kertaa oli, mutta se myös kannatti. Huone oli tilava ja meri näköpiirissä. Siihen päälle ystävällinen henkilökunta ja maukas aamiainen vanhassa Sundmanin talossa, niin mikäs turistin on ollessa.

Aamunäköala Haven
Aurinkoinen näkymä hotellimme ikkunasta joulukuisena aamuna.
Hotel_Haven_Guestroom_Grand_Deluxe_Harbour_Seaview+_001jpg
Tilava huoneemme. Kuva hotelli Havenin

Perjantaina aloitimme ohjelmamme uudesta museosta, Amos Rex’istä.

”Amos Rex avaa ovensa yleisölle kaksi ja puoli vuotta kestäneen ja 50 miljoonaa euroa maksaneen rakennustyön jälkeen torstaina 30.8. klo 11. Amos Rexin avajaisnäyttelystä vastaa tokiolainen taiteiljakollektiivi teamLab, joka täyttää museon näyttelytilat digitaalisella taiteellaan. Amos Rex koostuu arkkitehtitoimisto JKMM:n suunnittelemista uusista maanalaisista näyttelytiloista, vanhaan loistoonsa entisöidystä Lasipalatsista elokuvateattereineen sekä näyttelytilojen kattona kumpuilevasta Lasipalatsin tapahtuma-aukiosta.” Tämä Amos Rexin nettisivulta.

Amos ulkoa
Amos Rexin katto. Tässä oli ennen linja-autoasema.
Amos raput alas
Raput alas näyttelytiloihin
Amos installaatio
Huoneen täyttävä installaatio.

Valitettavasti video ei tässä toimi, mutta kannattaa käydä katsomassa paikan päällä.

Näyttelyn jälkeen menimme kolmistaan hierontaan. Siis mieheni sai meridiaanihieronnan ja minä ja rakas serkkutyttöni (saan kai tytötellä yli 60 vuotiasta serkkuani??) olimme varanneet vyöhyketerapiaa.

Hierontapaikka.jpg
Kiinalaista vyöhyketerapiaa tiedossa
Jalkahieronta
Jalat eivät vielä tässä vaiheessa tiedä, mitä on tulossa

Ruksasimme molemmat rentoutustoiveen esitietolomakkeeseen ja muutenkin kaikki tarvittavat tiedot. Kun kiinalaiset mieshierojat tulivat ja aloittivat työnsä, he tuskin vilkaisivat papereitamme saati sitten noteerasivat toiveemme. Hieronta, siis vyöhyketerapia, oli melkoinen runnaus ja olimme molemmat helpottuneita, kun ”terapia” oli ohi. Vyöhyketerapian kanssa sillä ei kyllä ollut mitään tekemistä. Sen verran rentouduin, etten nukkunut lainkaan seuraavana yönä. Hmm…

Hieronnan jälkeen menimme hotellihuoneeseen aperitiiville  ja samalla ihailimme näkymää ikkunasta.

Iltakuva hotelli Havenin huoneesta
Iltatunnelmaa hotellihuoneen ikkunasta

Ja koska nyt oli pikkujouluaika, oli vaikea saada pöytää ravintolasta.  Saimme kuitenkin viimeisen vapaan pöydän venäläisravintola Bellevuesta. Bellevue on vanhin, yhtämittaisesti venäjän ulkopuolella toimiva venäläinen ravintola, kuulemma. No, vietimme rattoisan ja makoisan illan venäläisittäin. Ensi kerralla taas Zakuskapöytä, jota tarjoillaan lauantai-iltapäivisin. Voin ehdottomasti suositella!

Bellevue2
Venäläistä tunnelmaa ravintola Bellevuessa
Bellevue pöytäseurue
Iloinen pöytäseurue

Lauantaina pikku shoppailun jälkeen lähdimme Kansallisteatterin Willensaunaan iltapäivänäytökseen. Olimme valinneet Vesa Vierikon ohjaaman ”Gabriel” tragikomedian, joka perustuu Mika Waltarin kirjoittamaan  näytelmään ”Gabriel, tule takaisin”. Ah, rakastan näitä vanhoja näytelmiä! Olo oli kuitenkin hieman kuin eläkeläisnäytöksessä. Oh, boy… Siis syy, miksi valitsimme juuri tämän näytelmän, oli se, että mieheni suomea ei vielä täysin hallitsevana pystyisi myös seuraamaan näytelmän juonta ja samalla ymmärtäisi, mitä näyttämöllä puhutaan. No, ehkä seuraavalla kerralla jotain hieman abstraktimpaa?

Kansallisteatteri
Suomen Kansallisteatteri
Bühne Gabriel
Istuttiin melkein näyttämöllä

Teatterin jälkeen söimme illallista ravintola Shelterissä Kanavakadulla. Ruoka oli maittavaa ja talon leipä todella hyvää!

Ravintola Shelter
Äkkiä sisään palelemasta!

Vatsat pyöreinä lähdimme iltahämärässä kävelylle rantaa kohden. Rannalla, aivan kauppatorin kyljessä on uimala ”Allas – sea pool ”. Uimalassa on kaksi ulkoallasta, lämminvesi- ,+27 C° ja merivesiallas, +3 C°. Olimme itse kääriytyneet lämpöisiin talvivaatteisiin ja katselimme matkan päästä nakuja ja uimapukuisia uimareita, joilla monella oli pipo päässä. Huokailin että ”hulluja nää suomalaiset”, joka tietenkin tarkoittaa, että tämä ”hulluus” on suurenmoista! Minusta on hienoa, että tämän tyyliset ideat menevät läpi. Siihen tarvitaan luovuutta ja pientä hulluutta sekä tekijöiltä että päättäjiltä.   Vielä jäi näkemättä Sauna-ravintola-kompleksi ”Löyly”. Se seuraavaan kertaan.

Allas1
Näkymä Altaan kattostasanteelta
Allas2
Näkymä Altaalta toiseen suuntaan. Taustalla Helsingin tuomiokirkko.
Uspenski
Uspenskin katedraali eri rakennustyylien keskellä. Kuva Altaan kattoterassilta.

Lopulta pelastuimme kylmästä viimasta hotelliimme, tarkemmin sanottuna hotellimme baariin.

Oli ihan pakko vielä ottaa yksi drinkki.

Drinkit
En muista, mitä nämä olivat nimeltään, mutta hyvältä maistuivat molemmat.

 

Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen tapasimme aamiaisella kaksi serkkuani puolisoineen. Vielä pieni pyörähdys Joulutorilla Senaatintorilla, viimeiset shoppaukset ja sitten taas kohti kotia.

Hotel_Haven_Restaurant_Haven_breakfast_family_001
Aamiainen hotellissa. Kuva hotelli Havenin.
Torilla
Emme kuitenkaan tällä kertaa menneet saunaan.

Kuka muu nyt rakentaa saunan joulutorille kuin suomalainen?

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin tunnistan juureni. Olen aina ollut ylpeä suomalaisuudestani. Mutta tuskin olisin suomalaisuutta edes sen enempää pohtinut, jos olisin aina elänyt Suomessa. Nyt se ”ylpeys” on vaihtunut raukeaan onnellisuuteen. Onnellisuuteen kahden kulttuurin tuomasta rikkaudesta ja siitä suomalaisesta luovasta hulluudesta, jonka imin äidinmaidosta.

Ja nyt menen omaan saunaan. Katselen sitten väliajalla, en merta vaan…. naapurin puutarhaa.

Terveisin

Mummo

 

 

 

 

 

 

 

Rakkautta toisella silmäyksellä

Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Mutta toisella kylläkin. Jäin pahasti kiikkiin. Kiikkiin kuin kala verkkoon, kuten kalastajat tuppaavat sanomaan.

Katiska2
Kotitarvekalastaja

Ensimmäinen kerta taisi olla joskus 80-90-luvun vaihteessa. Matkustimme matkailuvaunulla Suomen halki päämääränä Hammerfest. Päämärämme ei siis ollut Nordkapp, jonne kaikki turistit jo silloin suuntasivat. Yöpyessämme eräänä yönä Norjan puolella jouduimme sakean hyttyspilven ympäröimäksi ja päätin, etten ikinä näin pohjoiseen lähde! Niin, niin, sehän olikin Norjassa….

Hyttyset auton rekkareissa
Ei suomalaisia

Siitä matkasta jäi montaa hauskaa muistoa. Lasten kanssa matkustaessa sitä laittaa prioriteetit eri tavalla kuin ilman lapsia. Moni asia matkalla jää taustalle ja ajattelet, että joku toinen kerta sitten. Ja joskus se toinen kerta tulee.

Minulle matkasta jäi valo. Kyllähän Suomen kesät ovat valoisia koko maassa, mutta kyllä Lapin valo on aivan omaa luokkaansa. Se täytyy nähdä ja kokea.

Nacht
Kesäyön taikaa

Seuraavan kerran menin Lappiin vuonna tämän vuosituhannen alkupuolella. Ja silloin se tarttui, tuo paljon puhuttu Lapin hulluus. Sitä on vaikea selittää ja luulen että sen tuntee vain se, johon tuo hulluus on iskenyt. Hulluuden iskettyä ne muutamat hyttysetkään eivät paina vaa’assa painoansa enempää. Ja kaikkeen tottuu. Hmm.

Hyttysiä
Suomalaisia hyttysiä. Koko illan saalis

Teimme Peteni kanssa pitkiä vaelluksia näkemättä ainoatakaan muuta ihmistä. Vaelsimme tuntureilla ja metsissä, satoi tai paistoi. Ympärillämme valo, rauha, hiljaisuus, puiden ja tuulen humina ja luonnon tuoksut.

Kesä on pohjoisessa aivan mieletön vuodenaika. Kun aurinko ei laske, siinä on jotain aivan ihmeellistä. Kesäyön aurinko ja valoisuus ovat kuin talven revontulet ja pimeys. Paitsi, että revontulet eivät ole mikään pelkkä talven kohokohta. Revontulet aloittavat loihtimisensa, jahka tulee sen verran pimeää, että niitä voi taivaalta erottaa.

Aurinko ei laske
No ei se laske

Tässä tulee mieleeni eräs Amerikassa asuva kiinalaissyntyinen turisti, johon tutustuimme lennolla Ivaloon, Lappiin. Hän kertoi olevansa osa Eurooppaa kiertävää turistiryhmää. Ja nyt he olivat päättäneet lentää yöksi Ivaloon katsomaan revontulia. Hmm. Emme tässä vaiheessa halunneet kertoa hänelle epäilyksiämme revontulien näkymisen todennäköisyydestä. Nehän näkyvät, kun olosuhteet ovat suopeat ja jos nyt ylipäätään olet silloin hollilla. Nykyään puhutaan revontulien metsästämisestä, eli niitä lähdetään etsimään, joskus kaukaakin.

No, saavuimme Ivaloon. Sinä samaisena iltana ja yönä näimme mahtavat revontulet. Toivon, että turistiystävämme näki nuo samat revontulet saavuttaaksen sen onnentunteen, mitä oli hakemassa. Ellei sitten hakenut vain yhtä uutta kokemusta pitkään listaan. Taas uusi rasti ruutuun!

28. Revontulia illan hämärtyessä-Nordlicht beim Eindunkeln des Abends
Revontulia takapihalla

Niin, talvi tekee tuloaan. Pieni pakkanen puree jäljellä olevia puolukoita ja ensimmäinen hento lumipeite peittää maan sulaakseen vielä ennen talven tuloa.

Lapissa on sentään vielä kunnon talvi. Vaikka en mikään varsinainen talvi-ihminen olekaan, niin jos kerran talvi, niin sitten kunnolla! Mutta talvesta toisen kerran.

Valmistaudun nyt jo ensi kesään. Lapissa viime kesänä ja syksynä järjestämämme kielileirit, Urho- ja Lenitaleirit, olivat todella hieno kokemus. Saamamme palaute oli kaikin puolin positiivista ja rakentavaa ja se myös kannustaa ponnistelemaan vielä parempaan tulokseen. Ja pysymään silti realistisena. Viikko on viikko, sitä ei pidemmäksi saa. Vaikka muutama leiriläinen olisikin mielellään halunnut jäädä luokalleen. Harva koululainen kai normikoulussa haluaa aloittaa jakson alusta? Vaikka se itse kullekin tekisi joskus hyvää. Kertaus on opintojen äiti, sano.

Urhot edessä
Leiriläisiä opettajan kanssa

Saimme myös palutetta ruokapuolesta. Ja ehdotuksen pitää gourmet-viikkoja myös ilman kielenopetusta. Suomenkielen leireillä oman kumppanin mukanaolo ei ole mahdollista, koska ideana on keskittyä suomen puhumiseen. Ja siinä saattaa kumppanin läsnäolo viedä ajatukset aivan muualle.

Rapuja
Kuningasrapuja mahan täydeltä. Norjalaisia 🙂

Ystävämme ovat kyselleet, miksi ylipäätään haluamme Lapissa tehdä töitä? Miksi ottaa vieraita ihmisiä kotiimme, järjestää lähes kellon ympäri ohjelmaa (heh, Lapin kesäyöt ovat pitkiä ja valoisia), järjestää opetus, laittaa ruokaa suurelle kieliperheelle, hoitaa sitä, hoitaa tätä? Ja tämä kaikki omalla lomallamme…

Niin, miksi?

Palaan tuohon Lapin hulluuteen. Koska tuota hulluutta on vaikea kuvailla, se täytyy kokea. Haluan jakaa kokemukseni mahdollisimman monen ystävän kanssa. Ja nyt en siis puhu massaturismista. Haluan pitää vieraamme ystävinä, olkoonkin ehkä vain sen ajan, kun he viipyvät luonamme. Ja ehkä siitä ajasta jää jotakin mielen syvyyksiin ja jollekin tarttuu myös Lapin hulluus tai ainakin syttyy se ensimmäinen kipinä? Ja silti, eihän se kaikille tarvitsekaan syttyä. Missä sitä kohta oltaisiin?? Lappi täynnä turisteja, ihan kuin metsät täynnä hyttysiä. Siis Norjan metsät.

Paitsi, että meillä EI ole hyttysiä. Et usko? Se on totta, mutta sen uskoo vain se, joka sen on omin silmin nähnyt ja kokenut.

Niin ja jos vielä kesätöissäni suomea huonosti puhuva leiriläinen uskaltaa avata kielellisen aarrearkkunsa ja ottaa osaa keskusteluun, niin sitä onnea ei voi uskoa. Sekin täytyy kokea! Ja sen onnen minä haluan kokea yhä uudestaan.

Arkku
Täynnä aarteita

Terveisin

Mummo, avainta etsimässä.

 

 

 

Rajanylitys

Yhtäkkiä mies, vanha ystäväni !, tunki itsensä samaan vessakoppiin.

Luin artikkelia Christine Blasey Fordin lausunnosta senaattorien kuulustelussa USA:ssa. Vastassa Brett Kavanaugh, jota Christine Blasey Ford syyttää raiskauksen yrityksestä ja jonka maan presidentti haluaa korottaa tuomariksi korkeimpaan oikeuteen. Olkoon poliittista peliä tai ei, mutta mietin, miten tuo nainen, vaikkakin professorin tittelin omaaja, uskaltaa laittaa itsensä likoon ja kertoa koko kansalle oman tarinansa? Mietin sitäkin, kuinka vaikea on muistaa kaikkia yksityiskohtia, tapahtuiko joku ennen vai jälkeen, kuka oli takana, kuka sivulla milloinkin?

Stop
Pitäisi olla ymmärrettävää?

Joitakin vuosia sitten, olin jo viisissäkymmenissä, olin ystävättäreni kanssa ulkona. Kävimme syömässä, keskustelimme ja nautimme toistemme seurasta. Illan kuluessa yhtäkkiä pöytäämme ilmestyi yhteinen tuttumme, mies, jota emme kumpikaan olleet nähneet vuosiin. Hän istuutui pöytäämme, nauroimme ja juttelimme vanhoista ajoista. Kun kotiinlähdön aika koitti, mies tarjoutui viemään minut autollaan kotiin. Kotimatkalla hän ehdotti, että menisimme vielä drinkille vanhojen aikojen muistolle. No, näin teimme. Menimme lähihotellin baariin drinkeille ja lopulta tein kotiinlähtöä naistenhuoneen kautta. Sitten se tapahtui. Yhtäkkiä mies, vanha ystäväni !, tunki itsensä samaan vessakoppiin ja hyökkäsi kimppuuni. En ole eläissäni joutunut kamppailemaan henkeni edestä, niin, kuin juuri siinä tilanteessa. Lopulta pääsin kuin pääsinkin hänen otteestaan ja juoksin takaisin ylös baariin.

Selvisin tilanteesta ehjin nahoin, mutta tapausta en ole voinut unohtaa. Mutta. En muista, tunkeutuiko hän ennen vai jälkeen vessakäynnin vessan ovesta sisään. En myöskään muista mitä minulla oli päällä, mitä kello oli ja mitä olimme syöneet ja juoneet. Mutta sen hädän muistan ja sen, että ajattelin siinä tilanteessa ”voiko tämä olla totta?”

Olen kertonut kokemuksestani eri tilanteissa ja minun on ollut helppo avautua. Minulla ei ole ollut sitä häpeämisen taakkaa, koska kuitenkaan ”mitään” ei tapahtunut. En myöskään mietinyt, että olinko ehkä provosoinut miestä jollakin tavalla tai olinko jopa osasyyllinen. Koska ajattelin, että mies ja nainen voivat olla vain ystäviä, vaikka menevätkin vielä ”yksille”. Pääsin kuitenkin kuin koira veräjästä. Moni ei kuitenkaan pääse. Ja silloin taakka alkaa painaa.

Minulla on töissäni asiakkaina sekä naisia että miehiä. Joudun terapioissa usein hyvinkin läheiseen ruumiilliseen kontaktiin asiakkaideni kanssa. Suurin osa miehistä on käyttäytynyt mallikkaasti, mutta myös mustia lampaita on eksynyt joukkoon. Asiakkaistani on kuitenkin suurin osa naisia. On sama, ovatko naiset heteroita tai muun sukupuolisen suuntauksen omaavia, en koskaan ole kokenut minkäänlaista rajojen ylittämistä tai edes yritystä siihen suuntaan. Ymmärrän myös hyvin sen, että nainen tulee helpommin naisen käsiteltäväksi ja hoidettavaksi. Silti myös terapeuteissa on erittäin hyviä miehiä, mutta valitettavasti myös niitä muita. Ja yksikin huono kokemus riittää.

Jos joku on lukenut norjalaisen kirjailijan ja feministin Gerd Brantenbergin kirjoittaman kirjan ”Egalian tyttäret”, alkuperäistitteliltään Egalias døtre, jossa Brantenberg on kääntänyt sukupuoliroolit toisin päin, alkaa viimeistään silloin ymmärtämään monia absurdeja tilanteita miesten ja naisten käyttäytymisessä. Asioita, joita pidämme lähes normaalina, tai emme edes kiinnitä niihin huomiota, näyttävät roolien vaihdossa joko naurettavilta tai vain koomisilta. Koomisia kuvia jäi kirjasta mieleeni, kun miehet käyttävät penisliivejä  ja papiljotteja. Onneksi nykyään enää harvemmin näkee tai kuulee miesten taputtavan tarjoilijaa takapuolelle, mutta oletteko koskaan nähnyt naisen taputtavan miestarjoilijaa pyllylle?

Se, että on tietyttyjä käyttäytymismalleja, ei tarkoita, että ne täytyisi vaan hyväksyä ja elää samalla tavalla eteenpäin. Ei, asioita ja käyttäytymismalleja täytyy asettaa kyseenalaiseksi ja uuden näkökulman saamisessa voi komiikka auttaa.

Niin, vaikeistakin asioista pitää voida puhua. Jokaiselle voi joskus tapahtua jotakin arvaamatonta, kiusallista ja hävettävääkin. Mutta puhu sitten, jos heti tuomitaan…

Eivät kaikki naiset ole samanlaisia. Jollekin naiselle yhdenlainen tilanne on normaalia, toiselle se saattaa olla kovakin paikka. Mutta jos aidosti yrittää asettaa itsensä toisen tilanteeseen, voimme mahdollisesti ymmärtää, miltä ahdistetusta ehkä tuntuu. Yrittää, jos, mahdollisesti, ehkä….

Onneksi kaikki miehetkään eivät ole samanlaisia. Tai sanoisinko, että suuri osa miehistä on kunnioittavia, hurmaavia, älykkäitä, vitsikkäitä jne. Ja silti osalle näistäkin miehistä, täytyy ilmeisesti näyttää: Tässä on rajani, älä ylitä. Mutta tosi älykkään miehen tunteekin sitten siitä, että hän näkee ja tuntee myös tuon näkymättömän rajan. Sinun rajasi.

Raja
Näkymätön raja

En nyt ajattele #MeToo-liikettä. Tämäkin riittää. Näin yksityisellä puolella.

Terveisin

Mummo, miettivänä…

 

 

 

Kivikautinen aamiainen

Kaurapuuroa on syöty jo kivikaudella, eli joskus 5000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Luulen, että äitini käyttämä resepti ei paljon poikkea kivikautisesta. Vettä ja kauraa oikeissa suhteissa ja siinä se on!

Asuinmaassani Sveitsissä nykynuoret tuntevat kaurapuuron parhaiten ”kauralimakeittona”. Tällöin käytetään paljon vettä ja vähän kauraa.Keitoksesta siivilöidään keittämisen jälkeen itsekaura pois ja jäljelle jää- lima. Hmmm. Ei hme, että se maistuu vain sairaalle. Jos ylipäätään.

Meillä kotona syötiin aina veteen keitettyä kaurapuuroa. Veteen oli laitettu hieman suolaa ja sitten siihin heitettiin kaurahiutaleet ja annettiin hieman hautua. Kruunuksi puurolautaselle laitettiin suolaista voita voinsilmäksi. Tämä puuro maistuu lapsuudelle ja viattomuudelle ja ehkä siksikin se on vieläkin lempiruokaani ja yksi kulinaristisista nautinnoistani. Puuron ääressä alitajuntani istuu ruokalappu kaulassa keittiön pöydän ääressä lusikoimassa puuroa ennen kouluun lähtöä.

Elovena
Oh, Elovena!

Miten syödä kaurapuuroa?

Uusin ongelmani on: miten syödä kaurapuuroa? Olen pitkästä aikaa ottanut aamupuuron ohjelmistooni. Se sinänsä ei ole mikään ongelma, vaan se, miten sen syön. No, jos ei nyt suurempia ongelmia ole, niin olkoon sitten edes tämä. Mutta mistä se ongelma sitten on lähtöisin?

Lempipuuroani saa lähes jokaisen suomalaisen hotellin aamiaispöydästä ja ihan vanhan ajan malliin. Siinä ei ole mitään tarpeetonta eikä mitään kommervenkkejä. Siihin ei tarvitse lisätä mitään eikä ottaa mitään pois. Mutta kehtaanko ottaa lautasellisen tuota herkkua vai näytänkö sitten ihan maalaiselta tai jopa kivikautiselta? Urgh!

Nykyään mikään ei ole niin kuin ennen.  Aamiaispöydissä tavallinen puuro on kuin toisen luokan kansalainen. Sen viereen on ilmestynyt nykyaikainen, urbaani versio ja nykyihmisen aamiaisrituaali. Okei, tietenkään kaikki eivät edes syö aamiaista. Mutta kun aamiaiselle ilmestyvät smoothiet, murot, siemenet, marjat ja hiutaleet, niin vanha kunnon kaurapuuro uhkaa joutua paitsioon.

Aamiaispöperöt
On valinnanvaraa

Jotkut keittävät puuron maitoon tai syövät puuron maidon kera. Minulle maito ei kuulu kaurapuuroon, mutta ei juuri mikään muukaan. Olen kuitenkin kokeillut kaurapuuroa eri lisäkkeillä. Suoraan sanoen minun on pakko. Olen näet kerännyt pakasteen täyteen mustikoita ja puolukoita ja päämääräni on syödä marjoja joka päivä. Saadakseni marjoista kaikki terveysvaikutukset, mitä niillä sanotaan olevan, täytyisi meikäläisen syödä päivittäin 2 dl marjoja. Jos en aamulla aloita, en voi saavuttaa tavoitettani iltaan mennessä. Siis kaupunkioloissa. Vain Lapin metsissä kulkiessani marjoja tulee syötyä yllin kyllin.

Kultsun puuro
Missä puuro?

 

Mutta kun puuro ja marjat eivät vain sovi yhteen reseptini kanssa!

2dl marjoja
Päivän tavoite

Miten siis voin nauttia aamiaiseni niin, että saan sekä kauran että marjat ilman konflikteja?

Mietittyäni asiaa usealta puolelta, päätin jatkaa puuron syöntiä sitä hieman tuunaten:

  1. Keitän puuron veteen, kuten ennenkin.
  2. Laitan tuoreet tai pakastemarjat lautaselle.
  3. Kauhon rivakasti puuron marjojen päälle.
  4. Piilotan marjat niin, että niitä ei näy.
  5. Kaurapuuron yhdelle reunalle laitan hamppupöperöä ja paahdettua. pellavansiemenrouhetta. Tämä tekee puurosta nykyaikaisen ja muodikkaan eikä tarvitse hävetä hotellin aamiaispöydässä. Silti saan myös vanhan tutun makunautinnon.
  6. Syön puuron päällisosan varovasti lusikoiden.
  7. Yllätyn iloisesti löytäessäni marjat lautasen pohjalta.
puuroa-lautasella-e1537719048744.jpg
Marjat jemmassa

No, mitä hyvää kaurassa sitten on?

Löysin taustatietoja kolutessani jopa uuden yhdistyksen, Kaurayhdistyksen.

Mitä sitten Kaurayhdistyksen asiantuntija, viljateknologi Päivi Tähtinen kaurasta sanookaan? No, muun muassa:

Kauran liukoinen kuitu alentaa veren kolesterolia. Korkea kolesteroli taas on sydän- ja verisuonitautien riskitekijä.
Kauran liukoinen kuitu auttaa pitämään verensokerin tasaisena. 
Kauran sisältämä kuitu ylipäänsä auttaa vatsan toimintaa ja ehkäisee ummetusta.
Lisäksi kaurassa on viljaksi paljon proteiinia ja rasvaa: 13 prosenttia proteiinia ja 7 prosenttia hyvää kasvirasvaa. 
Kaiken hyvän päälle kaurassa on myös vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja.

No, mitä muuta? Kaura on edullista ja ympäristöystävällistä.

Kauran muita käyttömahdollisuuksia

Iloiselle mielelle ja jännitykseen

Hildegard von Bingen (1098-1179), joka oli muun muassa abbedissa, säveltäjä ja mystikko,  on aikanaan suositellut hieman häiriintyneille ihmisille löylyjä, joissa kauraa on ripoteltu kuumille kiville. Laitoin saunan lämpenemään ja kokeilin saman tien. Paahtuneesta kaurasta tuli miellyttävä tuoksu ja olin onnellinen, ettei sähkövastus syttynyt palamaan.

Kauraa saunan kivillä
Kauraa löylyissä

Samoin Alfred Vogel (1902-1996) suositteli kauraa hermolääkkeenä. Myös homeopatiassa käytetään kauraa ennen pelottavia tilanteita, mitä ne sitten ovatkin.

Ihonhoitoon

Kaura rauhoittaa ja suojaa herkkää ihoa. Eli liian aamupuuron voi sivellä kasvoille. Tämäkin naamio lienee parasta tehdä vasta illalla eikä töihin mennessä?

Nelijalkaisille

Kaura on myös tärkein vilja hevosten ruokinnassa. Kuulostaa sympaattiselta! I-ha-haa!

Jos ei puuroa, niin kauraa kuitenkin

Jos joku ei puurosta tykkääkään, niin kauraahan voi syödä muussakin muodossa. Tästä esimerkkinä on Nyhtökaura. Nyhtökaura, ”Pulled Oats” on suomalainen keksintö ja voin vain suositella! Näin ystävien kesken ”Nyhtis” on valmistettu kaurasta, härkäpavuista ja herneistä. Nyhtökaura on oiva lihan korvike ja oikein nam nam.

Ongelmasta toimeen

Oli nyt niin tai näin eli onko ongelmani ratkaisu käsillä vai ei, aion jatkaa kauran nauttimista kaikissa erilaisissa muodoissa: Aamuni aloitan perinteisellä puurolla, lounaalla syön nyhtökauraa ja illalla ennen saunaa teen kauranaamion ja lopulta sirottelen kaurahiutaleita saunan kiville.

Nyt aamiaisen nautittuani aika onkin rientänyt ja olenkin jo ratkeamispisteessä. Onneksi kuitupitoinen aamiainen tekee tehtävänsä, ”se minkä se antaa, sen se ottaakin”-periaatteella.

Terveisin

Mummosi

 

 

 

 

Himot ne on hiirelläkin

Mietin vielä metsäkylpyjä. Mitä teen marja-ämpärille ja sienikorille, otanko mukaan vai jätänkö kotiin? Jos vaikka tyhjentäisin joka toisen marjamättään ja keräisin joka toisen sienen? Toisaalta. Tunnen itseni terveeksi ja tasapainoiseksi, en kärsi unettomuudesta ja stressistäkin vain ajoittain. Luulen, että minulle tekee hyvää kylpeä metsässä marjan- ja sienenkeruuvehkeet mukana. Ja kun tämän teen tiedostaen, niin eiköhän sekin jo jotain auta ?

Minua vaivaa näet marjankeruuhimo. Kun ensimmäiset marjat alkavat vaihtaa väriään, minulla alkaa sormia syyhyttää. Täytyy käydä joka päivä tarkistamassa, josko nyt voisi aloittaa poimimisen.

Ensimmäisenä tulevat lakat eli hillat. Jos tulevat. No, tänä vuonna sain taas marjoja yllin kyllin. Viimevuotisiakin on vielä, mutta minkäs teet, kun keräämisen himo iskee ?

20180723_142917.jpg
Lakkoja, lakkoja, lakkoja!
IMG_20180717_212044_713
Mustikat kypsymässä

Tänä vuonna mustikat ovat aikaisessa. Olen päässyt metsään jo kesällä, enkä vasta syksyn loman aikoihin. Nyt mustikat ovat juuri oikeanlaisia ja niitä on paljon. Kerään talvea varten kuin orava, piilotan pussukat pakasteeseen odottamaan talven aamiashetkiä.

20180726_132436-e1533927623103.jpg
Kypsyiväthän ne!

Seuraavaksi tulevat variksenmarjat. Niistä aion tehdä mehua. Sitten joskus, kun minulla on aikaa. Eläkkeellä ehkä?  No, jos nyt ensin käyttäisin edellisvuotiset. Juolukoitakin olisi, mitähän niille keksisi? Ei, ne eivät nyt vain sovi mustikkaämpäriin mustikoiden sekaan. Sotkisivat vain mustikkapiirakan maun omalla, joskin hyvällä aromillaan.

Mustikkapiirakka
Mustikkapiirakka murotaikinalla

Seuraavaksi tulevat puolukat. Niitäkin on metsä normaalisti täynnä, mutta odottaessa tyydyn viime vuoden antoisaan satoon.

Ja sitten sienet. Täytyy odottaa syksyyn. Kesä oli niin kuiva, ettei tullut kuin pöydällinen korvasieniä. Toivottavasti tattisyksy on tänä vuonna antoisa, muuten otan pakasteesta viimevuotisia. Ja juu, kyllä osaan käsitellä korvasieniä. Ryöppään kahdesti. Vähintään.

Sieniä2
Piipahdin alapihalla hakemassa muutaman korvasienen

No, jokaisella on omat himonsa ja halunsa. Mietin mieheni haluja. Niitähän on kaikenlaisia, mutta yksi näkyvimpiä on kivien keruu. Ei silti, että hän vain keräisi taskun pohjalle tai ikkunalaudalle, mutta kyllä hän tekee sitäkin.

Kivet ikkunalla
Geologin kukkasia ikkunalaudalla

 

Hän kerää kiviä rakentaakseen niistä erilaisia rakennelmia,  samoin kuin lapset rakentavat puupalikoista torneja, taloja ja mitä nyt keksivätkään.

Kiviä rivissä
Näistä kivistä syntyi rappuset käden käänteessä
Kiviseinää
Kevyttekoinen kiviseinä
Kiviä Kaivo
Porakaivo on niin hyvässä piilossa, että sitä ei löydä kukaan

Eli tämmöistä meillä. Ei käy aika pitkäksi kun kun piipahtaa keruureissuilla. Ja jos käy, menen ongelle ja rupean meditoimaan.

Ongella1
Onkiminen on meditatiivista

 Mukavaa kesän jatkoa syksyä ja uusia marja- ja sienireissuja odotellessa.

Terveisin kivikasaan nojaillen, Mummo

Metsäkylpyjä

Kuten jo olen kertonut, olen kova tyttö kylpemään. Nyt olen laajentanut kylpyrepertuaariani ja aloittanut metsäkylvyt.

Forest3
Täällä kelpaa kylpeä

 « Metsäkylpy tai Forest Bathing, Shinrin-Yoku ja Waldbad on nimityksiä terveysvaikutteiselle ja tietoiselle oleskelulle metsässä. »  Sissänhengitys. Tauko. Pidemmälle en kertomuksessani ehtinyt.

Tässä kohdassa suomalainen ystäväni kohotti kulmakarvojaan samalla huokaisten syvään ja keskeytti minut. « Taas tämmöstä, mä en kestä. Ihanku suomalainen ei tietäis, miten metsässä ollaan. Apuaaa.»

Forest4
Metsän ihmeitä

Minä jatkoin: «Metsäkylvyissä ei ole kysymys niistä kerroista, kun hölkätään metsän läpi musiikkia kuunnellen tai kävellään keskusteluvauhtia ystävättären kanssa. Eikä myöskään siitä, kun kontataan pitkin mantuja  marjanpuomuri suhisten. Tietenkin nämäkin tekevät itse kullekin hyvää. Marjastajana ja sienestäjänä tiedän, mistä puhun.»

Jatkoin ilman taukoa: «Metsää ja sen vaikutusta ihmiseen ja ihmisen elintoimintoihin on tutkittu tieteellisesti lähnnä Japanissa (jonka pinta-alasta 2/3 on metsää) ja havaittu, että tietynlainen ja tietyin väliajoin metsässä vietetty aika  vaikuttaa mm. verenpainetta, stressihormonitasetta ja verensokeria alentavasti, samalla parantaen unen laatua, stressinsieto- ja vastustuskykyä. Ja kaikkia näitä voidaan mitata mm. verinäyttein.»

Forest1
Portti seikkailuun

Päätin viettää tänä kesänä päivittäin muutaman rauhallisen tunnin metsässä haistellen, maistellen, kuunnellen ja mietiskellen.

Ja siinä sivussa voisin poimia muutaman marjankin. Mutta olisiko se enää terveysvaikutteista metsäkylpyä ?

Forest11
Metsäkylvylle lähdössä

No, Slow down-viikko alkoi. Minulle tuli ulkomaalainen vieras, jonka kanssa samoilimme päivittäin ilman minkäänlaista kiirettä muutaman tunnin metsässä. Katselimme auringon häikäisevää valoa sen pilkistäessä puiden oksien raoista tai taivaan harmaan sävyjä sateisena päivänä. Kävelimme metsässä sammaleella tuntien sen pehmeyden tai kompastellen puiden koviin juuriin. Maistelimme marjoja ja puiden ja pensaiden lehtiä, haistelimme auringon paahtaman maan ja suopursujen tuoksua. Kuuntelimme hiljaisuudessa lintujen viserrystä ja tuulen huminaa. Kun tuli halu halata tai koskettaa puuta tai kiveä, teimme sen.

Forest9
Tällaista siirtolohkaretta on ihan pakko halia

Keskustelimme kokemuksistamme retken aikana ja sen jälkeen. Voin vain sanoa, että hölkätessä metsän läpi jää moni asia haistamatta, kuulematta, maistamatta, tuntematta ja ihan vain kokematta.

Forest10
Tästä näystä olin aivan pakahtua!

Hyttysetkin taisivat olla lomalla, ei niitä ainakaan verinäytteen ottoon näkynyt.

Jos nyt ei vastustuskyky parantunut, niin ainakin nukuin kuin murmeli.

Rakkain terveisin männyn kuvesta

Mummo

Second opinion

Minullahan on pitkä kokemus sairaalatyöskentelystä. Arvostan toki suurta tarjontaa ja osaavia ihmisiä, mutta en kuitenkaan aliarvioi sairaaloissa piileviä monia vaaroja. Ja niitähän on. No, halusin kuulla toisen mielipiteen. Konsultoin tohtori Googlea

 

Tohtori Guugel

Ennen kuin vetäydyn Lapin metsien rauhaan, minun täytyy vielä kertoa seuraava tarina:

En ole luulosairas. Mutta jos jossakin kohtaa kolottaa, niin ajattelen aina kaikkein pahinta. Eihän sitä koskaan tiedä. Raajat muodostavat poikkeuksen. Ne sijaitsevat melko kaukana sisäelimistä ja jos näissä ulokkeissa sitten on jotain vialla, ei se minua niin kamalasti heilauta.

Vasemman käden keskisormi. Siihen meni aikamoinen tovi, ennen kuin edes huomasin, että jotain kummallistahan tuossa on. Eihän se yhdessä yössä tullut. Pieni, nestellä täyttynyt rakkula. Suunnilleen vuoden verran katselin tuota kosmeettista haittaa, kunnes aloin toimia. Tohtoroin sitä ensin itse, mutta menin sitten kuitenkin jossakin vaiheessa omalle lääkärilleni, joka lähetti minut käsikirurgin vastaanotolle. En nyt mene tässä enempää yksityiskohtiin, mutta loppujen lopuksi löysin itseni leikkauslistalta.

Minullahan on pitkä kokemus sairaalatyöskentelystä. Arvostan toki suurta tarjontaa ja osaavia ihmisiä, mutta en kuitenkaan aliarvio sairaaloissa piileviä monia vaaroja. Ja niitähän on.

No, halusin kuulla toisen mielipiteen. Konsultoin tohtori Googlea. Olin saanut röntgeninstituutista röntenkuvan mukaani ja halusin nyt tietää, mitä mieltä tohtori Google olisi kuvastani. Kiinnitin siis kuvan asiallisesti tietokoneen monitoriin ja vertasin sitä tohtori Googlen tuloksiin. Ja kuinka ollakkaan, löysin varsinaisen röntgenkuva-arkiston! Olin vaikuttunut. Vertasin omaa kuvaani monitorissa näkyvään kuvaan. Sain vahvistuksen epäilykseeni.

Peruin leikkauksen. Varmuuden vuoksi menin kolotusten erikoisalueen lempilääkärilleni, reumalääkärille.  Minun iässäni reumalääkäri on yksi tärkeimmistä elämän seuralaisista ja apu moneen pikku pakotukseen. Ja mitä tuo lääkärikulta sanoikaan ? « Ei ole mitään syytä leikata»

Rakkulahyväkäs on vielä paikallaan, mutta sen sijaan sormeni on vielä kokonainen enkä kärsi leikkauskomplikaatioista.

Tämän kokemuksen jälkeen olen yhä vakuuttuneempi siitä, että kannattaa hakea toinen mielipide, varsinkin, jos on kyse leikkauksesta. Ja jos vielä epäröi, voi kokeilla psykologi Gerd Gigerenzerin neuvoa: Heitä kolikko ilmaan. Sillä aikaa kun kolikko on ilmassa, teet intuitiivisesti oikean päätöksen.

Schwedentropfen
40 vuotta vanhaa yrttilääkettä

Rakkain terveisin yrttihoidoista nauttiva

Mummo