Superfoodia ja antioksidantteja, kiitos.

Sisältää linkkejä suosittelemilleni sivuille

Pienenä oli kiva mennä äidin ja isän kanssa marjametsään. Keräilin pieneen astiaani marjoja sieltä täältä ja joka toinen marja meni vaivihkaa omaan suuhun. Keräilimme kesäisin mustikoita ja syksymmällä puolukoita.

Mustikat syötiin yleensä tuoreeltaan tai mustikkapiirakassa. Ja kun sesonki oli, tuoretta mustikkaa riitti. Muistan heinään pujotetut mustikat ja mustikkamaidon. Silloin maitokin maistui vielä maidolta…

Mustikoita
Pakkasenpuremat mustikat

Puolukat olivat…hm…hieman happamia, mutta sokerin kanssa syötynä erittäin maukkaita. Meillä kotona puolukoita pidettiin talven yli kannellisessa ämpärissä kylmään vintiin vievillä rappusilla. Sieltä sitten kauhoimme lusikalla aina tarpeellisen määrän moniin suomalaisiin perinneruokiin lisukkeeksi. Puolukasta tuli marja, jota minulla täytyy aina olla varastossa. Pakastettuna tietenkin ja jos mahdollista itse kerättynä.

Puolukoita
Puolukoita

Jossakin vaiheessa marjaan meno alkoi tuntua vastenmieliseltä. Oli tärkeämpääkin tekemistä. Muka.

Murrosiän ohitettuani lähdimme nostalgisesti Tuija-ystäväni kanssa puolukkametsään. Miten olisi mukava pitkästä aikaa poimia itse omat marjat! Marjat jäivät kuitenkin poimimatta, hirvikärpäset olivat ottaneet metsän haltuunsa. Tämän takaiskun jälkeen meni parikymmentä vuotta, ennen kuin menin ylipäätään uudelleen suomalaiseen metsään.

Hirvikärpänen. Yök.. Lähde Wikipedia

Lakkaan tai hillaan tutustuin vasta Lapissa. Syötyäni muutaman kerran leipäjuustoa happamien lakkojen kera, mietin sitäkin, että kuinka tämä marja voi olla niin haluttu ja  arvokas? Kuka tätä voi syödä? Kaikille turisteille lakkaa syötetään herkkuna, mutta vasta täysin kypsä tai hillotettu lakka menee herkusta. Onneksi monet ravintolat ovat nykyisin ymmärtäneet tämän.

Lakkoja
Itsekerättyjä, kypsiä lakkoja.

Olen nyt viettänyt Lapissa useita kesiä ja syksyjä. Olen samoillut aavoilla tuntureilla valoisassa kesäyössä ja istunut ystävien kanssa yötä auringon säteiden peilatessa aurinkolasien pintaan. Ja ihmetellyt tuota valon ihmettä! Ja yhä kesäisin imen auringonvaloa mieleni sopukoihin enkä saa valon voimasta tarpeekseni. Aina vain on päästävä Pohjoiseen tuon ihmeen äärelle.

Kun Lapin pitkä ja kylmä talvi alkaa taittua ja kasvit ovat vihdoin selvinneet kovista pakkasista, niiden maanpäällinen taistelu jatkuu vielä lumien sulaessa ja yöpakkasten purressa. Kasveissa täytyy olla jotakin ainutlaatuista, koska ne selviävät hengissä kevääseen. Niin, mitä se on?

Tuon pimeän vuodenajan jälkeen alkaa intensiivinen valon kausi. Ja taas luonto rehottaa vihreänä ja vehreänä, kuin talvea ei olisi ollutkaan.  Marjat kypsyvät kilpaa mehukkaiksi metsän ja soiden antimiksi, joita sitten voimme ämpärikaupalla kerätä. Ja vaikka Suomessa marjoja kerätään lähes kansanurheilun merkeissä, noin 90% marjasadosta jää kuitenkin metsään eläinten ruuaksi tai vain mätänemään.

Suomessa siis noin 90% marjasadosta jää keräämättä. Omien metsien superfoodia. Sen sijaan, että näitä PUHTAITA marjoja, PUHTAISTA metsistä kerättäisiin ILMAISEKSI tuoreena suuhun tai pakasteeseen säilöttäväksi, ostetaan Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja vaikka mistä maahan lennätettyjä tai muuten kuljetettuja  goji-, acai-, inka- ja mitäniitänytmuitaonkaan-marjoja. Ja vitsinä vielä, ellei tämä nyt olisi sen verran vakava juttu Goji- eli susimarjasta:

”Vuosina 2009–2010 suurin osa Tullilaboratoriossa tutkituista susimarjaeristä ylitti silloin sallitut torjunta-ainepitoisuudet, ja ne hylättiin. Vuonna 2010 EU-lakia kuitenkin muutettiin niin, että susimarja luokiteltiin tomaatiksi, jolle sallitaan suuremmat raja-arvot. Luokitusmuutoksen jälkeen Suomeen tuodut susimarjaerät ovat olleet uusien raja-arvojen puitteissa.” Lähde Wikipedia

Että näin. Rajoja muutetaan, jotta voimme taas syödä ”puhtaita” marjoja…Oh boy!

Ekologinen teko olisi se, että pysyttäisiin nyt ainakin vähintään Euroopassa. Piste.

Syön päivittäin itse poimittuja, Lapissa kasvaneita ja kypsyneitä marjoja. Ja joku aika sitten aloitin myös hoitamaan ihoani tuotesarjalla, joka sopii minulle kuin nyrkki silmään, kuten suomalainen sanonta kuuluu.

Tein valinnan ja siirryin käyttämään luonnonkosmetiikkaa sekä työssäni kosmetologina että yksityishenkilönä. Valintaani tukevat löytämäni tuotesarjan täyttämät kriteerit:

  • luonnonkosmetiikkaa
  • Euroopassa valmistettu. Ja mikä parasta: Suomessa valmistettu!
  • tuote vastaa korkeita teknologisia vaatimuksia
  • ei haitallisia lisä-aineita (tuoksuja, säilöntä-aineita)
  • ei eläinkokeita
  • puhtaat raaka-aineet
  • hyaluronihappoa
  • korkea antioksidanttipitoisuus
  • hygienisyys käytössä

Nyt lopuksi tulee mainos, jota en kuitenkaan tee tuottajafirman suosituksesta, vaan aivan sen vuoksi, että nyt kerrankin on tehty tuote, joka pystyy kilpailemaan kuuluisien, suurten ja tosi kalliiden anti-aging-merkkien kanssa.

Omat tuotteeni löysin INARI-luonnonkosmetiikkasarjasta, joka on aikuiselle naiselle tehty tuotesarja ja joka siis valmistetaan Suomessa. Tuotteissa käytetään ytimenä kuuden arktisen aineosan sekoitusta, Arctic Blend, jotka saadaan ruusujuuresta, lakasta, puolukasta, mustikan lehdistä, männyn kuoresta ja pakurikäävästä. Ja jos joku vielä epäilee marjojen ja kasvien tehoa arktisten olosuhteiden Selviytyjinä, niin sitten ei voi mitään.

Inari 1 Holz
INARI-sarjaa. Made in Finnland.

Niin, onhan luonnonkosmetiikkaa jo ollut olemassa vaikka kuinka kauan ja vaikka kuinka monta merkkiä. Eräs luonnonkosmetiikan puolestapuhuja kysyikin minulta, miksi tuohon mainitsemaani sarjaan on täytynyt lisätä hyaluronihappoa (joka siis sitoo vettä ja saa kasvoihin lisää sileyttä), eihän luonnonkosmetiikka sitä tarvitse?

Niin, juuri siksi. Että minun ikäiseni nainen SAA hyödyntää uusinta teknologiaa, hieman siloitella tulevia ryppyjä ja silti käyttää luonnonkosmetiikkaa.

Ja nyt kevättä ja uutta marjakautta kohti!

Terveisin

Mummo

www.bodyflexx.ch Lisätietoa kotisivultani tästä.

https://www.inari-cosmetics.com/fi/ingredients/INARIn kotisivuille tästä

Sosiaalipummit ja ystävälliset virkailijat

Vihastutti. Vihastutti ihan sanomattomasti.

sossu

Luin aamulehdestä artikkelin kaupungin laitamilla olevasta Dübendorfin kunnan sosiaalitoimistosta ja siitä, miten se lehden mukaan kohtelee asiakkaitaan. Jutun mukaan sosiaalitoimiston johtajatar joutui jo muutama vuosi sitten muutamaksi viikoksi ”lomalle” , koska hän a) jakoi facebookissa äärioikeistolaista propagandaa b) useat sosiaaliapua saaneet asiakkaat valittivat johtajattaren ja hänen alaistensa huonosta, kiusaavasta käyttäytymisestä asiakkaita kohtaan.

Kunta perusti kuntailaisille oikeusasiamiehen toimiston, joka käsitteli ensimmäisenä vuonna 44 tapausta, jotka koskivat sosiaalitoimistoa. Eli lähes yksi tapaus viikossa. Johtajattaren esimies kuittasi oikeusasiamiehen tuloksen tuon vuoden jälkeen: ”Paljon melua tyhjästä”.

Kuinka helppoa onkaan tuomita sosiaalitoimiston asiakkaat sosiaalipummeiksi! Pelkäämmekö, että sosiaalitoimisto jakaa verorahojamme kaksin käsin työtävieroksuville terveille ja muuten ahneille petkuttajille? Aivan, näitä petkuttajiakin mahtuu varmasti joukkoon, mutta tuskin heitä on enemmistö.

Ei vain aina ole ihmisen oma vika, jos laitetaan pellolle työpaikalta lähellä eläkeikää tai vain muuten kun firmaa restrukturoidaan ja saneerataan tai kun avioerossa tulot pienenevät, sairaus yllättää tai asunto menee alta. Ja jos vielä muutenkin tulot ovat minimissä, niin silloin sanonta ”Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot” kuulostaa irvailulta. Vaikka muuten sanonta pitääkin aika lailla paikkaansa.

Se, mikä minua tässä kuitenkin kaikkein eniten jurppii, on työntekijöiden epäasiallinen ja epäkunnioittava käyttäytyminen asiakkaita kohtaan. Tuskin monikaan menee sosiaalitoimistoon kovin mielellään, mutta jos sinne vielä täytyy mennä almuja anelemaan ja vielä saa alentavaa kohtelua osakseen? Lähes kuka tahansa voi tipahtaa kärryiltä, jos moni asia yhtä aikaa romahtaa alta.

Eikä tämä viallinen käyttäytyminen ole vain sosiaalitoimiston ongelma.

sosiaalitoimisto
Hyvin sanottu!!

Vuosia sitten olin töissä naistensairaalan poliklinikalla, jossa myös raskaudenkeskeytystä haluavat naiset olivat asiakkaina. Niinä aikoina sairaanhoitajan vastaanottoa ei vielä oltu organisoitu asiakaskeskeisesti, vaan asiakkaat pyrähtivät ilman vastaanotto-aikaa keskelle vilkasta toimistoamme häiritsemään päivän askareita. Siinä sai olla onnea mukana, että raskaudenkeskeytysasiassa nainen tai pariskunta ei törmännyt näihin muutamiin hoitajiin, joilta puuttui muun muassa empatiakyky, ammatillisuus ja tilannetaju. ”No ettekö syönyt pillereitä?” ”Miksi ette? ”Olisi pitänyt miettiä etukäteen.” Siinä oli niin helppo syyllistää ja näyttää mahtiaan.

Tietenkin otin asian usein puheeksi, myös esinaiseni kanssa. Reaktio ei ollut sen kummempi kuin ”Pajon melua tyhjästä”-kommentti. Tätä jatkui, kunnes en enää itse kestänyt, vaan vaihdoin muutamaksi vuodeksi työpaikkaa.

Keskustelimme kahvihuoneessa siitä, miten kamalia virkailijoita kaupungin virastoissa on. Tai myyjät kaupoissa. Tai ratikkakuskit. Tai muut ihmiset julkisissa kulkuvälineissä.

Olisi tehnyt mieli laittaa peili joka ikisen mimmin eteen (työkaverit nyt sattuivat olemaan naisia). Look at yourself! Juuri ne hoitajat, jotka valittivat muista kaikkein eniten, olivat niitä, jotka kohtelivat omia asiakkaitaan epäkunnioittavasti.

En todellakaan väitä, että olisin itse aina niin kontrolloitu ja että ehkä syyttäkin ärhentelen jonkun viranomaisen vuoksi. Mutta yritin ottaa tuosta kahvipaussikeskustelusta onkeeni ja pitää oman peilin aina taskussa enkä päästää sammakoita suustani aivan kontrolloimatta.

Kävin hakemassa Zürichin kaupungintalolta virallisia papereita. Jokainen, johon tuolla käynnillä törmäsin, vahtimestarista virkailijoihin olivat poikkeuksetta NIIN ystävällisiä, hymyileviä ja auttavaisia. Suljettuani kaupungintalon oven, huomasin, kuinka hyvää se teki asiakkaalle, minulle.

Entä jos olisin joutunut käymään sosiaalitoimiston juttusilla? Silloin toivoisin, että vastassa olisi työnsä osaava, inhimillinen ja empaattinen virkailija. Heitä kuitenkin on varmasti enemmistö.

No niin, nyt sain päästettyä kaasut ulos. Ja ei muuta kun raikkaaseen ilmaan!

Terveisin

Mummo

 

 

#Female pleasure

Oletko jo nähnyt elokuvan #Female pleasure? Kävin itse eräänä viikonloppuna katsomassa. Se on elokuva, joka jokaisen pitäisi nähdä.

#Female Pleasure

Elokuva on sveitsiläisen ohjaajan, Barbara Millerin, dokumentti viidestä naisesta, viidestä eri kulttuurista ja yhdestä, kaikkia naisia yhdistävästä tarinasta.

Filmissä naiset kertovat oman tarinansa. On sitten kysymys ortodoksijuutalaisen amerikkalaisen, Deborahin, somalilaisen Leylan, japanilaisen Rokudenashikon, intialaisen Vithikan tai saksalaisen entisen nunnan Doriksen tarinoista, kaikille tarinoille on yhteistä se, että nämä naiset taistelevat jokainen omalla sarallaan seksuaalista, uskonnollista ja rakenteellista alistamista vastaan.

Miksi naisella ei ole samaa arvoa kuin miehellä? Miksi naisten, ja vielä lasten!, sukupuolielimet saadaan vielä nykyaikana silpoa? Miksi naisten sukupuolielimet ovat yhä tabu, myös monille naisille itselleen? Miksi seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutunut nainen syyllistetään ja vaiennetaan? (Tässä surullisessa ja valitettavassa asiassa nykyhteiskunta on kylläkin tasa-arvoinen ja alistaminen koskee kaikkia sukupuolia.)

Vaikka tarinat ovat värisyttäviä, itkettäviä ja uskomattomia, niiden sanoma on kuitenkin positiivinen: miten rohkeudella, voimalla ja elämänilolla voidaan muuttaa rakenteita. Ja tähän muutokseen tarvitaan myös miehiä. Niin miksei tarvittaisi, kun sieltä suunaltahan se naisten alistaminen ja esineellistäminen lähinnä tuleekin? Usein. Ja ainakin välillisesti.

Ei, en minä miehiä yleisesti halua syyllistää. Mutta se on ”firman” johto, jonka täytyy muuttua. Jos ei johto muutu, vaikea sitä on odottaa ”alaisiltakaan”

Niin, niin. Eiväthän kaikki miehet kuulu tähän alistavaan kategoriaan. Eivät tietenkään. Mutta moni asia on niin rakenteellista ja sisäistettyä, ettei sitä ensi katsomalta edes huomaa.

Kun katsoin #Female pleasurea, olin hyvin vaikuttunut rohkeista naisista, jotka haluavat muuttaa maailmaa paremmaksi ja väkivallattomaksi paikaksi elää. Senkin uhalla, että heitä on uhkailtu, vainottu ja halvennettu julkisesti. Tuollaiset naiset tarvitsevat meidän kaikkien tuen. Piste.

Jostakin on aloitettava. Jos vaikka tuon elokuvan katsomisella?

Linkki englanninkieliseen esitteeseen

Poistin puolet tekstistäni. Siitä syystä, että aihe, naisten ja lasten hyväksytty alistaminen ja hyväksikäyttö saa minut niin vihaiseksi ja sitten tekstikin on sen mukaista. Ja sitä en halua. Eli piste.

Mummo

 

 

 

 

Lehmä sarvilla vai ilman?

Kuinka monella meistä on mahdollisuus osallistua säännöllisesti kansanäänestyksiin? No, Sveitsissä kysytään kansalaisten mielipidettä moneen asiaan. Periaatteessa jokainen Sveitsin kansalainen voi myös itse käynnistää aloitteen.  Nyt meille on tulossa äänestys aiheesta ”Sarvilehmä-aloite”. Siitä pääsemme äänestämään ensi sunnuntaina.

Ihanaa, saan äänestää asiasta, joka ei ole niin monimutkainen kuin moni muu äänestyskirjasessa oleva aloite! Ilman muuta lehmälle kuuluvat sarvet. Vai?

Vietin lapsena kaikki kesät Martta-tätini maatilalla. No olihan siellä Onni-setäkin, mutta Martta taisi olla perheen pomo. Heillä oli muutamia lehmiä, joita joskus yritin lypsää ja jotka kuuntelivat kun lauloin heille navetassa. Oh, what an audience! Yksi lehmistä oli nimeltään Sorja ja Sorjalla oli sarvet.

En muista koskaan pelänneeni sarvekasta lehmää enkä silloin myöskään miettinyt lehmien välistä kommunikointia sen enempää. Mutta nyt mietin.

Jos minulta kerran kysytään, niin kaikki lehmät saavat pitää sarvensa! Ja sitten: tietenkään sekään aloite ei ollut niin yksinkertainen, kun alussa olin ajatellut.

Vasemmalta oikealle: Muikku, Sorja, Martta-täti ja Mansikki

 

Mihin lehmä tarvitsee sarvia?

Osa lehmistä syntyy sarvettomina. Sarvettomuus on geneettinen ominaisuus, eli joko lehmällä on sarvet tai ei ole. Ja kun ihminen laittaa lusikkansa soppaan, niin tietenkin lehmistä voidaan jalostamalla tehdä sarvettomia. Ja kun yhden rodun kaikki lehmät ovat sitten sarvettomia, ei niitä sarvia enää sille rodulle saada.

Lehmät kommunikoivat sarviensa avulla. Lehmillä on niin sanottu yksilöetäisyys, joka tarkoittaa etäisyyttä, jonka eläin haluaa pitää toiseen eläimeen. Martta-tädin laitumilla lehmät saivat pitää tuon ideaalin yksilöetäisyyden, jonka on havaittu olevan noin 10-12 metriä. Samoin lehmien välisessä hierarkiassa sarvilla on merkittävä osuus. Sarvilla saattaa olla myös tehtävänsä lehmien ruuansulatuksessa, samoin energeettisessä mielessä.

Sarvien poistosta

Sarvet poistetaan vasikoilta, ”nupoutetaan”, niiden ollessa muutaman viikon ikäisiä. Suomessa sarvien poisto ilman puudutusta on ainakin toistaiseksi sallittu. Uusi eläinsuojelulaki, joka Suomessa tullee voimaan vuonna 2020 kaiketi poistaisi tämän puutteen. Sveitsissä anestesian käyttö on jo nyt pakollista.

Nyt kun tuota sarvi-asiaa on ryhdytty tutkimaan, ovat tutkijat havainneet vasikoiden kärsivän kivuista ja stressistä kauan sarvien poiston jälkeen. Tässähän sitä olisi syytä ihan tarpeeksi kieltää moinen homma! 

Minusta kysymys pitäisikin olla ”Miksi lehmällä ei olisi sarvia, kun ne kerran lajityypillisesti näyttävät sille kuuluvan?”

Mutta, mutta.. Nyt nyt olikin kysymys äänestyksestä. Kaikki tämä taustatietojen hankkiminen on ollut todella mielenkiintoista. En ollut ennen tiennyt lehmien sosiaalisesta käyttäytymisesetä  tai ruuansulatuksesta juuri mitään, en sarvien tärkeydestä enkä eri nautalajeista. Samoin se tieto, että lehmä röyhtäisee 1-2 kertaa minuutissa, oli minulle uutta ja niin sympaattista!

Tulevassa äänestyksessä onkin vain ja ainoastaan kysymys jaettavista tukirahoista. Sarvilehmä-aloitteessa äänestetään siitä, saavatko sarvellisten lehmien ja vuohien pitäjät tulevaisuudessa tukirahoja. Ja jos tukirahoja tulisi, kasvaisi myös sarvellisen karjan määrä. Jos sarvellisen karjan määrä kasvaa, täytyisi laitumien myös kasvaa, koska sarvelliset lehmät tarvitsevat enemmäm tilaa.  Mutta koska tilaa on rajoitetusti, saattaa olla, että lehmät sidotaan taas pilttuuseen kiinni, mikä taas ei ole se, mitä halutaan.

Eli tässä on se dilemma. Mitä enemmän rupeaa etsimään taustatietoa, sitä vaikeammaksi päätöksenteko tulee. Ja jos et yhtään paneudu asiaan, voit loppujen lopuksi antaa äänesi juuri vastakohtaiselle lopputulokselle.

Kansanäänestyksissä olevat aloitteet ovat usein sen verran monimutkaisia ja kytkettyjä muihin asioihin, että moni ei niihin juuri jaksa perehtyä ja äänestää tunteella. Ja usein se tunne perustuu mainostajien manipuloivaan tekstiin ja kuvaan.

Pari viikkoa sitten tiesin, miten äänestäisin. Nyt en enää tiedä.

Kun vielä tietäisitte, mistä muista asioista me nyt ja yleensä äänestämme….Ja luulin, että tämä asia on helpoimmasta päästä.

Mutta silti, olen onnellinen, että minulla on mahdollisuus saattaa mielipiteeni julki ja että minulta edes kysytään. Entä sinä?

Terveisin

Mummo, tunteiden ristiaallokossa

 

 

 

 

 

 

 

Salainen Operaatio

Kun olin vuonna 1980 muuttamassa Sveitsiin, tiesin maasta suunnilleen vain suklaan, kellot ja juuston. Ja tietysti sen, että maassa puhutaan ainakin saksaa. Saksan kieli oli ensisijainen kriteerini. Suklaan vuoksi en maata vaihtaisi ja suklaista suomalainen Fazerin sininen oli ainakin silloin parasta. Niin, Fazerin perhehän tuli alunperin Sveitsistä. Semmoinen sattuma! Vai oliko se vain sattumaa? Hyvää juustoa sai myös kotimaasta. Lempijuustoni Emmental-juusto! Ja niin, alunperin myös sveisiläistä. Jos eivät nämä olleet ennusteita, niin mitkä sitten? No muutin nyt kuitenkin kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi? Ja tein sen vapaaehtoisesti. Tiesin, että pääsen tarvittaessa takaisin.

Fazerin sininen
Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Elämä on niin paljon helpompaa, kun voi valita, missä maassa asuu. Toisinkin voisi olla.

Luin Suomen Silta- nimistä lehteä, joka on suunnattu ulkosuomalaisille. Lehdessä oli artikkeli  amerikkalaisten toisen maailmansodan aikaisesta suunnitelmasta evakuoida suomalaiset Alaskaan. Artikkeli perustuu Suomessa vuonna 2017 julkaistuun, historijoitsija Henry Oinas-Kukkosen kirjaan ”Finalaska-Unelma suomalaisesta osavaltiosta”. (Kustannusosakeyhtiö Vastapaino 2017)

Finalaska
Finalaska. Unelmako?

Olen usein ajatellut, kuinka onnekkaita me suomalaiset olemme, että olemme saavuttaneet itsenäisyyden. Ja pysyneet itsenäisinä. En ole mikään politologi, mutta nyt ihan tavallisena kansalaisena mietin, mitä olisi, jos…?

Olisiko minua ylipäätään, jos…?

Mitä, jos vanhempani olisivat joutuneet itärajan taakse? Olisin päässyt vasta viime vuosina muuttamaan maasta vapaasti. Siis, jos minua edes olisi.

Mitä, jos suomalaiset olisi evakuoitu Alaskaan ja Suomi alueena jätetty venäläisille, kuten suunnitelma kuului? Koko kansa olisi rahdattu meren yli uuteen maahan, Finalaskaan. Suojelemaan USA:ta mahdolliselta Stalinin hyökkäykseltä? Vuonna 1867 Venäjän tsaari oli myynyt Alaskan USA:lle ja nyt kaiketi pelättiin Stalinin haluavan ottaa sen takaisin. Ilmeisestikään evakuointia ei siis suunniteltu suorittaa aivan pyyttettä. Suomalaisethan olivat sinnikkäitä taistelijoita ja siinähän sitten olisivat voineet hoitaa puskurin tehtävää. Oi voi.

Top secret
Suuri salaisuus

Jossitella voi mistä tahansa, eikä se usein johda mihinkään. Mutta kyllä minua vaan mietityttää, että mitä, jos…?

Onneksi tuo kaikki on taaksejäänyttä aikaa. Tuo taakse jäänyt kätkee kuitenkin sisäänsä lukemattomia mielenkiintoisia asioita ja käänteitä, jotka silloin tällöin putkahtavat julkisuuteen. Ja näin samalla keittiöhistorijoitsijan tietoisuuteen.

Entä jos Suomesta olisi tullut kuningaskunta? Lokakuussa vuonna 1918 Suomen monarkistit valitsivat kuninkaaksi saksalaisen Fredrik Kaarlen, mutta  Fredrik Kaarle kuitenkin luopui kuninkuudesta saman vuoden joulukuussa. Harmillista. Kyllä nimittäin kunikaalliset lyövät presidentit mennen tullen. Vaikka joidenkin presidenttien toilailut sattavatkin olla kuin saippuaoopperoista, niin eivät ne kunikaallisten sukutarinoita ja ristiinrastiinnaimisia voita.

Tiedän, mistä puhun. Mieheni oli muutaman vuoden oman ammatillisen yhdistyksensä presidenttinä. Ja minä olin tietenkin silloin Rouva Presidentti. Ketä kiinnosti? Ei siis ketään. JOS olisin ollut kuninkaallinen,  siinä olisi ollut hohtoa. Mutta sehän on vain jossittelua.

Alla linkki YLE:n dokumentaariseen Fiktioon suomalaisten evakuoimisesta Alaskaan:

Salainen Operaatio Alaska

Terveisin Sveitsistä, ainakin toistaiseksi

Mummo

 

 

 

 

 

 

 

Rajanylitys

Yhtäkkiä mies, vanha ystäväni !, tunki itsensä samaan vessakoppiin.

Luin artikkelia Christine Blasey Fordin lausunnosta senaattorien kuulustelussa USA:ssa. Vastassa Brett Kavanaugh, jota Christine Blasey Ford syyttää raiskauksen yrityksestä ja jonka maan presidentti haluaa korottaa tuomariksi korkeimpaan oikeuteen. Olkoon poliittista peliä tai ei, mutta mietin, miten tuo nainen, vaikkakin professorin tittelin omaaja, uskaltaa laittaa itsensä likoon ja kertoa koko kansalle oman tarinansa? Mietin sitäkin, kuinka vaikea on muistaa kaikkia yksityiskohtia, tapahtuiko joku ennen vai jälkeen, kuka oli takana, kuka sivulla milloinkin?

Stop
Pitäisi olla ymmärrettävää?

Joitakin vuosia sitten, olin jo viisissäkymmenissä, olin ystävättäreni kanssa ulkona. Kävimme syömässä, keskustelimme ja nautimme toistemme seurasta. Illan kuluessa yhtäkkiä pöytäämme ilmestyi yhteinen tuttumme, mies, jota emme kumpikaan olleet nähneet vuosiin. Hän istuutui pöytäämme, nauroimme ja juttelimme vanhoista ajoista. Kun kotiinlähdön aika koitti, mies tarjoutui viemään minut autollaan kotiin. Kotimatkalla hän ehdotti, että menisimme vielä drinkille vanhojen aikojen muistolle. No, näin teimme. Menimme lähihotellin baariin drinkeille ja lopulta tein kotiinlähtöä naistenhuoneen kautta. Sitten se tapahtui. Yhtäkkiä mies, vanha ystäväni !, tunki itsensä samaan vessakoppiin ja hyökkäsi kimppuuni. En ole eläissäni joutunut kamppailemaan henkeni edestä, niin, kuin juuri siinä tilanteessa. Lopulta pääsin kuin pääsinkin hänen otteestaan ja juoksin takaisin ylös baariin.

Selvisin tilanteesta ehjin nahoin, mutta tapausta en ole voinut unohtaa. Mutta. En muista, tunkeutuiko hän ennen vai jälkeen vessakäynnin vessan ovesta sisään. En myöskään muista mitä minulla oli päällä, mitä kello oli ja mitä olimme syöneet ja juoneet. Mutta sen hädän muistan ja sen, että ajattelin siinä tilanteessa ”voiko tämä olla totta?”

Olen kertonut kokemuksestani eri tilanteissa ja minun on ollut helppo avautua. Minulla ei ole ollut sitä häpeämisen taakkaa, koska kuitenkaan ”mitään” ei tapahtunut. En myöskään mietinyt, että olinko ehkä provosoinut miestä jollakin tavalla tai olinko jopa osasyyllinen. Koska ajattelin, että mies ja nainen voivat olla vain ystäviä, vaikka menevätkin vielä ”yksille”. Pääsin kuitenkin kuin koira veräjästä. Moni ei kuitenkaan pääse. Ja silloin taakka alkaa painaa.

Minulla on töissäni asiakkaina sekä naisia että miehiä. Joudun terapioissa usein hyvinkin läheiseen ruumiilliseen kontaktiin asiakkaideni kanssa. Suurin osa miehistä on käyttäytynyt mallikkaasti, mutta myös mustia lampaita on eksynyt joukkoon. Asiakkaistani on kuitenkin suurin osa naisia. On sama, ovatko naiset heteroita tai muun sukupuolisen suuntauksen omaavia, en koskaan ole kokenut minkäänlaista rajojen ylittämistä tai edes yritystä siihen suuntaan. Ymmärrän myös hyvin sen, että nainen tulee helpommin naisen käsiteltäväksi ja hoidettavaksi. Silti myös terapeuteissa on erittäin hyviä miehiä, mutta valitettavasti myös niitä muita. Ja yksikin huono kokemus riittää.

Jos joku on lukenut norjalaisen kirjailijan ja feministin Gerd Brantenbergin kirjoittaman kirjan ”Egalian tyttäret”, alkuperäistitteliltään Egalias døtre, jossa Brantenberg on kääntänyt sukupuoliroolit toisin päin, alkaa viimeistään silloin ymmärtämään monia absurdeja tilanteita miesten ja naisten käyttäytymisessä. Asioita, joita pidämme lähes normaalina, tai emme edes kiinnitä niihin huomiota, näyttävät roolien vaihdossa joko naurettavilta tai vain koomisilta. Koomisia kuvia jäi kirjasta mieleeni, kun miehet käyttävät penisliivejä  ja papiljotteja. Onneksi nykyään enää harvemmin näkee tai kuulee miesten taputtavan tarjoilijaa takapuolelle, mutta oletteko koskaan nähnyt naisen taputtavan miestarjoilijaa pyllylle?

Se, että on tietyttyjä käyttäytymismalleja, ei tarkoita, että ne täytyisi vaan hyväksyä ja elää samalla tavalla eteenpäin. Ei, asioita ja käyttäytymismalleja täytyy asettaa kyseenalaiseksi ja uuden näkökulman saamisessa voi komiikka auttaa.

Niin, vaikeistakin asioista pitää voida puhua. Jokaiselle voi joskus tapahtua jotakin arvaamatonta, kiusallista ja hävettävääkin. Mutta puhu sitten, jos heti tuomitaan…

Eivät kaikki naiset ole samanlaisia. Jollekin naiselle yhdenlainen tilanne on normaalia, toiselle se saattaa olla kovakin paikka. Mutta jos aidosti yrittää asettaa itsensä toisen tilanteeseen, voimme mahdollisesti ymmärtää, miltä ahdistetusta ehkä tuntuu. Yrittää, jos, mahdollisesti, ehkä….

Onneksi kaikki miehetkään eivät ole samanlaisia. Tai sanoisinko, että suuri osa miehistä on kunnioittavia, hurmaavia, älykkäitä, vitsikkäitä jne. Ja silti osalle näistäkin miehistä, täytyy ilmeisesti näyttää: Tässä on rajani, älä ylitä. Mutta tosi älykkään miehen tunteekin sitten siitä, että hän näkee ja tuntee myös tuon näkymättömän rajan. Sinun rajasi.

Raja
Näkymätön raja

En nyt ajattele #MeToo-liikettä. Tämäkin riittää. Näin yksityisellä puolella.

Terveisin

Mummo, miettivänä…

 

 

 

Köyhän ei kannata ostaa halpaa.

«Köyhän ei kannata ostaa halpaa».

Tämä on yksi niistä vanhoista suomalaisista sananlaskuista, joita rakastan. Ja se pitää niin paikkaansa, että! Olen yrittänyt selittää sanonnan tarkoitusta vieraskielisille, mutta suoraan käännettynä, lause kuullostaa hieman erikoiselta. Olen jo useasti joutunut selittämään ummet ja lammet, jotta merkitys selviää. Enhän suinkaan tarkoita, että keskustelukumppanini olisi köyhä….Oi voi.
Vanhojen ja vieläkin käyttökelpoisten sanojen ja lausahdusten listaan voisi liittää vanhat tavarat ja eritoten vanhat kodinkoneet ja käyttöesineet.

Luin Helsingin Sanomista Paavo Raution kirjoittaman kolumnin kestävistä kodinkoneista. Tai lähinnä niiden olemattomuudesta. «Rautakaupan myyjä pysäytti, kun ostaja yritti ottaa hyllyltä moottorisahaa: ”Älä sitä ota, se hajoaa heti.”» Tähänkö on tultu?

Pääasia halpaa!

Itse kerran oltuani paikallisessa sekatavarakaupassa kuulin keskustelun:

Asiakas: «Ostin eilen nämä aurinkolasit, mutta ne hajosivat saman tien»
Myyjä: «Katsoitko hintaa?»
Asiakas: «Kaksi Euroa»
Myyjä: «No, mitä olit odottanut noin halvoilta aurinkolaseilta»
Niinpä. Minulla heräsi vain kysymys, kumpi nyt on vastuussa ? Asiakas, joka halusi « säästää » (vaikka voiko joku todella kuvitella, että tuollaisesta tuotteesta saa muuta kuin jätesäkin täytettä ?) vai myyjä, joka ylipäätään ottaa myytäväksi suoraan sanottuna pelkkää kakkaa ? No, sitä saa, mitä tilaa. Vai miten se olikaan?

Omakuva2
Uudet aurinkolasit

Itse ostin uudet aurinkolasit Esa ja Liisa Puhakalta . Kun sitä saa hyvää palvelua ja neuvontaa, niin minäkin uskallan ostaa jotain hieman erikoisempaa. Kannattaa mainita, että on mummon kavereita. Nimittäin.

No niin, tämä halvan tavaran perässä juokseminen on kummallista. Jo pelkästään se, että joku asia on halpa, alennuksessa tai poistomyynnissä tekee siitä tavoittelemisen arvoisen. Täytyy ostaa, vaikka ei tarvitsisikaan. Kolmet sukkaparit kahden hinnalla! Varisinkin kolmas pari on kelmeän värinen, sitä väriä kun ei koskaan käyttäisi. Mutta kun nyt kerran halvalla saa. Sana «alennusmyynti» saa monella aivoissa käyntiin kemiallisen reaktion, joka suorastaan pakottaa ihmispoloisen suuntaamaan ostosparatiisiin. Vaikka kyseinen ostosparatiisi sijaitsisi vaivalloisen automatkan takana, ei haittaa. Sitä ei lasketa. Hmm?
No, eihän tuo nyt sinällään mitenkään vaarallista ole. On niitä pöllömpiäkin huveja.

Missä laatu?

Se mikä minua eniten kummastuttaa, on laatu, eli laadun puute. Oli se sitten saha, aurinkolasit tai joku kodinkone. Eikö nyt olisi kiva, kun jotain ostaa, niin se myös kestäisi enemmän kuin päivän/viikon/yhden sesongin ? Kerran ostin itse kärpäslätkän. Sen ainoan, jonka siihen hätään löysin. Kotona kärpäsen tultua hollille, heilautin kärpäslätkää kohti kohdetta ja samalla lätkä lensi kaaressa huoneen toiseen päähän. Kärpänen lensi omille teilleen ja minä jäin irvistelemään pelkkä muovikeppi kädessä. Tästä toimituksesta oppineena suunnistin seuraavan tilaisuuden tultua käsityökauppaan, josta ostin nahasta ja puusta käsintehdyn kärpäslätkän. Maksoin siitä moninkertaisen hinnan, mutta lätkä on hoitanut monet kärpäset, paarmat ja korkealla lymyävät hyttysetkin pois päiväjärjestyksestä.

Kärpäslätkä2
Kärpäslätkä ja vainaa

Kirpputorilöytöjä

Meillä kotona on menty siihen, että mieheni koluaa kaikki paikkakunnan kirpputorit ja kantaa kotiin lahjoja tämän tästäkin. Kaapeissa on tähän mennessä muun muassa, tässä siis on vain pienen pieni kurkkaus kaappiin, lihamyllyjä (3 kpl), erilaisia kahvipannuja (8 kpl), samovaareja (6 kpl), pöydälle asetettavia sitrushedelmien puristimia (2 kpl) ja käsivatkaimia (3 kpl). Jokainen vehje käy tietenkin ilman sähköä. Sitten erilaisia valurautapannuja (arviolta 20 kpl), lettupannuja (3 kpl) kuparipannuja (10kpl), metallisia kauhoja (15kpl), valkosipulin puristimia (4 kpl) jne.. Tähän vielä levysoittimet (4 kpl, tarvittaessa varaosia varten), kirveet, vasarat ja monet muut työkalut. Kaikki vintagea, järkevästi suunniteltuja ja ne kestävät aivan varmasti seuraavillekin sukupolville.

Samovaari
Vanha samovaari. Yksi niistä.

Laadusta ei meillä siis tingitä.

 

Minulle riittäisi kyllä yksikin samovaari. Vasta silloin olisin todella säästänyt.
Tai ainakin täytyisi ensin aloittaa teen juominen, jotta ylipäätään tarvitsisin samovaaria..

Ja, nyt kuppi kahvia !
Terveisin
Mummo