Päärynöitä, omenia ja banaaneja

Früchteschale

En ole turhamainen. Tai ehkä vähän. Mutta onko se oikeastaan pahaksi? Olen kasvanut Suomessa, jossa minun nuoruudessani pukeuduttiin usein värikkäisiin kaapuihin. Kurveja ei ollut sopiva näyttää. No, minun H-vartalossani ei niitä kurveja tosin ollutkaan, kaavut sopivat minulle mainiosti. Naisethan jaetaan viiteen eri vartalomalliin, miehet neljään. On olemassa mm. omena-, päärynä- ja banaanimallisia naisia. Minä olen banaani. Oi jee, en olisi uskonut.

Tultuani ulkomaille, nykyiseen kotimaahani, kohtasin kaikenmaalaisia naisia. Tuulipuvut olivat jääneet Pohjolaan. Minusta oli uskaliasta ja hieman paheksuttavaa, kun naiset pukeutuivat tiukkoihin vaatteisiin paljastaen puolet pakaroistaan ja korostaen poven uhkeutta. Ei meillä Suomessa!

Mahdollisimman peittävät vaatteet yhdistettiin tasa-arvoon, hyvään koulutukseen ja naisten itsenäisyyteen. Tai ainakin sinne päin. Eurooppaan saapuessani olin vähintään vaaleanpunasydäminen feministi. Minulla oli tiukat ja välillä ahtaatkin ajatukset ja mielipiteet. Olen pystynyt pitämään ajatuksistani ja mielipiteistäni kiinni, mutta tiukkuus on kaikonnut.

Ehkä tiukkuus on jonkinlainen vakio ? Se hävisi ajatuksistani antaen toleranssille tilaa. Ja siirtyi osittain vaatteisiin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vapaammin pukeudun. Jos haluan laittaa päälleni jotain paljastavampaa, teen sen. Tiedän itse omat rajani. Tietenkin vyötärömakkarani minua vieläkin saattavat häritä. Ja häiritsevätkin. Omianihan ovat. Näin saavat puolestani ajatella kaikki muutkin ihmiset, tietäköön jokainen omat rajansa.

Minulla tuli juuri viimeksi rajat vastaan. Ne JUHLAT. Ajatus äitiysvaatteesta juhlapukuna ei todellakaan ollut kovin mieltä hivelevä. Kuten jo viime blogissani mainitsin, halusin olla illan kuningatar. Kuningatar Elisabeth? Sopisi minulle. No vaikka niin.

Tilasin berliiniläiseltä http://www.rosenrot-berlin.com sivulta itselleni tyllimekon. Sain niin hyvää ja henkilökohtaista palvelua, että harvoin tapaa. Ja tämä nettikaupassa! No, ei yksi tyllimekko kesää tee. Katsoin itseäni peilistä. Katsoin uudestaan. Lähempää. Kauempaa. Sivulta. Toiselta sivulta. Nämä kengät, toiset kengät, yläosia useampia, kaikki mahdolliset värit ja mallit. Mikään ei peittänyt sitä kohtaa, jonka olisin halunnut häivyttää taivaan tuuliin. Vyötärö. Sanakin on epämiellyttävä. Vyäää-tärö.

Mitä nyt? Pitikö nyt unohtaa koko tylliunelma? Tyllimekon kanssa vain kertakaikkiaan ei sovi muu kuin tiukka yläosa.

Muistin takimmaisen laatikoston alimmaisella laatikolla, huolellisesti silkkipaperiin käärityn paketin. Mustaa satiinia luiden kera. Minun vanha korsettini arvokkaasti säilytettynä.

Korsetti paketissa

Miten mummo selvisi??

Tämä tällä kertaa, jatkoa seuraa,

uskaliain terveisin Mummo

Mainokset

Mummo raskaana kypsällä iällä

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei vuosien lisääntyminen minua häiritse. Huomasin ensimmäisien ryppyni, lukuisia nauryryppyjä lukuunottamatta, joskus 40 täytettyäni. Peiliin katsoessani luulin ensin, että kasvoni kaipaavat lisää kosteutta. No, siihen kosteusvoidetta. Muutama päivä myöhemmin sama juttu. En ollut uskoa silmiäni, että ryppyhän. Ja siitä se sitten lähti etenemään. Tuli ryppy rypyn kylkeen. Siihen alkoi tottua eikä se loppujen lopuksi enää vaivannutkaan. Rasvailin, kostuttelin, hoitelin, käyttöön tuli peitevoide tummille silmänalusille, varjostusta uusille paikoille.

Ryppy2.jpg

Vartalo muuttui. Koko systeemi tuntui valuvan muutaman sentin alaspäin. Eikä vain valunut, vaan myös lisääntyi. Lisääntyi tietenkin vääristä paikoista ja väärään suuntaan. Tämä kuitenkin tapahtui pikku hiljaa, ikään kuin salaa.

50 vaiheilla katselin itseäni vanhempia ystävättäriäni ja tarkkailin heidän kaulansa kaarta, poskien kimmoisuutta ja käsivarsien jäntevyyttä. Tai sitä, mitä niistä oli jäljellä. Alkoi tarkkailu. Olin kuitenkin vielä tyytyväinen peilikuvaani, mutta olin valppaana. Samalla olin tietoinen siitä, että tämä alkoi olla turhamaisuutta pahimmasta päästä. Mietin, huomaavatko ystävättäreni minun muutoskeni. Tarkkailevatko he minua ? Naisystävieni salainen vilkaisu silloin tällöin kroppani arkoihin paikkoihin on paljastanut yhden jos toisenkin vakoojan. Jokaisella kuulee puheista päätellen olevan vielä pahemmat allit, vielä suuremmat silmäpussit tai vielä suurempi vatsan ympärysmitta. Onko todellakin joka toisella naisella näkymättömiä tai vain itselle näkyviä puutteita ja virheitä ? Mutta minun virheeni ovat näkyviä ! Siis minusta. Minua ei ollenkaan haittaa vierustoverini ruttuisuus, ylipaino tai silmäpussit. Se vain helpottaa oloani. Että jollakin toisella menee vielä huonommin. Tai ainakin yhtä huonosti kuin minulla.

Nyt 60 täytettyäni hypähdin uusiin sfääreihin. Se mikä tähän mennessä oli kamalaa, muuttui kerta heitolla katastrofaaliseksi. Olin osannut odottaa jotain tämän suuntaista, mutta nyt tajusin, että tästä ei ole paluuta. Nuoruus oli vääjäämättä taakse jäänyttä elämää. Tunsin muuttuvani ylikypsäksi, ikkunalle unohdetuksi omenaksi.

Suunnittelimme syntymäpäiväjuhlia. Täytyi saada uusi vaate, jossa olisi rock`n roll’ia. Olin jo aikaisempiin juhliin käynyt kaupoissa etsimässä MINUN vartalolleni sopivaa vaatetta, mutta, koska en valitettavasti ole 180-senttinen 50-kiloinen mallikappale, en tällä kertaa edes yrittänyt. On erittäin turhauttavaa pukea ylleen parikymmentä senttiä liian pitkä puku, jonka vetoketjua ei tahdo saada kiinni ja jossa ei tietenkään ole hihoja alleja peittämään. Ja kaiken kukkuraksi nuoren myyjän haukansilmien alla. Ja tietenkin puku sopii minulle, kuin valettu ! Olen kokoa 38 : ylävartalo 36, vyötärö 42 ja lantio 40. Klassinen H-muoto. Pituus yltää lähelle 160, joten se siitä.

Onneksi on olemassa netti. Näin luulin. Vietettyäni useita tunteja online eri nettisivuilla, muutaman virheostoksen jälkeen löysin vihdoin sivun, jolta olisin voinut kuvitella tilaavani juhlapuvun. Se sivu oli www.asos.com ja siellä « Maternity ». Olin raskaana olevien kategoriassa.

Raskaana

En kuitenkaan antanut periksi. Tahdoin olla illan kuningatar.

Miten Mummo selvisi?