Superfoodia ja antioksidantteja, kiitos.

Sisältää linkkejä suosittelemilleni sivuille

Pienenä oli kiva mennä äidin ja isän kanssa marjametsään. Keräilin pieneen astiaani marjoja sieltä täältä ja joka toinen marja meni vaivihkaa omaan suuhun. Keräilimme kesäisin mustikoita ja syksymmällä puolukoita.

Mustikat syötiin yleensä tuoreeltaan tai mustikkapiirakassa. Ja kun sesonki oli, tuoretta mustikkaa riitti. Muistan heinään pujotetut mustikat ja mustikkamaidon. Silloin maitokin maistui vielä maidolta…

Mustikoita
Pakkasenpuremat mustikat

Puolukat olivat…hm…hieman happamia, mutta sokerin kanssa syötynä erittäin maukkaita. Meillä kotona puolukoita pidettiin talven yli kannellisessa ämpärissä kylmään vintiin vievillä rappusilla. Sieltä sitten kauhoimme lusikalla aina tarpeellisen määrän moniin suomalaisiin perinneruokiin lisukkeeksi. Puolukasta tuli marja, jota minulla täytyy aina olla varastossa. Pakastettuna tietenkin ja jos mahdollista itse kerättynä.

Puolukoita
Puolukoita

Jossakin vaiheessa marjaan meno alkoi tuntua vastenmieliseltä. Oli tärkeämpääkin tekemistä. Muka.

Murrosiän ohitettuani lähdimme nostalgisesti Tuija-ystäväni kanssa puolukkametsään. Miten olisi mukava pitkästä aikaa poimia itse omat marjat! Marjat jäivät kuitenkin poimimatta, hirvikärpäset olivat ottaneet metsän haltuunsa. Tämän takaiskun jälkeen meni parikymmentä vuotta, ennen kuin menin ylipäätään uudelleen suomalaiseen metsään.

Hirvikärpänen. Yök.. Lähde Wikipedia

Lakkaan tai hillaan tutustuin vasta Lapissa. Syötyäni muutaman kerran leipäjuustoa happamien lakkojen kera, mietin sitäkin, että kuinka tämä marja voi olla niin haluttu ja  arvokas? Kuka tätä voi syödä? Kaikille turisteille lakkaa syötetään herkkuna, mutta vasta täysin kypsä tai hillotettu lakka menee herkusta. Onneksi monet ravintolat ovat nykyisin ymmärtäneet tämän.

Lakkoja
Itsekerättyjä, kypsiä lakkoja.

Olen nyt viettänyt Lapissa useita kesiä ja syksyjä. Olen samoillut aavoilla tuntureilla valoisassa kesäyössä ja istunut ystävien kanssa yötä auringon säteiden peilatessa aurinkolasien pintaan. Ja ihmetellyt tuota valon ihmettä! Ja yhä kesäisin imen auringonvaloa mieleni sopukoihin enkä saa valon voimasta tarpeekseni. Aina vain on päästävä Pohjoiseen tuon ihmeen äärelle.

Kun Lapin pitkä ja kylmä talvi alkaa taittua ja kasvit ovat vihdoin selvinneet kovista pakkasista, niiden maanpäällinen taistelu jatkuu vielä lumien sulaessa ja yöpakkasten purressa. Kasveissa täytyy olla jotakin ainutlaatuista, koska ne selviävät hengissä kevääseen. Niin, mitä se on?

Tuon pimeän vuodenajan jälkeen alkaa intensiivinen valon kausi. Ja taas luonto rehottaa vihreänä ja vehreänä, kuin talvea ei olisi ollutkaan.  Marjat kypsyvät kilpaa mehukkaiksi metsän ja soiden antimiksi, joita sitten voimme ämpärikaupalla kerätä. Ja vaikka Suomessa marjoja kerätään lähes kansanurheilun merkeissä, noin 90% marjasadosta jää kuitenkin metsään eläinten ruuaksi tai vain mätänemään.

Suomessa siis noin 90% marjasadosta jää keräämättä. Omien metsien superfoodia. Sen sijaan, että näitä PUHTAITA marjoja, PUHTAISTA metsistä kerättäisiin ILMAISEKSI tuoreena suuhun tai pakasteeseen säilöttäväksi, ostetaan Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja vaikka mistä maahan lennätettyjä tai muuten kuljetettuja  goji-, acai-, inka- ja mitäniitänytmuitaonkaan-marjoja. Ja vitsinä vielä, ellei tämä nyt olisi sen verran vakava juttu Goji- eli susimarjasta:

”Vuosina 2009–2010 suurin osa Tullilaboratoriossa tutkituista susimarjaeristä ylitti silloin sallitut torjunta-ainepitoisuudet, ja ne hylättiin. Vuonna 2010 EU-lakia kuitenkin muutettiin niin, että susimarja luokiteltiin tomaatiksi, jolle sallitaan suuremmat raja-arvot. Luokitusmuutoksen jälkeen Suomeen tuodut susimarjaerät ovat olleet uusien raja-arvojen puitteissa.” Lähde Wikipedia

Että näin. Rajoja muutetaan, jotta voimme taas syödä ”puhtaita” marjoja…Oh boy!

Ekologinen teko olisi se, että pysyttäisiin nyt ainakin vähintään Euroopassa. Piste.

Syön päivittäin itse poimittuja, Lapissa kasvaneita ja kypsyneitä marjoja. Ja joku aika sitten aloitin myös hoitamaan ihoani tuotesarjalla, joka sopii minulle kuin nyrkki silmään, kuten suomalainen sanonta kuuluu.

Tein valinnan ja siirryin käyttämään luonnonkosmetiikkaa sekä työssäni kosmetologina että yksityishenkilönä. Valintaani tukevat löytämäni tuotesarjan täyttämät kriteerit:

  • luonnonkosmetiikkaa
  • Euroopassa valmistettu. Ja mikä parasta: Suomessa valmistettu!
  • tuote vastaa korkeita teknologisia vaatimuksia
  • ei haitallisia lisä-aineita (tuoksuja, säilöntä-aineita)
  • ei eläinkokeita
  • puhtaat raaka-aineet
  • hyaluronihappoa
  • korkea antioksidanttipitoisuus
  • hygienisyys käytössä

Nyt lopuksi tulee mainos, jota en kuitenkaan tee tuottajafirman suosituksesta, vaan aivan sen vuoksi, että nyt kerrankin on tehty tuote, joka pystyy kilpailemaan kuuluisien, suurten ja tosi kalliiden anti-aging-merkkien kanssa.

Omat tuotteeni löysin INARI-luonnonkosmetiikkasarjasta, joka on aikuiselle naiselle tehty tuotesarja ja joka siis valmistetaan Suomessa. Tuotteissa käytetään ytimenä kuuden arktisen aineosan sekoitusta, Arctic Blend, jotka saadaan ruusujuuresta, lakasta, puolukasta, mustikan lehdistä, männyn kuoresta ja pakurikäävästä. Ja jos joku vielä epäilee marjojen ja kasvien tehoa arktisten olosuhteiden Selviytyjinä, niin sitten ei voi mitään.

Inari 1 Holz
INARI-sarjaa. Made in Finnland.

Niin, onhan luonnonkosmetiikkaa jo ollut olemassa vaikka kuinka kauan ja vaikka kuinka monta merkkiä. Eräs luonnonkosmetiikan puolestapuhuja kysyikin minulta, miksi tuohon mainitsemaani sarjaan on täytynyt lisätä hyaluronihappoa (joka siis sitoo vettä ja saa kasvoihin lisää sileyttä), eihän luonnonkosmetiikka sitä tarvitse?

Niin, juuri siksi. Että minun ikäiseni nainen SAA hyödyntää uusinta teknologiaa, hieman siloitella tulevia ryppyjä ja silti käyttää luonnonkosmetiikkaa.

Ja nyt kevättä ja uutta marjakautta kohti!

Terveisin

Mummo

www.bodyflexx.ch Lisätietoa kotisivultani tästä.

https://www.inari-cosmetics.com/fi/ingredients/INARIn kotisivuille tästä

Päärynöitä, omenia ja banaaneja

Früchteschale

En ole turhamainen. Tai ehkä vähän. Mutta onko se oikeastaan pahaksi? Olen kasvanut Suomessa, jossa minun nuoruudessani pukeuduttiin usein värikkäisiin kaapuihin. Kurveja ei ollut sopiva näyttää. No, minun H-vartalossani ei niitä kurveja tosin ollutkaan, kaavut sopivat minulle mainiosti. Naisethan jaetaan viiteen eri vartalomalliin, miehet neljään. On olemassa mm. omena-, päärynä- ja banaanimallisia naisia. Minä olen banaani. Oi jee, en olisi uskonut.

Tultuani ulkomaille, nykyiseen kotimaahani, kohtasin kaikenmaalaisia naisia. Tuulipuvut olivat jääneet Pohjolaan. Minusta oli uskaliasta ja hieman paheksuttavaa, kun naiset pukeutuivat tiukkoihin vaatteisiin paljastaen puolet pakaroistaan ja korostaen poven uhkeutta. Ei meillä Suomessa!

Mahdollisimman peittävät vaatteet yhdistettiin tasa-arvoon, hyvään koulutukseen ja naisten itsenäisyyteen. Tai ainakin sinne päin. Eurooppaan saapuessani olin vähintään vaaleanpunasydäminen feministi. Minulla oli tiukat ja välillä ahtaatkin ajatukset ja mielipiteet. Olen pystynyt pitämään ajatuksistani ja mielipiteistäni kiinni, mutta tiukkuus on kaikonnut.

Ehkä tiukkuus on jonkinlainen vakio ? Se hävisi ajatuksistani antaen toleranssille tilaa. Ja siirtyi osittain vaatteisiin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vapaammin pukeudun. Jos haluan laittaa päälleni jotain paljastavampaa, teen sen. Tiedän itse omat rajani. Tietenkin vyötärömakkarani minua vieläkin saattavat häritä. Ja häiritsevätkin. Omianihan ovat. Näin saavat puolestani ajatella kaikki muutkin ihmiset, tietäköön jokainen omat rajansa.

Minulla tuli juuri viimeksi rajat vastaan. Ne JUHLAT. Ajatus äitiysvaatteesta juhlapukuna ei todellakaan ollut kovin mieltä hivelevä. Kuten jo viime blogissani mainitsin, halusin olla illan kuningatar. Kuningatar Elisabeth? Sopisi minulle. No vaikka niin.

Tilasin berliiniläiseltä http://www.rosenrot-berlin.com sivulta itselleni tyllimekon. Sain niin hyvää ja henkilökohtaista palvelua, että harvoin tapaa. Ja tämä nettikaupassa! No, ei yksi tyllimekko kesää tee. Katsoin itseäni peilistä. Katsoin uudestaan. Lähempää. Kauempaa. Sivulta. Toiselta sivulta. Nämä kengät, toiset kengät, yläosia useampia, kaikki mahdolliset värit ja mallit. Mikään ei peittänyt sitä kohtaa, jonka olisin halunnut häivyttää taivaan tuuliin. Vyötärö. Sanakin on epämiellyttävä. Vyäää-tärö.

Mitä nyt? Pitikö nyt unohtaa koko tylliunelma? Tyllimekon kanssa vain kertakaikkiaan ei sovi muu kuin tiukka yläosa.

Muistin takimmaisen laatikoston alimmaisella laatikolla, huolellisesti silkkipaperiin käärityn paketin. Mustaa satiinia luiden kera. Minun vanha korsettini arvokkaasti säilytettynä.

Korsetti paketissa

Miten mummo selvisi??

Tämä tällä kertaa, jatkoa seuraa,

uskaliain terveisin Mummo

Mummo raskaana kypsällä iällä

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei vuosien lisääntyminen minua häiritse. Huomasin ensimmäisien ryppyni, lukuisia nauryryppyjä lukuunottamatta, joskus 40 täytettyäni. Peiliin katsoessani luulin ensin, että kasvoni kaipaavat lisää kosteutta. No, siihen kosteusvoidetta. Muutama päivä myöhemmin sama juttu. En ollut uskoa silmiäni, että ryppyhän. Ja siitä se sitten lähti etenemään. Tuli ryppy rypyn kylkeen. Siihen alkoi tottua eikä se loppujen lopuksi enää vaivannutkaan. Rasvailin, kostuttelin, hoitelin, käyttöön tuli peitevoide tummille silmänalusille, varjostusta uusille paikoille.

Ryppy2.jpg

Vartalo muuttui. Koko systeemi tuntui valuvan muutaman sentin alaspäin. Eikä vain valunut, vaan myös lisääntyi. Lisääntyi tietenkin vääristä paikoista ja väärään suuntaan. Tämä kuitenkin tapahtui pikku hiljaa, ikään kuin salaa.

50 vaiheilla katselin itseäni vanhempia ystävättäriäni ja tarkkailin heidän kaulansa kaarta, poskien kimmoisuutta ja käsivarsien jäntevyyttä. Tai sitä, mitä niistä oli jäljellä. Alkoi tarkkailu. Olin kuitenkin vielä tyytyväinen peilikuvaani, mutta olin valppaana. Samalla olin tietoinen siitä, että tämä alkoi olla turhamaisuutta pahimmasta päästä. Mietin, huomaavatko ystävättäreni minun muutoskeni. Tarkkailevatko he minua ? Naisystävieni salainen vilkaisu silloin tällöin kroppani arkoihin paikkoihin on paljastanut yhden jos toisenkin vakoojan. Jokaisella kuulee puheista päätellen olevan vielä pahemmat allit, vielä suuremmat silmäpussit tai vielä suurempi vatsan ympärysmitta. Onko todellakin joka toisella naisella näkymättömiä tai vain itselle näkyviä puutteita ja virheitä ? Mutta minun virheeni ovat näkyviä ! Siis minusta. Minua ei ollenkaan haittaa vierustoverini ruttuisuus, ylipaino tai silmäpussit. Se vain helpottaa oloani. Että jollakin toisella menee vielä huonommin. Tai ainakin yhtä huonosti kuin minulla.

Nyt 60 täytettyäni hypähdin uusiin sfääreihin. Se mikä tähän mennessä oli kamalaa, muuttui kerta heitolla katastrofaaliseksi. Olin osannut odottaa jotain tämän suuntaista, mutta nyt tajusin, että tästä ei ole paluuta. Nuoruus oli vääjäämättä taakse jäänyttä elämää. Tunsin muuttuvani ylikypsäksi, ikkunalle unohdetuksi omenaksi.

Suunnittelimme syntymäpäiväjuhlia. Täytyi saada uusi vaate, jossa olisi rock`n roll’ia. Olin jo aikaisempiin juhliin käynyt kaupoissa etsimässä MINUN vartalolleni sopivaa vaatetta, mutta, koska en valitettavasti ole 180-senttinen 50-kiloinen mallikappale, en tällä kertaa edes yrittänyt. On erittäin turhauttavaa pukea ylleen parikymmentä senttiä liian pitkä puku, jonka vetoketjua ei tahdo saada kiinni ja jossa ei tietenkään ole hihoja alleja peittämään. Ja kaiken kukkuraksi nuoren myyjän haukansilmien alla. Ja tietenkin puku sopii minulle, kuin valettu ! Olen kokoa 38 : ylävartalo 36, vyötärö 42 ja lantio 40. Klassinen H-muoto. Pituus yltää lähelle 160, joten se siitä.

Onneksi on olemassa netti. Näin luulin. Vietettyäni useita tunteja online eri nettisivuilla, muutaman virheostoksen jälkeen löysin vihdoin sivun, jolta olisin voinut kuvitella tilaavani juhlapuvun. Se sivu oli www.asos.com ja siellä « Maternity ». Olin raskaana olevien kategoriassa.

Raskaana

En kuitenkaan antanut periksi. Tahdoin olla illan kuningatar.

Miten Mummo selvisi?