Rakkautta toisella silmäyksellä

Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Mutta toisella kylläkin. Jäin pahasti kiikkiin. Kiikkiin kuin kala verkkoon, kuten kalastajat tuppaavat sanomaan.

Katiska2
Kotitarvekalastaja

Ensimmäinen kerta taisi olla joskus 80-90-luvun vaihteessa. Matkustimme matkailuvaunulla Suomen halki päämääränä Hammerfest. Päämärämme ei siis ollut Nordkapp, jonne kaikki turistit jo silloin suuntasivat. Yöpyessämme eräänä yönä Norjan puolella jouduimme sakean hyttyspilven ympäröimäksi ja päätin, etten ikinä näin pohjoiseen lähde! Niin, niin, sehän olikin Norjassa….

Hyttyset auton rekkareissa
Ei suomalaisia

Siitä matkasta jäi montaa hauskaa muistoa. Lasten kanssa matkustaessa sitä laittaa prioriteetit eri tavalla kuin ilman lapsia. Moni asia matkalla jää taustalle ja ajattelet, että joku toinen kerta sitten. Ja joskus se toinen kerta tulee.

Minulle matkasta jäi valo. Kyllähän Suomen kesät ovat valoisia koko maassa, mutta kyllä Lapin valo on aivan omaa luokkaansa. Se täytyy nähdä ja kokea.

Nacht
Kesäyön taikaa

Seuraavan kerran menin Lappiin vuonna tämän vuosituhannen alkupuolella. Ja silloin se tarttui, tuo paljon puhuttu Lapin hulluus. Sitä on vaikea selittää ja luulen että sen tuntee vain se, johon tuo hulluus on iskenyt. Hulluuden iskettyä ne muutamat hyttysetkään eivät paina vaa’assa painoansa enempää. Ja kaikkeen tottuu. Hmm.

Hyttysiä
Suomalaisia hyttysiä. Koko illan saalis

Teimme Peteni kanssa pitkiä vaelluksia näkemättä ainoatakaan muuta ihmistä. Vaelsimme tuntureilla ja metsissä, satoi tai paistoi. Ympärillämme valo, rauha, hiljaisuus, puiden ja tuulen humina ja luonnon tuoksut.

Kesä on pohjoisessa aivan mieletön vuodenaika. Kun aurinko ei laske, siinä on jotain aivan ihmeellistä. Kesäyön aurinko ja valoisuus ovat kuin talven revontulet ja pimeys. Paitsi, että revontulet eivät ole mikään pelkkä talven kohokohta. Revontulet aloittavat loihtimisensa, jahka tulee sen verran pimeää, että niitä voi taivaalta erottaa.

Aurinko ei laske
No ei se laske

Tässä tulee mieleeni eräs Amerikassa asuva kiinalaissyntyinen turisti, johon tutustuimme lennolla Ivaloon, Lappiin. Hän kertoi olevansa osa Eurooppaa kiertävää turistiryhmää. Ja nyt he olivat päättäneet lentää yöksi Ivaloon katsomaan revontulia. Hmm. Emme tässä vaiheessa halunneet kertoa hänelle epäilyksiämme revontulien näkymisen todennäköisyydestä. Nehän näkyvät, kun olosuhteet ovat suopeat ja jos nyt ylipäätään olet silloin hollilla. Nykyään puhutaan revontulien metsästämisestä, eli niitä lähdetään etsimään, joskus kaukaakin.

No, saavuimme Ivaloon. Sinä samaisena iltana ja yönä näimme mahtavat revontulet. Toivon, että turistiystävämme näki nuo samat revontulet saavuttaaksen sen onnentunteen, mitä oli hakemassa. Ellei sitten hakenut vain yhtä uutta kokemusta pitkään listaan. Taas uusi rasti ruutuun!

28. Revontulia illan hämärtyessä-Nordlicht beim Eindunkeln des Abends
Revontulia takapihalla

Niin, talvi tekee tuloaan. Pieni pakkanen puree jäljellä olevia puolukoita ja ensimmäinen hento lumipeite peittää maan sulaakseen vielä ennen talven tuloa.

Lapissa on sentään vielä kunnon talvi. Vaikka en mikään varsinainen talvi-ihminen olekaan, niin jos kerran talvi, niin sitten kunnolla! Mutta talvesta toisen kerran.

Valmistaudun nyt jo ensi kesään. Lapissa viime kesänä ja syksynä järjestämämme kielileirit, Urho- ja Lenitaleirit, olivat todella hieno kokemus. Saamamme palaute oli kaikin puolin positiivista ja rakentavaa ja se myös kannustaa ponnistelemaan vielä parempaan tulokseen. Ja pysymään silti realistisena. Viikko on viikko, sitä ei pidemmäksi saa. Vaikka muutama leiriläinen olisikin mielellään halunnut jäädä luokalleen. Harva koululainen kai normikoulussa haluaa aloittaa jakson alusta? Vaikka se itse kullekin tekisi joskus hyvää. Kertaus on opintojen äiti, sano.

Urhot edessä
Leiriläisiä opettajan kanssa

Saimme myös palutetta ruokapuolesta. Ja ehdotuksen pitää gourmet-viikkoja myös ilman kielenopetusta. Suomenkielen leireillä oman kumppanin mukanaolo ei ole mahdollista, koska ideana on keskittyä suomen puhumiseen. Ja siinä saattaa kumppanin läsnäolo viedä ajatukset aivan muualle.

Rapuja
Kuningasrapuja mahan täydeltä. Norjalaisia 🙂

Ystävämme ovat kyselleet, miksi ylipäätään haluamme Lapissa tehdä töitä? Miksi ottaa vieraita ihmisiä kotiimme, järjestää lähes kellon ympäri ohjelmaa (heh, Lapin kesäyöt ovat pitkiä ja valoisia), järjestää opetus, laittaa ruokaa suurelle kieliperheelle, hoitaa sitä, hoitaa tätä? Ja tämä kaikki omalla lomallamme…

Niin, miksi?

Palaan tuohon Lapin hulluuteen. Koska tuota hulluutta on vaikea kuvailla, se täytyy kokea. Haluan jakaa kokemukseni mahdollisimman monen ystävän kanssa. Ja nyt en siis puhu massaturismista. Haluan pitää vieraamme ystävinä, olkoonkin ehkä vain sen ajan, kun he viipyvät luonamme. Ja ehkä siitä ajasta jää jotakin mielen syvyyksiin ja jollekin tarttuu myös Lapin hulluus tai ainakin syttyy se ensimmäinen kipinä? Ja silti, eihän se kaikille tarvitsekaan syttyä. Missä sitä kohta oltaisiin?? Lappi täynnä turisteja, ihan kuin metsät täynnä hyttysiä. Siis Norjan metsät.

Paitsi, että meillä EI ole hyttysiä. Et usko? Se on totta, mutta sen uskoo vain se, joka sen on omin silmin nähnyt ja kokenut.

Niin ja jos vielä kesätöissäni suomea huonosti puhuva leiriläinen uskaltaa avata kielellisen aarrearkkunsa ja ottaa osaa keskusteluun, niin sitä onnea ei voi uskoa. Sekin täytyy kokea! Ja sen onnen minä haluan kokea yhä uudestaan.

Arkku
Täynnä aarteita

Terveisin

Mummo, avainta etsimässä.

 

 

 

Mainokset

Lappia!

Nautin kesästä ja nautin valosta. Kun menin yöpuulle, aurinko oli juuri hävinnyt kumpareen taakse. Aamulla kun heräsin, aurinko jo odotti puiden siimeksessä.

aurinko-hc3a4vic3a4c3a4.jpg
Aurinko häviää keskiyön aikaan puiden taakse

Vietän varsinkin valoisaan aikaan mahdollisimman kauan aikaa Lapin lumossa. Tänä kesänä en kuitenkaan lomana, vaan olen kielipoliisina kielileireillämme. Olen konsonantti-poliiisi ja vokaali-vakooja. Jossakin vaiheessa kauniin äidinkieleni oikea ääntäminen on opittava, muuten puheesta ei ota kukaan selvää. Tai ainakin keskustelu vaikeutuu huomattavasti. Ja tietenkin haluan ymmärtää, mitä keskustelukumppanini minulle haluaa sanoa, olkoonkin, että se on vain « maidoa » (maiToa),  « kukanen » (kuKKanen) tai « tule »(tUUlEE). Ehkä arvaan asiayhteydestä, ettei kahvin kanssa oteta voita, mutta kyllä sen sanan voi oikeinkin ääntää. Eri mieltä ? Se on suunnilleen sama, kun minä kirjoitan saksaksi. Olen tyytyväinen, kun joku korjaa kieltäni saksankielisessä blogissani

Kurssia
Kurssilla oppii sanomaan kaikenlaista

Alussa on kuitenkin tärkeintä, että puhuu. Avaa suunsa ja antaa tulla. Jos ei sano mitään, ei sitä « mitään » voi ymmärtää eikä myöskään korjata. Tätä olen nyt kaksi viikkoa saanut pohtia, kun kielileiriläiset keskittyvät puhumisen oppimiseen. Puhumiseen tarvitaan sanoja. Ilman sanoja on vaikea saada keskustelua aikaiseksi. Sanavaraston lisääminen tulee suurimmalle osalle ihmisistä kaiketi vain opettelemalla uudet sanat ulkoa. Ja sen eteen täytyy tehdä jonkin verran töitä. Mutta kun sanoja opettelee, oppii sanomaan lauseita. Ja siitä se sitten lähtee.

Kesäpäivä
Kesäpäivä järvellä

Ei, en ole opettajana. Opettaja hoitakoon opettamisen. Minä en voi kuitenkaan olla panematta lusikkaani soppaan, vaan lusikoin mukana. Jokaisella leiriläisellä on sama tavoite, eli puhua, mutta tavoitetta voidaan lähentyä monelta suunnalta. Leiriläiset ovat yksilöitä, jotka tulevat jokainen omista lähtökuopistaan ja siinä sitä haastetta onkin.

No, eihän leirin tavoite ollutkaan äidinkieleni täydellinen hallitseminen. Viikossa.

Niin, että tämmöisiä minä mietiskelen kesäkuumalla.

Heissss
Yhtä kuuma sisällä ja ulkona.

Lapin helteet. Tällaista en ole koskaan vielä kokenut. Eikä moni muukaan. Viikkotolkulla vain kuuma. Ja vielä läkähdyttävän sellainen. Onneksi pääsee pulahtamaan järveen aina kun huvittaa. Mutta kun ilmakin on kuuma, lämpenee järvikin. Järvessämme on nyt ollut +25 astetta, joten kovin virkistävä pieni pulahdus ei ole. Kaipaan jo avantoa. Se oli vitsi….

Terveisiä Lapista,

sadetta ja hyttysiä kaivaten

Mummo

Do you speak grammatic?

Mieheni opiskelee suomea. On opiskelluet jo useamman vuoden. Suomen kielessä vain on se vaikeus, että se ON niin vaikeaa.  Minusta alkoi olla jo aika, että hän alkaisi tuottaa myös puhetta.

Kun olin kolmannella luokalla silloisessa kansakoulussa, aloitimme ensimmäisen vieraan kielen opiskelun. Kieli oli englanti. Sain nimekseni Ann ja ystäväni oli Audrey. Muistan vieläkin, kun maistelin sanaa « Oodri , Ooodryi, Oddri ». Kielen opiskeluni vain meinasi loppua lyhyeen. Kai opettaja oli sanonut, että oppikirjan takana on sanaluettelo, mutta minä en ollut kuunnellut. Muistan ihmetelleeni, että miten voi muistaa kaikkien sanojen merkityksen. En siitäkään vielä oppinut keskittymään vain opetukseen. Ympärillä oli niin paljon muuta kiinnostavaa.

englantia
Mielenkiintoinen oppitunti

Sittemmin kieliä tuli lisää. Ylioppilaskirjoituksiin saakka opiskelimme «kielioppia». Kielioppi on sellainen kieli, jolla on erittäin vaikea kommunikoida. Siinä hallitaan kyllä lauserakenteet, pilkut ja pisteet. Siis teoriassa.  Samoin äänteet « ääh » « tota » « mmm ». Pantomiimi auttaa myös paljon. Tullessani uuteen kotimaahani osasin « kielioppia » todella hyvin. Olin halunnut aloittaa työni minulle tutussa ympäristössä, leikkaussalissa. Voin kertoa, että alku oli erittäin vaivalloista. Ne vähät sanat, jotka pystyin mongertamaan, hävisivät leikkaussalimaskin sisään ja elekieli oli suht vaikeaa avoimen leikkaushaavan äärellä. Uusi murre toi mukanaan uudet huolet ja erilaiset työtavat olivat piste iin päälle. Vaihdoin vuodeosastolle. Siitä se puhuminen sitten lähti. « Kielioppia » en ole vieläkään unohtanut.

saksaa
Tärkeät paragraafit

Olen aikuisena opiskellut italiaa ja ranskaa. Tai siis aloitin. Ja lopetin. Kielen aikuisopiskelu, tietenkin metodista riippuen, voi olla hieman turhauttavaa. Teeskennellyt tilanteet koululuokassa ja puisevat keskustelut toisen opiskelijan kanssa saavat vieläkin kylmän hien nousemaan pintaan. Tai kun opettaja kysyi jotakin koko luokan kuunnellessa korvat höröllään. Siinä vaiheessa minulla humisi päässä ja sanat pulppusivat suustani aivan miten sattuu. Tuollainen ei siis sovi minulle.

Mieheni opiskelee suomea. On opiskellut jo useamman vuoden. Suomen kielessä vain on se vaikeus, että se ON niin vaikeaa.  Minusta alkoi olla jo aika, että hän alkaisi tuottaa myös puhetta. Sehän se kielen opiskelun idea perimmiltään kai on? Kotona yritimme. Ei jaksa. Väsynyt. Juuri nyt on niin paljon muuta. Okay. Ei sitten. Maassa maan tavalla. Ajattelin, että odotahan, kun pääsemme Suomeen.  Ollessamme sitten Suomessa lomalla yritimme puhua. Yksinkertaisia lauseita. Vaikea siinä olikin yrittää keskustella, kysyin ja vastasin itse. Keskustelumme oli monologia. Siis minä keskustelin itseni kanssa. Niissä monologeissa taso oli liian matala myös itselleni, joten lopetimme.

Mutta minä en luovuta helpolla vai kuinka kultaseni ?

Mieheni suomikurssin opiskelukaveri tuli Suomen lomallaan meille vierailulle. Nyt tai ei koskaan! Pienen houkuttelun jälkeen sain miehet puhumaan suomea ja illalla heitä oli vaikea saada lopettamaan. Joskus asiat ovat niin pienestä kiinni. Mutta yrittänyttä ei laiteta, kuten taas kerran viisas sananlasku sanoo.

Tämä pieni episodi oli kielileiriemme syntymähetki. Urho- ja Lenitaleirit www.lappian.com

Urho
Urho harrastuksissaan

Rakkain terveisin

Mummo, yksi jalka Urholeirillä