Himot ne on hiirelläkin

Mietin vielä metsäkylpyjä. Mitä teen marja-ämpärille ja sienikorille, otanko mukaan vai jätänkö kotiin? Jos vaikka tyhjentäisin joka toisen marjamättään ja keräisin joka toisen sienen? Toisaalta. Tunnen itseni terveeksi ja tasapainoiseksi, en kärsi unettomuudesta ja stressistäkin vain ajoittain. Luulen, että minulle tekee hyvää kylpeä metsässä marjan- ja sienenkeruuvehkeet mukana. Ja kun tämän teen tiedostaen, niin eiköhän sekin jo jotain auta ?

Minua vaivaa näet marjankeruuhimo. Kun ensimmäiset marjat alkavat vaihtaa väriään, minulla alkaa sormia syyhyttää. Täytyy käydä joka päivä tarkistamassa, josko nyt voisi aloittaa poimimisen.

Ensimmäisenä tulevat lakat eli hillat. Jos tulevat. No, tänä vuonna sain taas marjoja yllin kyllin. Viimevuotisiakin on vielä, mutta minkäs teet, kun keräämisen himo iskee ?

20180723_142917.jpg
Lakkoja, lakkoja, lakkoja!
IMG_20180717_212044_713
Mustikat kypsymässä

Tänä vuonna mustikat ovat aikaisessa. Olen päässyt metsään jo kesällä, enkä vasta syksyn loman aikoihin. Nyt mustikat ovat juuri oikeanlaisia ja niitä on paljon. Kerään talvea varten kuin orava, piilotan pussukat pakasteeseen odottamaan talven aamiashetkiä.

20180726_132436-e1533927623103.jpg
Kypsyiväthän ne!

Seuraavaksi tulevat variksenmarjat. Niistä aion tehdä mehua. Sitten joskus, kun minulla on aikaa. Eläkkeellä ehkä?  No, jos nyt ensin käyttäisin edellisvuotiset. Juolukoitakin olisi, mitähän niille keksisi? Ei, ne eivät nyt vain sovi mustikkaämpäriin mustikoiden sekaan. Sotkisivat vain mustikkapiirakan maun omalla, joskin hyvällä aromillaan.

Mustikkapiirakka
Mustikkapiirakka murotaikinalla

Seuraavaksi tulevat puolukat. Niitäkin on metsä normaalisti täynnä, mutta odottaessa tyydyn viime vuoden antoisaan satoon.

Ja sitten sienet. Täytyy odottaa syksyyn. Kesä oli niin kuiva, ettei tullut kuin pöydällinen korvasieniä. Toivottavasti tattisyksy on tänä vuonna antoisa, muuten otan pakasteesta viimevuotisia. Ja juu, kyllä osaan käsitellä korvasieniä. Ryöppään kahdesti. Vähintään.

Sieniä2
Piipahdin alapihalla hakemassa muutaman korvasienen

No, jokaisella on omat himonsa ja halunsa. Mietin mieheni haluja. Niitähän on kaikenlaisia, mutta yksi näkyvimpiä on kivien keruu. Ei silti, että hän vain keräisi taskun pohjalle tai ikkunalaudalle, mutta kyllä hän tekee sitäkin.

Kivet ikkunalla
Geologin kukkasia ikkunalaudalla

 

Hän kerää kiviä rakentaakseen niistä erilaisia rakennelmia,  samoin kuin lapset rakentavat puupalikoista torneja, taloja ja mitä nyt keksivätkään.

Kiviä rivissä
Näistä kivistä syntyi rappuset käden käänteessä
Kiviseinää
Kevyttekoinen kiviseinä
Kiviä Kaivo
Porakaivo on niin hyvässä piilossa, että sitä ei löydä kukaan

Eli tämmöistä meillä. Ei käy aika pitkäksi kun kun piipahtaa keruureissuilla. Ja jos käy, menen ongelle ja rupean meditoimaan.

Ongella1
Onkiminen on meditatiivista

 Mukavaa kesän jatkoa syksyä ja uusia marja- ja sienireissuja odotellessa.

Terveisin kivikasaan nojaillen, Mummo

Mainokset

Metsäkylpyjä

Kuten jo olen kertonut, olen kova tyttö kylpemään. Nyt olen laajentanut kylpyrepertuaariani ja aloittanut metsäkylvyt.

Forest3
Täällä kelpaa kylpeä

 « Metsäkylpy tai Forest Bathing, Shinrin-Yoku ja Waldbad on nimityksiä terveysvaikutteiselle ja tietoiselle oleskelulle metsässä. »  Sissänhengitys. Tauko. Pidemmälle en kertomuksessani ehtinyt.

Tässä kohdassa suomalainen ystäväni kohotti kulmakarvojaan samalla huokaisten syvään ja keskeytti minut. « Taas tämmöstä, mä en kestä. Ihanku suomalainen ei tietäis, miten metsässä ollaan. Apuaaa.»

Forest4
Metsän ihmeitä

Minä jatkoin: «Metsäkylvyissä ei ole kysymys niistä kerroista, kun hölkätään metsän läpi musiikkia kuunnellen tai kävellään keskusteluvauhtia ystävättären kanssa. Eikä myöskään siitä, kun kontataan pitkin mantuja  marjanpuomuri suhisten. Tietenkin nämäkin tekevät itse kullekin hyvää. Marjastajana ja sienestäjänä tiedän, mistä puhun.»

Jatkoin ilman taukoa: «Metsää ja sen vaikutusta ihmiseen ja ihmisen elintoimintoihin on tutkittu tieteellisesti lähnnä Japanissa (jonka pinta-alasta 2/3 on metsää) ja havaittu, että tietynlainen ja tietyin väliajoin metsässä vietetty aika  vaikuttaa mm. verenpainetta, stressihormonitasetta ja verensokeria alentavasti, samalla parantaen unen laatua, stressinsieto- ja vastustuskykyä. Ja kaikkia näitä voidaan mitata mm. verinäyttein.»

Forest1
Portti seikkailuun

Päätin viettää tänä kesänä päivittäin muutaman rauhallisen tunnin metsässä haistellen, maistellen, kuunnellen ja mietiskellen.

Ja siinä sivussa voisin poimia muutaman marjankin. Mutta olisiko se enää terveysvaikutteista metsäkylpyä ?

Forest11
Metsäkylvylle lähdössä

No, Slow down-viikko alkoi. Minulle tuli ulkomaalainen vieras, jonka kanssa samoilimme päivittäin ilman minkäänlaista kiirettä muutaman tunnin metsässä. Katselimme auringon häikäisevää valoa sen pilkistäessä puiden oksien raoista tai taivaan harmaan sävyjä sateisena päivänä. Kävelimme metsässä sammaleella tuntien sen pehmeyden tai kompastellen puiden koviin juuriin. Maistelimme marjoja ja puiden ja pensaiden lehtiä, haistelimme auringon paahtaman maan ja suopursujen tuoksua. Kuuntelimme hiljaisuudessa lintujen viserrystä ja tuulen huminaa. Kun tuli halu halata tai koskettaa puuta tai kiveä, teimme sen.

Forest9
Tällaista siirtolohkaretta on ihan pakko halia

Keskustelimme kokemuksistamme retken aikana ja sen jälkeen. Voin vain sanoa, että hölkätessä metsän läpi jää moni asia haistamatta, kuulematta, maistamatta, tuntematta ja ihan vain kokematta.

Forest10
Tästä näystä olin aivan pakahtua!

Hyttysetkin taisivat olla lomalla, ei niitä ainakaan verinäytteen ottoon näkynyt.

Jos nyt ei vastustuskyky parantunut, niin ainakin nukuin kuin murmeli.

Rakkain terveisin männyn kuvesta

Mummo

Lappia!

Nautin kesästä ja nautin valosta. Kun menin yöpuulle, aurinko oli juuri hävinnyt kumpareen taakse. Aamulla kun heräsin, aurinko jo odotti puiden siimeksessä.

aurinko-hc3a4vic3a4c3a4.jpg
Aurinko häviää keskiyön aikaan puiden taakse

Vietän varsinkin valoisaan aikaan mahdollisimman kauan aikaa Lapin lumossa. Tänä kesänä en kuitenkaan lomana, vaan olen kielipoliisina kielileireillämme. Olen konsonantti-poliiisi ja vokaali-vakooja. Jossakin vaiheessa kauniin äidinkieleni oikea ääntäminen on opittava, muuten puheesta ei ota kukaan selvää. Tai ainakin keskustelu vaikeutuu huomattavasti. Ja tietenkin haluan ymmärtää, mitä keskustelukumppanini minulle haluaa sanoa, olkoonkin, että se on vain « maidoa » (maiToa),  « kukanen » (kuKKanen) tai « tule »(tUUlEE). Ehkä arvaan asiayhteydestä, ettei kahvin kanssa oteta voita, mutta kyllä sen sanan voi oikeinkin ääntää. Eri mieltä ? Se on suunnilleen sama, kun minä kirjoitan saksaksi. Olen tyytyväinen, kun joku korjaa kieltäni saksankielisessä blogissani

Kurssia
Kurssilla oppii sanomaan kaikenlaista

Alussa on kuitenkin tärkeintä, että puhuu. Avaa suunsa ja antaa tulla. Jos ei sano mitään, ei sitä « mitään » voi ymmärtää eikä myöskään korjata. Tätä olen nyt kaksi viikkoa saanut pohtia, kun kielileiriläiset keskittyvät puhumisen oppimiseen. Puhumiseen tarvitaan sanoja. Ilman sanoja on vaikea saada keskustelua aikaiseksi. Sanavaraston lisääminen tulee suurimmalle osalle ihmisistä kaiketi vain opettelemalla uudet sanat ulkoa. Ja sen eteen täytyy tehdä jonkin verran töitä. Mutta kun sanoja opettelee, oppii sanomaan lauseita. Ja siitä se sitten lähtee.

Kesäpäivä
Kesäpäivä järvellä

Ei, en ole opettajana. Opettaja hoitakoon opettamisen. Minä en voi kuitenkaan olla panematta lusikkaani soppaan, vaan lusikoin mukana. Jokaisella leiriläisellä on sama tavoite, eli puhua, mutta tavoitetta voidaan lähentyä monelta suunnalta. Leiriläiset ovat yksilöitä, jotka tulevat jokainen omista lähtökuopistaan ja siinä sitä haastetta onkin.

No, eihän leirin tavoite ollutkaan äidinkieleni täydellinen hallitseminen. Viikossa.

Niin, että tämmöisiä minä mietiskelen kesäkuumalla.

Heissss
Yhtä kuuma sisällä ja ulkona.

Lapin helteet. Tällaista en ole koskaan vielä kokenut. Eikä moni muukaan. Viikkotolkulla vain kuuma. Ja vielä läkähdyttävän sellainen. Onneksi pääsee pulahtamaan järveen aina kun huvittaa. Mutta kun ilmakin on kuuma, lämpenee järvikin. Järvessämme on nyt ollut +25 astetta, joten kovin virkistävä pieni pulahdus ei ole. Kaipaan jo avantoa. Se oli vitsi….

Terveisiä Lapista,

sadetta ja hyttysiä kaivaten

Mummo

Urhoooo!!!

Kaikkea sitä ihminen keksiikin, kuten esimerkiksi organisoida kielileirin aikuisille. No, kuten Schawinskin Roger tuppaa sanomaan ”Es war mini Idee” (se on sveitsinsaksaa ja tarkoittaa ”Se oli minun ideani”). Tuli nyt tämäkin sanottua.

Tervetuloa Urhot 1.jpg

Ensin oli vain ajatus ja sitten idea lähti pikku hiljaa hahmottumaan. Nyt kun on jo päästy toteutuksen puolelle ja töitä on tehty, voin nostaa jalat hetkeksi kattoa kohti ja katsella vaikka kattoon. Ja antaa ajatuksen juosta.

porot.jpg
Hmmm, eivät mahtuneet leirille.

Meillä on viikko Urholeiriä takana ja harvoin minulla on ollut näin hauskaa opiskelun tiimoilta. Ennen leirin alkua ajattelin olevani iltaisin rättiväsynyt selkokielellä puhumisesta, mutta näin ei ole ollut. Syynä on se, että jokainen tämän Urholeirin opiskelija oli opiskellut suomea jo useamman vuoden. Pointti olikin, että sanat tulisivat suusta oikeassa järjestyksessä, tai että tulisivat ylipäätään. Leirilä opetus oli kuitenkin suurta huvia, opiskelijat olivat motivoituneita ja todellisia huumorimiehiä. Kenelläkään ei ollut estoja puhua, puhe pulppusi jokaiselta kuin tunturipurosta. Näin Lapissa kun ollaan, niin tuo vertaus sopii minusta mainiosti! Pystyimme keskustelemaan kaikesta maan ja taivaan välillä.

Tehtäviä.jpg
Pojat saivat leirin alussa suomalaiset nimet: Antti, Markku ja Pete. Leirin alkaessa joimme taikajuomaa kuksasta, joka on puusta valmistettu juoma-astia. Taikajuoman vaikutus on alkaa välittömästi kun sitä juodaan. Juoman ansiosta ihminen pystyy vaihtamaan kielen toiseen ja puhumaan vierasta kieltä estoitta. Ja se todella toimii ! Usko tai älä. Heh.

kuksat.jpg
Taikajuoma

 
Yhtenä leiripäivänä kävimme saamelaismuseo Siidassa, jossa saimme selkokielisen opastuksen ja hengen ravinnoksi nautimme lounaan Inarin Kultahovissa. Toisena päivänä teimme vaelluksen Otsamolle, jossa ihailimme tunturimaisemaa niin pitkälle kuin silmä kantaa. Päivä vain oli niin lämmin, että vesivarastot ja lihasvoimat olivat koetuksella. Kurssilaiset olivat, miehiä kun olivat, olevinaan kovinkin reippaita. Tai sitten vain minulla pyöri päässä rasituksesta ja kuumuudesta.
Teimme vielä päivän kanoottiretken ja muuten kalastelimme ja vietimme aikaa kotosalla. Opetus oli pääpainoisesti aamuisin, mutta kielen harjoittelu oli ripoteltu yhteisen tekemisen ohella pitkin päivää auringon laskuun. Ja aurinkohan ei Lapissa tänä aikana laskenut. Että näin.

opetus-ulkona.jpg
Opetusta illalla

Ensimmäinen leiri meni ja nyt alkoi seuraava. Mikäs tässä on leiritellessä kun aurinko paistaa, järvi on lämmin, kalaa tulee ja ihmiset ovat mukavia? Olisinpa itsekin aikanani päässyt tällaiselle leirille kieltä oppimaan, huvi ja hyöty samalla kertaa.
No, onneksi sain niinkin vaikean kielen kuin suomen jo äidinmaidossa ja voin nyt pysyä kyökin puolella.

Terveisiä keittiöstä,
Mummo, väsyneenä, mutta onnellisena

Kesällä avantoon?

Olen siirtynyt Lapin lumon piiriin. Pakostakin ajatukset näyttävät keskittyvän tähän ympäristöön eli ympäröivään luontoon: metsään, järveen, rauhaan, ystäviimme Floraan ja Faunaan. Muu maailma tuntuu olevan hyvin etäällä…. Lähimmälle lentokentälle on kylläkin matkaa vain 20 autominuuttia, joten ei se muu maailma nyt niin kamalan kaukana ole. Mutta, pitkästä aikaa saan taas vain olla…. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kuka sitä nyt mökillä olisi aivan toimettomana? Jos en muuta tee, niin ainakin järvelle menen.

See.jpg

Nyt on Lapissa vain ollut  kamalan kuuma. Auringon porottaessa paljaalta taivaalta en meinaa jaksaa liikuttaa itseäni minkäänlaiseen työntekoon. Ajatukset vaeltavat järven viileyteen.

Olen kova tyttö kylpemään. Talvella käyn muutaman kerran viikossa kotisaunassa ja kesällä mökillä päivittäinen järveen pulahtaminen kuuluu vakio-ohjelmaan. Se on suomalaisen mökkeilijän arkipäivää.

Entä sitten talvella mökillä? Järvi jäätyy puolen metrin paksuiseksi ja lumi peittoaa koko maiseman (Tähän kohtaan kuuluu maininta samalla aikaa riehuavista revontulista. Jätän sen nyt, ettei meine ihan liiallisuuksiin). No, ensin täytyy luovia lumen keskelle polku, joka kulkee rantasaunalta järven suuntaan. Sitten on sahattava paksuun jäähän ihmisen mentävä aukko. Meillä on tässä suhteessa melko perinteinen työnjako. Sahaamisen hoitaa mieheni. Minä lämmitän sillä välin saunan. Saunan lämmittäminen ei niissä lämpötiloissa ole mikään jokaihmisen juttu ja lämpötilan kohoaminen -30 asteesta +70 asteeseen vaatii useamman sylillisen puita. No, eihän ulkona tietenkään ihan joka päivä ole -30 astetta. No, tällä kertaa nyt kuitenkin on.Polku avannolle

 

 

 

Saunan vihdoin lämmittyä +70 asteeseen, pääsemme virittäytymään saunomisen tuomaan leppeään tunnelmaan veden sihahtaessa kuumille kiville. Maltan tuskin odottaa hetkeä, jolloin kuumat höyryt kattoa kohti noustessaan avaavat jokaisen huokoseni ja päästävät hien valumaan raajojani pitkin lämmittäen samalla sieluani…. Samalla alkaakin jo odotus.

Sisäisen kuumuuden noustua jo lähes kestämättömäksi on aivan pakko laskeutua alas lauteilta, kieräistä pyyhe lanteille ja juosta hämärtävässä illassa lumista polkua pitkin kohti mustaa aukkoa järven pinnassa. Pakkasasteet ovat tällä aikaa tehneet aukon pinnalle jäisen kalvon, joka on puhkaistava ennen laskeutumista mustaan veteen. Missä on kirves?? Vasara, joku muu työkalu?? (siis ihan oikeasti: siihen riittää muutama kauhan lyönti reikäkauhalla) Ennen kuin tajuankaan, juoksen kohti saunan lämmintä syliä. Niin, minä kyllä kävin avannossa, mutta se kaikki kävi niin nopeasti. Kuin teepussi kostutettaisiin kuumassa vedessä. Ah, se autuinen olo, mikä minut valtaa, on lähes sanoin kuvaamaton.

Avanto

 

Muutama vuosi sitten olin kylläkin vakuuttunut, että en ikinä pistäisi avantoon varpaitanikaan. Mutta mitä kaikkea se rakkaus teettääkään ?

No, tämä nyt on talviunelmointia. Kesällä saunominen ja järvessä uiminen on erilaista, mutta aina yhtä ihanaa. Nytkin järven lämpötila on noussut jo +20 asteeseen ja ulkona lämpömittari on kivunnut yli 27 asteen. Siis plus 27. Hah, hah.

Jos ulkona on viileää tai vaikka sataa tihuttaa, menen silti kylpemään. Mutta menen ehkä järven sijasta metsään. Ottamaan metsäkylpyjä.

No, nyt tuli ihan liian kuuma. Taidan ensin pulahtaa järvessä.

Terveisin pohjoisista sfääreistä,

sisäisen kuumuuden vallassa,

Mummo

 

 

Second opinion

Minullahan on pitkä kokemus sairaalatyöskentelystä. Arvostan toki suurta tarjontaa ja osaavia ihmisiä, mutta en kuitenkaan aliarvioi sairaaloissa piileviä monia vaaroja. Ja niitähän on. No, halusin kuulla toisen mielipiteen. Konsultoin tohtori Googlea

 

Tohtori Guugel

Ennen kuin vetäydyn Lapin metsien rauhaan, minun täytyy vielä kertoa seuraava tarina:

En ole luulosairas. Mutta jos jossakin kohtaa kolottaa, niin ajattelen aina kaikkein pahinta. Eihän sitä koskaan tiedä. Raajat muodostavat poikkeuksen. Ne sijaitsevat melko kaukana sisäelimistä ja jos näissä ulokkeissa sitten on jotain vialla, ei se minua niin kamalasti heilauta.

Vasemman käden keskisormi. Siihen meni aikamoinen tovi, ennen kuin edes huomasin, että jotain kummallistahan tuossa on. Eihän se yhdessä yössä tullut. Pieni, nestellä täyttynyt rakkula. Suunnilleen vuoden verran katselin tuota kosmeettista haittaa, kunnes aloin toimia. Tohtoroin sitä ensin itse, mutta menin sitten kuitenkin jossakin vaiheessa omalle lääkärilleni, joka lähetti minut käsikirurgin vastaanotolle. En nyt mene tässä enempää yksityiskohtiin, mutta loppujen lopuksi löysin itseni leikkauslistalta.

Minullahan on pitkä kokemus sairaalatyöskentelystä. Arvostan toki suurta tarjontaa ja osaavia ihmisiä, mutta en kuitenkaan aliarvio sairaaloissa piileviä monia vaaroja. Ja niitähän on.

No, halusin kuulla toisen mielipiteen. Konsultoin tohtori Googlea. Olin saanut röntgeninstituutista röntenkuvan mukaani ja halusin nyt tietää, mitä mieltä tohtori Google olisi kuvastani. Kiinnitin siis kuvan asiallisesti tietokoneen monitoriin ja vertasin sitä tohtori Googlen tuloksiin. Ja kuinka ollakkaan, löysin varsinaisen röntgenkuva-arkiston! Olin vaikuttunut. Vertasin omaa kuvaani monitorissa näkyvään kuvaan. Sain vahvistuksen epäilykseeni.

Peruin leikkauksen. Varmuuden vuoksi menin kolotusten erikoisalueen lempilääkärilleni, reumalääkärille.  Minun iässäni reumalääkäri on yksi tärkeimmistä elämän seuralaisista ja apu moneen pikku pakotukseen. Ja mitä tuo lääkärikulta sanoikaan ? « Ei ole mitään syytä leikata»

Rakkulahyväkäs on vielä paikallaan, mutta sen sijaan sormeni on vielä kokonainen enkä kärsi leikkauskomplikaatioista.

Tämän kokemuksen jälkeen olen yhä vakuuttuneempi siitä, että kannattaa hakea toinen mielipide, varsinkin, jos on kyse leikkauksesta. Ja jos vielä epäröi, voi kokeilla psykologi Gerd Gigerenzerin neuvoa: Heitä kolikko ilmaan. Sillä aikaa kun kolikko on ilmassa, teet intuitiivisesti oikean päätöksen.

Schwedentropfen
40 vuotta vanhaa yrttilääkettä

Rakkain terveisin yrttihoidoista nauttiva

Mummo

Jalkapallokuume

Jos kerran Miss Universum antaa isälleni palkinnon, niin täytyyhän isäni jalkapallojoukkueen olla maailman huippua.

Ollaanko sitä nyt jalkapallokuumeessa? Ja ketä pitäisi kannustaa? No, kai omiaan. Minä kannustan tällä kertaa Suomea. Viime jääkiekon MM-kisoissa Sveitsi-Suomi-ottelussa olin, täytyy tunnustaa, Sveitsin puolella.. Tiedän, tätä ei saisi suomalaisena tunnustaa. Sainkin kyllä kuulla siitä. Voi anteeksi vielä kerran! (Sain tuon anteeksipyytämisen viruksen Tulomaastani ja nyt se on tulee jo kuin selkäytimestä, olen pahoillani). Heh.

No, nyt siis kannustan Suomen joukkuetta.

Ei tarvitse avata koko televisiota. Suomi ei ole näissä kesteissä mukana. Kyllä minua nyt harmittaa, nyt kun kerrankin olisin todella halunnut parantaa tapani. Harmillista, harmillista.

Minusta suomalaiset ovat aina olleet todella maailmanluokan jalkapallisteja. Näin ainakin luulin ihan viime aikoihin saakka. Kunnes tajusin, ettei näin ollutkaan. Olin sotkenut jalkapallon ja jääkiekon. Minä, jonka isä oli jalkapalloilija. Tämä sotku taisi juontaa juurensa yhdestä valokuvasta.

Armi ja isä
Miss Universum Armi Kuusela ja isäni Kaarlo Kalavainen 1952. Wau!

Jos kerran Miss Universum antaa isälleni palkinnon, kuvassa taitaa kylläkin olla suklaarasia, niin täytyyhän isäni jalkapallojoukkueen olla maailman huippua. Pitkään luulin, että joukkue, KTP, oli voittanut maailman- tai ainakin Euroopan mestaruuden. No, olivathan he sinä vuonna, 1952, Suomen mestareita. Melkein sama. Ainakin pikkutytölle.

Niin on aika mennyt eteenpäin. Tytöstä kasvoi nainen ja pallot jäivät lapsuuteen. Mutta jotakin jäi mielen perukoihin. Jonkinlainen rakkaus joukkuepeleihin. On sama, minkä kokoinen pallo on, sen perässä juoksevat tai luistelevat pelaajat saavat minut joskus aivan hurmostilaan. Jääkiekkoa seuratessa mieheni vain joskus joutuu huomauttamaan, ettei se ole pallo, jota sinne maaliin yritetään väsätä. Hm. Ei kai sitä kukaan voi koko sanastoa tietää ? Pääasia on, että kannustaa ja elää pelissä mukana. Minusta.

Ollaan tuosta mukaansa tempaavasta kollektiivisesta hurmoksesta mitä mieltä tahansa, niin onhan se suhdeteknisesti ja terveysriskit huomioonottaen riskaabelia hommaa. En halua, että mieheni saa  jännittävän pelin aikana sydäninfarktin tai että hänet tavoittaa vain akselilta TV-jääkaappi. Onneksi nuo riskit koskevat vain miehiä. Heh.

Mutta no risk no fun.

Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että pystyäksemme nauttimaan itse asiasta, eli peleistä, ilman korruptio- ja ihmisoikeuskysymyksiä, puhumattakaan eläinsuojelu- ja kasviruokavaliokiistoista, pidettäisiin kaikki tulevat kisat joko lähtömaassani A tai tulomaassani B.

Tähän kyllä täytyy nyt todeta, että tulomaassani ei saada aikaan kovinkaan kummoista hurmosta. Perinnöllisyystieteestä kiinnostuneena olen todennut, että jos minulla on mutaatio kotirouvageenissä, niin tulomaassani se on hurmosgeenissä. Se siitä ja tästä toisen kerran.

No, nyt Juhannuksesta selvinneenä, otan rennosti ja katson oikealla asenteella jännittävän pelin Belgia-Tunisia.

 

Terveisin paitsiosta,

Mummo