Kaa(m)oksen viime metreillä

Avasin silmäni ja valon määrästä päättelin, että on aamu. Tai siis tarkemmin sanottuna arvuuttelin aamupäivää. Katsoin kelloa: puoli yksitoista. Olin nukkunut kellon ympäri. Ulkona sateli hiljalleen lunta ja taivas oli pilvien peitossa, oli hiljaista ja hämärää.

300 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen. Täällä on kaamos. Aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Jos on pilvistä, tulee ilta ennenkuin aamusta on selvitty. Ja tästä näytti tulevan juuri sellainen päivä.

Olin selvinnyt viikon kestäneestä rumbasta. Viikko vieraita. Viikko täynnä ohjelmaa ja sosiaalista kanssakäymistä. Aamulla ajoissa ylös, jotta valoisassa ehtii ulos. Hiihtämistä, lumikenkäilyä, pulkkailua, lumitöitä, moottorikelkkailua, puidenhakkuuta, lenkkeilyä. Ennen täyspimeän tuloa saunomista ja avantohyppelyä. Siinä välissä välipalaa, lounasta ja lopulta iltapalaa. Tämä kaikki kahdeksan ihmisen yhteisössä. Hiljaisen hetken sai hiihdellessä järven jäällä yksikseen.

1.3.2019pirminhiihtää
Täällä ei ole muita.

 

Ja silti. Nautin yhdessä tekemisestä, keskusteluista, musisoinnista, huoneet täyttävästä naurusta ja puheensorinasta kuten myös yhteisistä ruokapöydän äärellä vietetyistä hetkistä ja tupakkatauoista pakkasen puremalla terassilla.

Nyt oli kuitenkin veto pois. Kaaos odottakoon selvittämistä. Sään puolesta tuntui olevan paras päivä pattereiden uudelleenlataamiseen. Askel kerrallaan. Hitaasti…

Minulla oli ohjelmassa hieronta. Olin säästänyt kuumakivihieronnan talven varalle ja juuri nyt se sopi olotilaani mainiosti.

Kävin Anittan hierontapisteessä, Samettassa, vajaan kahden tunnin käsittelyssä. Hieronta oli iltapäivällä. Kun astuin ulos vastaanotolta, oli jo pimeää. Olin selvinnyt tästä päivästä aamusta suoraan iltaan. Ainakin siltä se tuntui.

1.4.2019SamettaLogo.jpg

Lapissa ajan merkitys saa uuden sisällön. Varsinkin lomalaisen aika. Keskitalvella kaikki tarpeellinen täytyy saada kaikki mahtumaan lyhyeen aikahaitariin. Jossakin vaiheessa loma on pidetty ja rauhoittuminen on jäänyt puolitiehen.

Moni sanoo rauhoittuvansa kaamoksen aikaan. Minä en ole vielä niin pitkällä. Minulle juuri tämä rauhoittumisen aika tuntuu olevan  kaikkein kiireisin aika. Aamulla ei saa nukkua liian pitkään, koska silloin ei ehdi valoisalla ulos. Eli viimeistään ennen kymmentä aamiaiselle, jotta ehtii pariksi tunniksi ulkoilemaan. Ja jos haluaa saunaan ja avantoon ennen pimeän tuloa, niin kyllähän siinä saa kiirettä pitää. Saunaan ei voi mennä aivan tyhjällä vatsalla, joten jossakin monojen ja saunan kiukaan välissä täytyy kipaista jääkaapilla. Ja jos on vieraita, tämä lyhyt kaava ei tahdo toimia. Mutta toisaalta, silmähän tottuu nopeasti pimeään ja polun avannolle voi valaista petroolilampuilla tai kynttilöillä. Mökkiin kipuaminen taittuu otsalampun valokeilassa, joten ”where is the problem?”

1.5.2019kynttilälumessa
Kynttilän valoa lumen keskellä

Olen valon lapsi. Siinä se on. Tuskin maltan odottaa auringon nousua horisontin yläpuolelle. Kun aurinko vihdoin viikkojen jälkeen näyttäytyy, lähdetään kevättä kohti. Vääjäämättömästi. Ja se hetki on pian käsillä.

aamutaivas2019
Aurinko ei vielä nouse. Mutta pian!

 

Pilkkimiseen oli liian kylmä ja verkotkin on vielä laittamatta jään alle. Pyykit odottavat pesua ja huusholli siivousta. Tähän hässäkkään WLANin huono yhteys kiristää hermoja, joten sähköpostit saavat jäädä odottamaan tulevaisuutta ja parempia yhteyksiä.

Jotta selviän tästä kaamoksesta, tämä tyttö ottaa lasin punaviiniä ja nostaa käpälät kohti kattoa.

Et sillee!

Mummo

 

 

Mainokset

Helsinkiin!!

Olin odottanut kauan tuota viikonloppua. Vaikka en enää muuten ihan ekologisista syistä harrastakaan viikonloppulentoja, niin Helsinkiin oli päästävä. Käyn Suomessa, tarkemmin sanottuna Lapissa, muutaman pidemmän jakson vuodessa ja silloin Helsinki jää vain muutaman tunnin lentokenttä-oleskeluksi.

Olin toivonut syntymäpäivälahjaksi kulttuurilahjaa Helsingissä ja sain myös toivoa pidennetyn viikonlopun sisältöä. Syntymäpäivälahja oli yhteinen miehelleni Petelle ja minulle. Tarjonta Helsingissä, kuten monissa pääkaupungeissa on loputon, joten täytyi valita.

Valitsimme ajankohdaksi marras-/joulukuun vaihteen. Oikein miellyttävä, jollei paras ajankohta lomailla Pohjolassa….? Hmm. Olin joskus aikanaan päättänyt, etten mene enää koskaan vapaaehtoisesti tuona vuodenaikana kotimaahani. Kotimaani on silloin pimeä, tuulinen, sateinen ja lumen tulosta riippuen joskus myös loskainen. Nyt ajankohta kuitenkin sopi kalenteriin parhaiten. Ja sitä paitsi ohjelmassa oli sisäohjelmaa.

Kun nyt kerran suunnittelimme matkaamme Helsinkiin ehkä kaikkein huonoinpana vuodenaikana, päätimme satsata hotelliin. Kun aikaa on niukasti, en halua käyttää sitä pitkiin välimatkoihin yöpaikasta keskustaan, vaan olla mahdollisimman keskellä tapahtumia. Valitsimme keskustasta, aivan Kauppatorin ja Kauppahallin kulmilta hotelli Haven’in ja hotellista huoneen merinäköalalla. Luksusta? No, kyllä tällä kertaa oli, mutta se myös kannatti. Huone oli tilava ja meri näköpiirissä. Siihen päälle ystävällinen henkilökunta ja maukas aamiainen vanhassa Sundmanin talossa, niin mikäs turistin on ollessa.

Aamunäköala Haven
Aurinkoinen näkymä hotellimme ikkunasta joulukuisena aamuna.
Hotel_Haven_Guestroom_Grand_Deluxe_Harbour_Seaview+_001jpg
Tilava huoneemme. Kuva hotelli Havenin

Perjantaina aloitimme ohjelmamme uudesta museosta, Amos Rex’istä.

”Amos Rex avaa ovensa yleisölle kaksi ja puoli vuotta kestäneen ja 50 miljoonaa euroa maksaneen rakennustyön jälkeen torstaina 30.8. klo 11. Amos Rexin avajaisnäyttelystä vastaa tokiolainen taiteiljakollektiivi teamLab, joka täyttää museon näyttelytilat digitaalisella taiteellaan. Amos Rex koostuu arkkitehtitoimisto JKMM:n suunnittelemista uusista maanalaisista näyttelytiloista, vanhaan loistoonsa entisöidystä Lasipalatsista elokuvateattereineen sekä näyttelytilojen kattona kumpuilevasta Lasipalatsin tapahtuma-aukiosta.” Tämä Amos Rexin nettisivulta.

Amos ulkoa
Amos Rexin katto. Tässä oli ennen linja-autoasema.
Amos raput alas
Raput alas näyttelytiloihin
Amos installaatio
Huoneen täyttävä installaatio.

Valitettavasti video ei tässä toimi, mutta kannattaa käydä katsomassa paikan päällä.

Näyttelyn jälkeen menimme kolmistaan hierontaan. Siis mieheni sai meridiaanihieronnan ja minä ja rakas serkkutyttöni (saan kai tytötellä yli 60 vuotiasta serkkuani??) olimme varanneet vyöhyketerapiaa.

Hierontapaikka.jpg
Kiinalaista vyöhyketerapiaa tiedossa
Jalkahieronta
Jalat eivät vielä tässä vaiheessa tiedä, mitä on tulossa

Ruksasimme molemmat rentoutustoiveen esitietolomakkeeseen ja muutenkin kaikki tarvittavat tiedot. Kun kiinalaiset mieshierojat tulivat ja aloittivat työnsä, he tuskin vilkaisivat papereitamme saati sitten noteerasivat toiveemme. Hieronta, siis vyöhyketerapia, oli melkoinen runnaus ja olimme molemmat helpottuneita, kun ”terapia” oli ohi. Vyöhyketerapian kanssa sillä ei kyllä ollut mitään tekemistä. Sen verran rentouduin, etten nukkunut lainkaan seuraavana yönä. Hmm…

Hieronnan jälkeen menimme hotellihuoneeseen aperitiiville  ja samalla ihailimme näkymää ikkunasta.

Iltakuva hotelli Havenin huoneesta
Iltatunnelmaa hotellihuoneen ikkunasta

Ja koska nyt oli pikkujouluaika, oli vaikea saada pöytää ravintolasta.  Saimme kuitenkin viimeisen vapaan pöydän venäläisravintola Bellevuesta. Bellevue on vanhin, yhtämittaisesti venäjän ulkopuolella toimiva venäläinen ravintola, kuulemma. No, vietimme rattoisan ja makoisan illan venäläisittäin. Ensi kerralla taas Zakuskapöytä, jota tarjoillaan lauantai-iltapäivisin. Voin ehdottomasti suositella!

Bellevue2
Venäläistä tunnelmaa ravintola Bellevuessa
Bellevue pöytäseurue
Iloinen pöytäseurue

Lauantaina pikku shoppailun jälkeen lähdimme Kansallisteatterin Willensaunaan iltapäivänäytökseen. Olimme valinneet Vesa Vierikon ohjaaman ”Gabriel” tragikomedian, joka perustuu Mika Waltarin kirjoittamaan  näytelmään ”Gabriel, tule takaisin”. Ah, rakastan näitä vanhoja näytelmiä! Olo oli kuitenkin hieman kuin eläkeläisnäytöksessä. Oh, boy… Siis syy, miksi valitsimme juuri tämän näytelmän, oli se, että mieheni suomea ei vielä täysin hallitsevana pystyisi myös seuraamaan näytelmän juonta ja samalla ymmärtäisi, mitä näyttämöllä puhutaan. No, ehkä seuraavalla kerralla jotain hieman abstraktimpaa?

Kansallisteatteri
Suomen Kansallisteatteri
Bühne Gabriel
Istuttiin melkein näyttämöllä

Teatterin jälkeen söimme illallista ravintola Shelterissä Kanavakadulla. Ruoka oli maittavaa ja talon leipä todella hyvää!

Ravintola Shelter
Äkkiä sisään palelemasta!

Vatsat pyöreinä lähdimme iltahämärässä kävelylle rantaa kohden. Rannalla, aivan kauppatorin kyljessä on uimala ”Allas – sea pool ”. Uimalassa on kaksi ulkoallasta, lämminvesi- ,+27 C° ja merivesiallas, +3 C°. Olimme itse kääriytyneet lämpöisiin talvivaatteisiin ja katselimme matkan päästä nakuja ja uimapukuisia uimareita, joilla monella oli pipo päässä. Huokailin että ”hulluja nää suomalaiset”, joka tietenkin tarkoittaa, että tämä ”hulluus” on suurenmoista! Minusta on hienoa, että tämän tyyliset ideat menevät läpi. Siihen tarvitaan luovuutta ja pientä hulluutta sekä tekijöiltä että päättäjiltä.   Vielä jäi näkemättä Sauna-ravintola-kompleksi ”Löyly”. Se seuraavaan kertaan.

Allas1
Näkymä Altaan kattostasanteelta
Allas2
Näkymä Altaalta toiseen suuntaan. Taustalla Helsingin tuomiokirkko.
Uspenski
Uspenskin katedraali eri rakennustyylien keskellä. Kuva Altaan kattoterassilta.

Lopulta pelastuimme kylmästä viimasta hotelliimme, tarkemmin sanottuna hotellimme baariin.

Oli ihan pakko vielä ottaa yksi drinkki.

Drinkit
En muista, mitä nämä olivat nimeltään, mutta hyvältä maistuivat molemmat.

 

Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen tapasimme aamiaisella kaksi serkkuani puolisoineen. Vielä pieni pyörähdys Joulutorilla Senaatintorilla, viimeiset shoppaukset ja sitten taas kohti kotia.

Hotel_Haven_Restaurant_Haven_breakfast_family_001
Aamiainen hotellissa. Kuva hotelli Havenin.
Torilla
Emme kuitenkaan tällä kertaa menneet saunaan.

Kuka muu nyt rakentaa saunan joulutorille kuin suomalainen?

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin tunnistan juureni. Olen aina ollut ylpeä suomalaisuudestani. Mutta tuskin olisin suomalaisuutta edes sen enempää pohtinut, jos olisin aina elänyt Suomessa. Nyt se ”ylpeys” on vaihtunut raukeaan onnellisuuteen. Onnellisuuteen kahden kulttuurin tuomasta rikkaudesta ja siitä suomalaisesta luovasta hulluudesta, jonka imin äidinmaidosta.

Ja nyt menen omaan saunaan. Katselen sitten väliajalla, en merta vaan…. naapurin puutarhaa.

Terveisin

Mummo