Kaa(m)oksen viime metreillä

Avasin silmäni ja valon määrästä päättelin, että on aamu. Tai siis tarkemmin sanottuna arvuuttelin aamupäivää. Katsoin kelloa: puoli yksitoista. Olin nukkunut kellon ympäri. Ulkona sateli hiljalleen lunta ja taivas oli pilvien peitossa, oli hiljaista ja hämärää.

300 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen. Täällä on kaamos. Aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Jos on pilvistä, tulee ilta ennenkuin aamusta on selvitty. Ja tästä näytti tulevan juuri sellainen päivä.

Olin selvinnyt viikon kestäneestä rumbasta. Viikko vieraita. Viikko täynnä ohjelmaa ja sosiaalista kanssakäymistä. Aamulla ajoissa ylös, jotta valoisassa ehtii ulos. Hiihtämistä, lumikenkäilyä, pulkkailua, lumitöitä, moottorikelkkailua, puidenhakkuuta, lenkkeilyä. Ennen täyspimeän tuloa saunomista ja avantohyppelyä. Siinä välissä välipalaa, lounasta ja lopulta iltapalaa. Tämä kaikki kahdeksan ihmisen yhteisössä. Hiljaisen hetken sai hiihdellessä järven jäällä yksikseen.

1.3.2019pirminhiihtää
Täällä ei ole muita.

 

Ja silti. Nautin yhdessä tekemisestä, keskusteluista, musisoinnista, huoneet täyttävästä naurusta ja puheensorinasta kuten myös yhteisistä ruokapöydän äärellä vietetyistä hetkistä ja tupakkatauoista pakkasen puremalla terassilla.

Nyt oli kuitenkin veto pois. Kaaos odottakoon selvittämistä. Sään puolesta tuntui olevan paras päivä pattereiden uudelleenlataamiseen. Askel kerrallaan. Hitaasti…

Minulla oli ohjelmassa hieronta. Olin säästänyt kuumakivihieronnan talven varalle ja juuri nyt se sopi olotilaani mainiosti.

Kävin Anittan hierontapisteessä, Samettassa, vajaan kahden tunnin käsittelyssä. Hieronta oli iltapäivällä. Kun astuin ulos vastaanotolta, oli jo pimeää. Olin selvinnyt tästä päivästä aamusta suoraan iltaan. Ainakin siltä se tuntui.

1.4.2019SamettaLogo.jpg

Lapissa ajan merkitys saa uuden sisällön. Varsinkin lomalaisen aika. Keskitalvella kaikki tarpeellinen täytyy saada kaikki mahtumaan lyhyeen aikahaitariin. Jossakin vaiheessa loma on pidetty ja rauhoittuminen on jäänyt puolitiehen.

Moni sanoo rauhoittuvansa kaamoksen aikaan. Minä en ole vielä niin pitkällä. Minulle juuri tämä rauhoittumisen aika tuntuu olevan  kaikkein kiireisin aika. Aamulla ei saa nukkua liian pitkään, koska silloin ei ehdi valoisalla ulos. Eli viimeistään ennen kymmentä aamiaiselle, jotta ehtii pariksi tunniksi ulkoilemaan. Ja jos haluaa saunaan ja avantoon ennen pimeän tuloa, niin kyllähän siinä saa kiirettä pitää. Saunaan ei voi mennä aivan tyhjällä vatsalla, joten jossakin monojen ja saunan kiukaan välissä täytyy kipaista jääkaapilla. Ja jos on vieraita, tämä lyhyt kaava ei tahdo toimia. Mutta toisaalta, silmähän tottuu nopeasti pimeään ja polun avannolle voi valaista petroolilampuilla tai kynttilöillä. Mökkiin kipuaminen taittuu otsalampun valokeilassa, joten ”where is the problem?”

1.5.2019kynttilälumessa
Kynttilän valoa lumen keskellä

Olen valon lapsi. Siinä se on. Tuskin maltan odottaa auringon nousua horisontin yläpuolelle. Kun aurinko vihdoin viikkojen jälkeen näyttäytyy, lähdetään kevättä kohti. Vääjäämättömästi. Ja se hetki on pian käsillä.

aamutaivas2019
Aurinko ei vielä nouse. Mutta pian!

 

Pilkkimiseen oli liian kylmä ja verkotkin on vielä laittamatta jään alle. Pyykit odottavat pesua ja huusholli siivousta. Tähän hässäkkään WLANin huono yhteys kiristää hermoja, joten sähköpostit saavat jäädä odottamaan tulevaisuutta ja parempia yhteyksiä.

Jotta selviän tästä kaamoksesta, tämä tyttö ottaa lasin punaviiniä ja nostaa käpälät kohti kattoa.

Et sillee!

Mummo